Lavalta: Maan ulkopuolinen taide. Humanoidihypoteesi 2 (Toisissa tiloissa/Kiasma-teatteri)

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Humanoidi sisälläni

Toisissa tiloissa -kollektiivi toi jo viime keväänä Kiasmaan esityksensä Maan ulkopuolinen taide. Humanoidihypoteesi 2, jossa harjoitellaan korkeamman tietoisuuden humanoiditilaan pääsyä ja taiteen ja ihmisen suhteen tarkastelua. Lisäesityksiä saatiin onnekkaasti vielä tälle vuodelle ja minäkin pääsin kokeilemaan humanoidina oloa. Taiteen katsominen uudesta vinkkelistä oli miellyttävää.

Esitys alkaa Kiasma-teatterin salissa, jossa saamme tarkkailla työryhmää heidän kokiessaan taidetta humanoideina. Ensin tuntuu hieman hassulta, taideteokset tuntuvat kummallisilta kun ne on tuotu lavalle. Alan kuitenkin lämmetä sille, että taide voi oikeasti saada aikaan niin voimakkaita reaktioita ja joskus ne voisi näyttääkin.

Malliesimerkin myötä meidät katsojat opastetaan myös humanoiditilan saloihin. Sitä voisi ajatella, että suuremman pään kuvittelu itselle ilmapalloa apuna käyttäen on hölmöä, mutta tässä kontekstissa se kävi järkeen. Minua myös huvitti suuresti, kun meitä opastettiin käyttäytymään Kiasman näyttelysaleissa ihmisten sekaan soluttautuen. Opetetut katsomisasennot tuli bongattua illan mittaan useampaan kertaan.

Humanoidina hiippaileminen Kiasman tiloissa oli mukavaa, mutta vaati myös keskittymistä. Korkeamman tietoisuuden tilassa oleminen vaati kaltaiseltani aloittelijalta keskittymistä ja huomasin välillä herpaantuvani. Silloin oli mukava pysähtyä, ottaa yhteys kotitähdelle tai vain tuijottaa jotain mielenkiintoista kohtaa teoksessa.

Taidemuseoon tutustumisen jälkeen palasimme takaisin esitystilaan, purimme humanoiditilan ja jäimme hetkeksi keskustelemaan harjoituksen herättämistä tunteista ja havainnoista. Yleensä hieman vierastan välitöntä prosessointia, etenkin jos pitäisi tuottaa jotakin järkevää vieraille ihmisille, mutta tähän formaattiin se sopi. Oli kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia ja huomata, että olimme havainneet monia samoja asioita.

Humanoidina oloa voisi harjoittaa jatkossakin, ainakin taidemuseoissa, ja jossain määrin koen sitä jo tiedostamatta tehneenikin. On miellyttävää kiinnostua teoksista ja niiden ripustustavasta, arkkitehtuurista ja tiloista ympärillä. Oli myös vapauttavaa yrittää tiedostaen vältellä tekstien lukemista ja keskittyä nimenomaan teoksiin, yksityiskohtiin ja niiden herättämiin tunteisiin. Tähän aikaan jos koskaan on hyvä olla välillä hidas ja keskittyä hetkeen.

Kiitokset kutsuvieraslipusta Toisissa tiloissa -kollektiiville.