Alla rullaa kuoppainen moottoritie ja pysähtyessä lasissa kuohuu maltainen olut. Floridan aurinko paahtaa pakkasiin tottunutta suomalaista miestä ja joutenolo ei onnistu sitten millään. Antti Tuurin Ameriikan raitti (Otava, 1986) kuljettaa lukijan Erkin ja Taiston matkassa Floridaan. Suomessa miehet ovat saaneet yritystensä raha-asiat niin solmuun, että veropakolaisiksi on lähdettävä tai häkki heilahtaa.
Suorapuheisen ja paikoin turhan hövelisti ystäviensä projekteihin mukaan lähtevän Erkin tarina Amerikassa ei nimittäin ole se onnellisin. Amerikkalainen unelma uima-altaineen on kyllä käden ulottuvilla, mutta viimeisillään raskaana oleva Kaisu-vaimo ei kieltä taitamattomana kuumassa asunnossa oikein viihdy ja maanmiehet lähinnä kittaavat olutta uusia juonia suunnitellessaan ja säätävät juovuspäissään milloin mitäkin. Rekkareissulla Kanadaan Erkki kuitenkin tutustuu myös omiin siirtolaisiin sukujuuriinsa ja saa vihdoin uusia tavoitteita elämälleen.
Tuurin kieltä on helppo lukea. Turhia koukeroita ei ole, kaikki kerrotaan suoraan ja todeten. Eipä sillä, eivät Erkki saati toverinsa mitään kaunopuheisia herroja ole. Välillä toteavuus käy jopa hieman ahdistavaksi, kun kaikki kerrotaan samalla painokkuudella huoratalossa käynnistä kahvinjuontiin.
Löytyy pohjalaisista miehistä kuitenkin myös sitä herkkyyttä kun tarpeeksi kaivelee. Tunteiden pintaan nousemista ja niiden sisäistämistä saa kuitenkin odottaa, sillä eihän sitä voi heti myöntää olleensa edes hieman väärässä. Kirjan alkupuolella Erkki lähinnä aiheutti minussa turhautumista, mutta loppupuolella onnistuin jo tuntemaan sympatiaa asiansa sotkenutta miestä kohtaan.
Veropakolaisuus on taas viime vuosina palannut keskustelunaiheeksi, kun Suomesta lähdetään korkeita verosummia karkuun ja yleensä nimenomaan jonnekin lämpimämpään. Nykyään reissuun tosin tuskin lähdetään seteleitä paidan alle teippaillen eikä tilikirjojen polttaminen taida kaikkia jälkiä peittää, mutta jossain määrin tilanne tai aihe on silti edelleen ajankohtainen.
Ameriikan raitti kertoo tarinan jäyhistä pohjalaisista, joita työnteko kiinnostaa mutta lain kirjaimen noudattamisen voi jättää vähemmälle huomiolle. Ameriikassa raitti on kuitenkin oman kotiseudun katuja leveämpi ja vaikka uudesta maasta löytää myös maanmiehiä, sykkii sydämessä lopulta kaipuu takaisin kotiseuduille.
Tämä postaus on osa Ylen Kirjojen Suomi: 101 kirjaa -projektia ja esittelee siis vuoden 1986 kirjan. Kuuntele ihmeessä myös Areenasta, mitä mieltä Tuuri itse on kirjastaan mieltä näin muutama vuosikymmen myöhemmin.
Antti Tuuri: Ameriikan raitti (Pohjanmaa #3)Kansi: Hannu Taina
Kiitos kivasta kirjapostauksesta :)
VastaaPoistaAmeriikan raitti on vielä lukematta, mutta on lukulistalla ollut jo pitkään.
80-luvulla Suomessa oli nousukausi, mutta oliko sitten niin, että veropakolaisia jo oli, tai niin kuin kirjassa sillat oli poltettu takana. Kuulostaa niin nykyajalta, kun ihmiset velkaantuvat helpon rahan vuoksi. Pikavipit ym. saavat koko kansakunnan sekaisin raha-asioissa tänä päivänä.
Kiitos Mai! Kannattaa kuunnella tuo Tuurin 6 minuutin haastattelu (linkki yllä), siinä selostetaan kiinnostavasti romaanin syntyajan taustoja.
PoistaPidän Tuurin tavasta kirjoittaa todella paljon. Hakalan suvusta kertovat romaanit ovat hänen kirjoistaan kaikista läheisimpiä. Pidän hahmoina noista miehen jässiköistä, jotka eivät tunteistaan paljon puhu. Lopulta Tuuri kuitenkin onnistuu jollakin lyhyellä lauseella kuvaamaan laajaa tunneskaalaa ihan yllättäen. Siinä on taito, joka hämmästyttää aina uudelleen.
VastaaPoistaLuin jokin aika sitten Tuurin Ameriikan raitilla matkapäiväkirjan, jossa hän kertoo materiaalinkeruumatkoistaan. Esimerkiksi tässä romaanissa esitetyn ajoreitin hän ajoi itsekin, nähdäkseen, mitä matkan varrella voisi tulla vastaan.
Hyvänen aika, minullahan on se matkakirja hyllyssä! Pitää lukea pian kun vielä muistan mitä kirjassa tapahtuu.
PoistaJa ihan totta. Tässä etenkin kirjan loppu nostatti mielipidettäni teoksesta huimasti, että näinkin voi tämän kirjoittaa ja miten hieno kehityskaari tuolla miehellä lopulta olikaan.
Myös pidän Tuurin lakonisesta tyylistä ja hänen tarkkuudestaan yksityiskohtien kanssa. Valtava tietämys tällä miehellä! Ja vakavaksi puettu huumori, joka myös yllättää.
VastaaPoistaMyös pidän Tuurin lakonisesta tyylistä ja hänen tarkkuudestaan yksityiskohtien kanssa. Valtava tietämys tällä miehellä! Ja vakavaksi puettu huumori, joka myös yllättää.
VastaaPoistaJuuri sain luettua tämän, postaan ensi viikolla. Jotenkin jäi kalsea maku suuhun, vaikka noin yleisesti olen Tuurin kirjoista pitänyt. Ehkä juuri se jäyhyys ja yksioikoisuus jotenkin haukotutti. Ja naisten kohteleminen, aivan karmeaa!
VastaaPoista