Viime viikonlopun elokuvakatselusta tuli vahingossa toimintapainotteinen. Perjantaina meidän oli tarkoitus mennä katsomaan vihdoin ja viimein La La Land, mutta näytökset sekä siihen että kahteen seuraavaan vaihtoehtoon olivat täynnä. Niinpä päädyimme extempore katsomaan Logania, joka ei ollut huono valinta sekään. Sunnuntaina puolestaan reissasimme katsomaan Kongia lähinnä siitä syystä, että meillä on vinopino vapaalippuja lähiteatteriin. Tämä alkuhöpinä on tässä lähinnä siksi, että teksti sisältänee pienoisia tai suurempia spoilereita ja halusin varoittaa teitä siitä.
Inhimilliset supersankarit
Logan on järjestyksessään kymmenes X-Men-elokuva ja viimeistelee niin sanotun Wolverine-trilogian, vaikka sen ensimmäisen osan olemassalon monet minä mukaan lukien kiistävätkin. Elokuva sijoittuu vuoteen 2029 ja siinä Meksikon rajalla fiiniä vuokra-autoa ajava Wolverine tai Logan ei ole enää parhaassa kunnossa. Matalaa profiilia on pidettävä, sillä mutanttien oikeudet on taas poljettu maan rakoon ja vakavasti sairasta professori X:ää on myös suojeltava. Rauha kuitenkin järkkyy, kun Loganin vastuulle sysätään nuori mutanttityttö, joka on pikimiten kuljetettava turvaan jahtaajiltaan. Alkaa aikamoinen road movie, jonka aikana nähdään niin karua toimintaa kuin myös herkkiä hetkiä ja huumoria.
Elokuvalle myönnettiin tuotantovaiheessa lupa R-luokitukseen ja se näkyy. Sen lisäksi, että taisteluissa veri lentää komeasti ja kynnet tunkeutuvat milloin minkäkin ruumiinosan läpi, on tämä otettu huomioon myös kerronnassa. Katsomiskokemus ei ole tasatahtinen actiontykitys, vaan välillä maltetaan jäädä pohtimaan syntyjä syviä ja käsittelemään hahmojen välisiä suhteita myös hiljaisuutta käyttäen. Siippa mainitsi tästä hyvänä esimerkkinä Loganin ja Professor X:n ensimmäisen yhteiskohtauksen elokuvassa.
Jackmanin ja Stewartin näyttelijänkyvyt eivät yllättäneet, hyviä he ovat edelleen, joten elokuvan yllättäjäksi nousi valkokankaan ensikertalainen Dafne Keen X-24:n roolissa. Vaikka tyttö ei juurikaan puhu elokuvan aikana, on katseessa syvyyttä ja näyttelemisessä hienoa elävyyttä. Toivottavasti häntä saa nähdä jatkossakin, vähän pidän peukkuja myös roolin jatkuvuudelle X-universumissa.
Vaikka veri lentää ja pyssyt paukkuvat nousee elokuvan keskeiseksi teemaksi kuitenkin kasvaminen ja vanheneminen. Logan ja Professor X eivät todellakaan ole enää elämänsä kunnossa ja sydäntä särkee nähdä aiemmin elinvoimaiset mutantit heikkoina ja särkyvinä. Jos tämä jää molempien hahmojen (tai näiden esittäjien versioiden) viimeiseksi elokuvaksi, ovat nämä hienot jäähyväiset.
Lopputekstien rullatessa ruutuun itketti. Tässä tämä nyt oli, Hugh Jackmanin 17-vuotinen ja 10 elokuvaa käsittänyt ura Wolverinena. Jackmanin versio hahmosta on aina sykähdyttänyt vatipäisyydellään ja tinkimättömyydellään, ikävä tulee. Kiitos näistä, Hugh.
Kong on kunkku
King Kongista on tehty monenmonta versiota, joten odotukseni Kong: Pääkallosaari -elokuvalle eivät olleet suurensuuret. Toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuvassa elokuvassa joukko tiedemiehiä ja sotilaita lähtee kartoittamaan aikaisemmin tuntematonta Tyynenmeren saarta. Pysyvästi myrskyvyöhykkeen keskellä sijaitsevan saaren ekosysteemi ja goelogia on aivan omaa luokkaansa, mutta todellisuudessa tutkijat ovat luonnollisesti tulleet etsimään ihmeellistä jumalolentoa, Kongia. Ja Kongin he tosiaan löytävät, mutta saaren kuningas ei ole ihmisten kanssa aivan samaa mieltä siitä miten ensikohtaaminen tulisi hoitaa.
Komean pyssyräimeen ja eläinten välisen mittelön lisäksi elokuva tarjoaa jopa ihan kiinnostavia näkökulmia ihmisen ja luonnon suhteeseen ja siihen, miten ekologia ainakin suljetussa systeemissä toimii. Sanottakoon tässä nyt sen verran, että oikea reaktio ei välttämättä aina ole ampua sitä eteen ilmestyvää uutta olentoa. Tai ainakaan ei kannata mennä lähemmäs, jos olento on jo puolustusreaktiona listinyt puolet kumppaneistasi.
Näyttelijäkaarti elokuvassa on varsin mainio. Tom Hiddleston on nostettu elokuvassa jonkinlaiselle jalustalle kuuluna jäljittäjänä ja eränkävijänä, mutta valitettavasti hahmon olemassolon merkitys kuta kuinkin katoaa hieman höpertyneen mutta fiksun John C. Reillyn hahmon liittyessä mukaan porukkaan. Hiddleston on myös suurin piirtein ainoa, jolla on viidakossa koko ajan hyvä hiuspäivä ja housutkin ovat höpsön tiukat, viidakossa kun ollaan. Olisin siis suonut Hiddlestonin hahmoon enemmän särmää, näytellä kun herra kuitenkin osaa.
Brie Larson sai enemmän tai vähemmän kantaakseen elokuvan naispääosan ja kantoi sen varsin hyvin. Etenkin loppuvaiheessa nähty hätärakettilaukaus oli melkoisen bad-ass. John C. Reillyn hahmosta pidin, Samuel L. Jacksonin sotaan ikuisesti jämähtänyt luutnantti oli yksisilmäisessä näkökannassaan ärsyttävä. Tutkijajoukko jäi elokuvan kuluessa etäiseksi, sotilasjoukkiossa puolestaan oli ihan särmikkäitä yksilöitä mutta heitäkin olisi voinut ehkä hyödyntää muunakin kuin tykinruokana.
Joka tapauksessa Kong osoittautui yllättävän viihdyttäväksi seikkailuelokuvaksi. Saaren luonto oli kaunista, Kongin hahmosta oli saatu yllättävän realistinen ja elokuvassa esitetyt tieteelliset teoriat olivat vinkeitä. Jatkoakin saattaa olla tulossa, katsokaahan siis lopputekstit loppuun asti. Itse voisin katsoa jatko-osatkin, sen verran hyvin viihdyin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.