Serge, Yvan ja Marc kinastelevat taiteesta. Kuva: Henna Salminen
Kuka määrittää taiteen arvon?
Kaarina-Teatteri pääsi yllättämään huhtikuussa iloisesti. Teatterissa esitetään nyt Yasmina Rezan tekstiä Taide Mikko Rantasen ohjaamana ja nimensä mukaisesti esityksessä sukelletaan pää edellä taiteen maailmaan. Varsinaisen näytelmätekstin lomaan on ripoteltu erilaisia performansseja, jotka rikkovat esityksen rakennetta ja sopivat sen teemaan erittäin hyvin. Mikä on (hyvää) taidetta ja kuka sen saa määritellä?
Näytelmässä Serge (Jukka-Pekka Katajisto) on ostanut naurettavan kalliin taulun, joka on kaiken lisäksi kokovalkoinen. Mitä siinä on nähtävää? Hänen ystävänsä Marc (Jussi Tanhuanpää) on ostoksesta tavattoman pöyristynyt, Yvan (Kari Rantanen) puolestaan yrittää ymmärtää taidevalintaa sen minkä onnettomilta avioliittojärjestelyiltään ehtii. Kolmen miehen ystävyyssuhde joutuu moneen koetukseen, kun kukin väärinymmärtää toista vuoron perään ja taiteen tulkinta aiheuttaa yllättäviä erimielisyyksiä.
Ensimmäisellä puoliajalla jaksan hetken kummastella tyylilajien vaihdoksia sekä kohtausten sisällä että niiden väleissä. Toiminta siirtyy performanssitaiteesta nykytanssiin ja täysin liioiteltuun näyttämöilmaisuun. Melko pian vaihdokset alkavat kuitenkin tuntua järkeviltä ja tuovat jo valmiiksi herkulliseen tekstiin hyvän lisän. Arto af Hallströmin ja Inkeri Kivirikon suomennos toimii oivallisesti ja sopii näyttelijöiden suuhun.
Siippa ei ota väliajalla uskoakseen, että Kaarina-Teatteri on harrastajateatteri. Produktio on ammattimainen ja vaikka esimerkiksi lava ei suurensuuri ole eivätkä resurssit välttämättä sellaisia kuin kaupunginteattereissa, on toteutus tehty kunnianhimoisesti. Esimerkiksi Anniina Kuulan överitaiteellinen puvustus on ilo silmälle.
Toisen puoliajan aloittava laulumanifesti räjäytti sitten pankin. Räkätämme puolison kanssa eturivissä vedet silmissä, sillä monotonisesti laulettu byrokraattinen teksti taiteen valtionavustuspolitiikasta vai mistä olikaan triangelilla ja tamburiinilla epätahtisesti säestettynä oli täyttä kultaa. Tämä osio oli ehkä vaihtoehtotaiteellisista välikkeistä oma suosikkini, jotenkin niin aito ja tunteella tehty.
Kokonaisuutena Taide jätti hyvälle mielelle ja sai pohtimaan taidetta ja sen olemusta. Kuka saa määritellä mitä taide saa maksaa tai millaisesta taiteesta kannattaa tai saa pitää? Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin loppupeleissä se, miten mainio pokka koko näyttelijäkolmikolla on. Vaatii taitoa ja luottoa työryhmään heittäytyä absurdiin ilmaisuun ja tehdä se vakuuttavasti.
Lämmin kiitos Kaarina-Teatterille kutsusta esitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.