Jossain tätäkin minulle varmaan suositeltiin, Hannu Väisäsen tarinakokoelmaa Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Olen lukenut Väisäseltä aiemmin vain Taivaanvartijat, mutta terävän ja aikansa ottavan kynänjäljen tunnisti jo tutuksi. Helppo tämä kokoelma ei kuitenkaan ollut, minun oli välillä vaikea keskittyä tarinoihin ja pysähtyneeseen tunnelmaan pääseminen ei ollut aivan helppoa.
Takakannessa lupaillaan teoksen sisältävän omakohtaisen, lämpimän humoristisia tarinoita ja hämmennyin useampaan kertaan kun kertoja oli selkeästi joku muu kuin Väisänen. Yllättäviä ihmiskohtaloita sopi kyllä sisältöön, sillä tarinoiden käänteet olivat mielikuvituksellisia ja ihmeellisiä, joskin paikoin myös synkkiä ja surullisia.
Kahdessatoista tarinassa tutustutaan eriskummallisiin ihmisiin, jollain tavalla epätäydellisiin ja paikoin myös elämänkolhimiin. Jään useassa kohdassa pohtimaan onko tarinoilla totuuspohjaa, kuljettaako Eli Zebbah todella voikeksejä ja löytyykö Brooklynista mies, jonka intohimona ovat oopperatähdet ja vanhat pornoelokuvat. Entä mistä on saanut alkunsa Guadaloupen ihme tai eläinkaupan ikkunansa näkemäänsä haukkaan rakastuva mies?
Toiset tarinat tuntuvat todellisemmilta. Toiseksi viimeinen kertomus Nukkemestari sukeltaa japanilaisen bunraku-teatterin kiehtovaan, suljettuun maailmaan. Kokoelman aloittava Itse tehty viili puolestaan jättää levottoman olon, onko äitipuoli tosiaan ollut hapertuvine turkkeineen ja lukuisine viilipurkkeineen olemassa?
Piisamiturkki oli sympaattinen tarinakokoelma. Verkkainen kerronta vei maailmankolkalta toiseen ja vaikka tarinat osittain unohtuivat, muistui niiden tunnelma välittömästi mieleen teosta uudelleen selatessa. Paahteinen New York, harmaa Kouvola ja sisäänpäinkääntynyt Japani muodostavat jännittävällä tavalla yhtenäisen kokonaisuuden. Aikaa ja rauhaa tämän lukeminen kuitenkin vaatii, hektisen päivän jälkeen on vaikea junassa rauhoittua ihmettelemään sukellusveneleskiä ja harakoita hopeaketju nilkassaan.
HelMet-haasteesta kuittaan kohdan kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.
Otava, 2015. 286 s.
Pidin tästä todella paljon! En ole lukenut Väisäseltä muuta, mutta rakastuin tämän kirjan kertojanääneen ja tietynlaiseen arkisuuteen. Tykkäsin lähes joka novellista.
VastaaPoistaIhana kuulla, Celestine! Jos pidit kerronnasta pitäisit varmaan myös Väisäsen muista romaaneista (tai ainakin minun mielestäni Taivaanvartijoissa oli paljon samaa tunnelmaa).
PoistaMulla on vielä ekakin Väisänen aloittamista vailla :D
VastaaPoistaMikäs kiire se tässä elämässä ;)
Poista