Alice Munro: För mycket lycka

Laahaan jäljessä Svenska Ylen Finlandssvenska läsutmaningen -haasteessa, mutta sentään vain reilulla viikolla. Ehkä päivämäärät eivät ole niin tärkeitä. Joka tapauksessa maaliskuun kirjana oli tarkoitus lukea jotain kirjailijalta, joka on en levande nobelpristagare. Päädyin Alice Munroon, minulle vielä lukemattomaan kirjailijaan, ja Tuomas Aitonurmi suositteli minulle twitterissä tätä För mycket lycka -novellikokoelmaa ensiaskeleeksi kirjailijan maailmaan. Se osoittautui oikein hyväksi suositukseksi ja lukeminen onnistui tosiaan myös ruotsiksi.

Kymmenestä novellista koostuva kokoelma on palkittu ilmestymisvuonnaan 2009 Man Booker -palkinnolla ja vuonna 2013 Munrolle tosiaan myönnettiin myös Nobelin kirjallisuuspalkinto. Hienoja titteleitä, mutta enemmän omassa vaakakupissani painoi se että moni ystävistäni pitää kovasti Munron kirjallisuudesta. Nyt ymmärrän miksi. Munro kirjoittaa kirkkaasti ja tarkkanäköisesti, osaa tarkentaa ihmiselämän kipupisteisiin ja kertoa niistä niin että sydäntä pistää.

Mieleni tekisi eritellä miksi mistäkin novellista pidin, mutta tarinalangat ovat menneet päässä jo sohjoksi. Novelleista pitäisi kirjoittaa heti muistiin sana tai kaksi että muistaisi, nyt pystyn kyllä palaaman niiden tarinoihin kirjaa selaamalla mutta lauseiksi laittaminen ei onnistu. Sanottakoon silti, että erityisesti kokoelman viisi ensimmäistä tarinaa viehättivät ja ahdistivat minua.

Kokoelman lopussa minuun iski väsymys tai ehkä loppupään novellit eivät enää tuntuneet niin osuvilta. Barnlek-novellin kanssa kamppailin monta päivää, en saanut kahden tytön poukkoilevasta tarinasta otetta ja sen pinnan alla väijyvä synkkyys ahdisti. Viimeiset kaksi novellia, Trä ja För mycket lycka, luin myös tuskallisen hitaasti, pää ei jaksanut keskittyä ruotsiin ja tarinat jäivät etäisiksi.

Ihailen joka tapauksessa Munron tapaa kirjoittaa ja kertoa, sitä miten erilaisia tarinat olivat ja muodostivat silti eheän kokoelman. Jokin sama pohjavire, tekisi mieleni sanoa häiriö maisemassa, tuntui yhdistävän niitä. Luen varmasti vielä Munrolta jotain muutakin, suosituksia saa esittää.

Lue ihmeessä myös Suketuksen, Munroa laajemmin lukeneen, tarkkanäköinen arvio tästä samasta teoksesta. Siellä on osattu sanoittaa, miksi tämän kokoelman novellit ovat lukemisen arvoisia.

Alice Munro: För mycket lycka (Too Much Happiness, 2009)
Nørhaven, 2013. 345 s.
Käännös: Rose-Marie Nielsen
Kansi: Lotta Kühlhorn