Erinäisten mutkin kautta sattui keväästä tulemaan sellainen jonka aikana luin useammankin feministisiä esseitä sisältävän teoksen. Roxane Gayn Bad Feminist saatiin juuri julki myös suomeksi, Koko Hubaran Ruskeista tytöistä on kehukohuttu puoli kevättä ja Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä onnistui aiheuttamaan pienen uutismyrskyn, kun tämä pieni kirja jaettiin kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille. Hyviä teoksia kaikki tyynni.
Roxane Gayn Bad Feminist oli yllättävänkin tunteita herättävä kirja. Gay kirjoittaa älykkäästi niin feminismistä, naistenvälisestä ystävyydestä kuin Scrabblestakin ja tarjoilee purevia analyysejä erinäisistä populaarikulttuurin tuoreehkoista teoksista. En esimerkiksi tiedä enää, kykenenkö sittenköön lukemaan Kathryn Stockettin The Help -romaania. Tai ehkä nimenomaan pitäisi ja samalla pitää ne analyysikakkulat nenällä, huomata ne ilmeisesti monelta huomaamatta jääneet ongelmat tarinan sisällä.
Tunneskaala lukiessa vaihteli äärimmäisen samanmielisestä nyökyttelystä tuskastumiseen oman kapeakatseisuuden kanssa. Gay ei kuitenkaan syyllistä tai parjaa, vaan nostaa asioita esiin asiallisesti ja perustellen. Lukiessa silti tuntui välillä siltä, että kasvoille lasahti pari omasta valkoisuudesta kipeästi muistuttavaa läpsäystä ja hyvä niin. On terveellistä katsoa asioita välillä toisen näkökulmasta, sellaisesta jota ei voi itse täysin ymmärtää tai kokea mutta jonka tiedostaminen on mielestäni jo hyvä alku. Minä luin tämän englanniksi, mutta kuulemani mukaan vastailmestynyt Koko Hubaran ja Anu Partasen suomennos on oikein mainio ja tuo toivottavasti kirjalle lisää lukijoita.
Adichien vain reilut 40 sivua pitkä kirjanen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on kirjoitettu hänen vuonna 2012 TEDxEustonissa pitämänsä puheen pohjalta. Tekstistä tämä puhemaisuus paistaa läpi, sillä koukeroisuuksia ei ole ja osa asioista tuntuu turhan yksinkertaistetuilta. Esimerkiksi kysymys sukupuolten moninaisuudesta on jätetty huomioimatta, kirjassa puhutaan yksiselitteisesti naisista ja miehistä, ja muutenkin kirja tuntuu liian lyhyeltä aiheen laajuuteen nähden.
Pituudessa on toisaalta se etu, että lukemisessa ei kauaakaan mene ja jos nyt ysiluokkalaiset tätä teosta koulussa lukevat niin sivumäärän ei pitäisi olla suuri kynnys. Keskustelunherättäjänä teos myös toiminee hyvin, sillä tartuttavia asioita on monta ja Adichien paikoin jopa hieman provosoiva tyyli kannustaa siihen. Minäkin pääsin keskustelemaan feminismistä ja kirjasta metrossa, kun vastapäätä istuva vanhempi rouvashenkilö kysyi onko tämä se kohuttu kirja ja mitäs se feminismi nyt taas olikaan.
Viimeisenä tästä alussa mainitusta triosta luin Koko Hubaran Ruskeat tytöt ja oli myös aivan oivallinen teos. Hubara kirjoittaa tunne-esseissään älykkäästi ja perustellen. Esseissä käsitellään hiphopia, valitettavan arkipäiväistä rasismia, seksuaalista väkivaltaa ja toisaalta myös onnellisuutta äitiydestä, perheestä. Kirja on kirjoitettu ruskealta tytöltä ruskeille tytöille ja siinä puhutellaan usein lukijaa sinuna, mutta tällä kertaa minä en voi olla se sinä. Se oli hyvä juttu se, pidin ratkaisusta, mutta se ei ollut myöskään poissulkeva seikka, teos antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Teos myös muistutti minua siitä, että olen valkoisuuteni ja sen tiedostamisen kanssa edelleen epämukavuusalueella. En siis syyllistynyt Hubaran tekstistä, mutta muistinpa taas että minulla on vielä opittavaa. Toisaalta epämukavuusalueella olo on hyvä asia, sillä sieltä kun pääsee lopulta pois rämpimään lienee ainakin piirun verran viisaampi. En nyt ryhdy tässä omia kipukohtiani sen kummemmin avaamaan (nolottaa!), mutta eiköhän tässä olla parempaan suuntaan menossa. Sen tosin sanon, että on ollut tässä muutamana vuonna ollut ilo työskennellä kouluissa, joissa oppilasaines on moninaista ja monennäköistä. Tekee hyvää itselle ja veikkaan että niille oppilaillekin.
Tuntuu, että en kauheasti osaa sanoa tästä kirjasta, siitä on kirjoitettu jo niin monta hyvää tekstiä. Hymyilin, ahdistuin ja ajattelin paljon tätä lukiessani. Hieno ja tärkeä kirja. Että jos näin niin kuin suomalaisena pitäisi yksi näistä kirjoista lukea, niin lukekaa Ruskeat Tytöt ja siirtykää siitä Gayn teokseen. Tarvittaessa lisämausteeksi vielä Adichien puhe.
Harper Perennial, 2014. 320 s.
Otava, 2017. 45 s.
Like, 2017. 260 s.
Luulin että kehukohuttu on muoto sanasta keuhkottu. Feminismi on minusta kannatettava asia ja tasa-arvo. Pitää huomata, että oikeuksien lisäksi julkinen valta voi asettaa myös velvollisuuksia. Luin jostain, että Suomessa vain miesten asevelvollisuus saattaa olla ongelmallinen sukupuolten tasa-arvon kannalta samoin kuin eräiden muiden ryhmien vapauttaminen. Asiasta voidaan lausua myöhemmin enemmän joko suoraan tai mahdollisten kanteluiden jälkeen.
VastaaPoistaKova kolmikko sulla esillä. Olen vasta aloittanut tuolla Adichiella ja taidan jatkaa suosittelemassasi järjestyksessä. Kiinnostavaa ja silmiä avaavaa.
VastaaPoistaOn hienoa, että epäkohtia nostetaan esille ja vähemmistötkin saavat äänensä kuuluviin. Näitä kirjoja en (vielä) ole lukenut, pitäisi varmaan.
VastaaPoistaToisinaan kaipaan kuitenkin myös kirjoja siitä, miten vähemmistöt, enemmistöt ja kaikki erilaiset voisivat elää rauhassa yhdessä toisiaan kunnioittaen. Liian usein tuntuu siltä, että epäkohtia korostetaan, mutta ratkaisua on harvoin tosissaan mietitty muuten kuin että "niiden toisten" pitää muuttaa suhtautumistaan. Toki pitää, mutta yhdessäeloon tarvitaan kaikkia. Ehkä ratkaisujen puute johtuu siitä, että niitä on niin vaikea keksiä epäkohtien ollessa niin räikeitä ja vaikeasti puututtavissa olevia. En tiedä. Ei taida löytyä lopullista ratkaisua minultakaan.
Olen lukenut näistä kirjoista vain Adichien teoksen.
VastaaPoistaNäissä kirjoissa on tärkeää, että voi ne lukemalla edes yrittää ymmärtää erilaisia kokemuksia elämästä.
Kiva, että niputit nämä samaan postaukseen. Paljon nähnyt näitä tämän kevään aikana kirjablogistaniassa. Nyt on bloggauksesi lukemisen jälkeen taas vähän parempi kuva, mistä kirjoissa on kyse, sillä taidan olla huono feministi, kun en ainakaan ihan heti ole näitä itse lukemassa.
VastaaPoistaPs. Stocketin Piiosta on suunnitteilla kimppalukua loppukesäksi, vink vink. ;) Jospa pääsisit osallistumaan mukaan.
Mulle selvisi vasta tästä Roxane Gayn kirjasta, että Stockett on valkoinen. Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan ja oli jatkuvasti tunne, että jotain on nyt aika lailla kummallisesti, mutta en osannut hahmottaa asiaa ja taisin jossain vaiheessa jopa ajatella, että ehkä vaan en valkoisena ymmärrä. Siksi oli todella helpottavaa lukea Gayn ajatuksia tästä teoksesta.
VastaaPoistaOmasta Gay-jutustani tuli järkyttävän pitkä, joka osaltaan kertoo siitä, että teos on minulle hurjan tärkeä. Tiedän kyllä, että lyhentäminen on kuningaslaji, mutta päätin olla välittämättä ja annoin mennä (Featuring Saara Särmä ja Rosa Meriläinen)
Vanhana feministinä oikein hävettää, etten ole lukenut näitä vielä. Ryhdistäydyn oitis. Kiitos!
VastaaPoistaMinäkään en ole lukenut näitä vielä, mutta Ruskeat tytöt odottaa jo hyllyssä vuoroaan ja kaksi muuta ovat tbr-listalla. Mahtavaa, että Koko Hubara on ottanut Suomessa paikkansa julkisessa keskustelussa ja hienoa, että nämä teemat saavat julkisuutta. :-) Tykkään Hubaran asenteesta, että hän kirjoittaa ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille eikä koe velvollisuudekseen selittää ja avata ihan kaikkea kaikille eikä tuhlaa energiaansa esim. nettitrolleihin. Itseäni kiinnostaa feministinen keskustelu kovasti ja toisinaan turhauttaa, että se tuppaa pysähtymään heti siihen alkumetreille tyyliin "tasa-arvo on saavutettu ja feministit vihaavat miehiä". Jaa, no jatkapa keskustelua sitten siitä.
VastaaPoistaTiedätkö muuten itse opettajana onko tuota Chimamanda Ngozi Adichien kirjaa hyödynnetty kouluissa opetuksessa enemmänkin vai vain jaettu kirjaa kaikille?
Luetutin kolmella ysiluokalla ja kirjoitutin aiheesta heillä tekstit. Ero tyttöjen ja poikien välillä suhtautumisessa asiaan oli kyllä selvä - positiivista se, että keskimäärin pojatkin pitivät Adichien esseetä "ihan ookoona". Koska en juuri opettajien kokemuksia aiheesta löytänyt, kirjoitin omani. http://www.esseepaja.ma-pe.net/on-vaikeaa-olla-olematta-feministi/
PoistaKiitos vinkistä, täytyypä tulla lukemaan!
PoistaHmm, Hubaran kirja kiinnostaa näistä eniten (siitä huolimatta tai juuri siksi että sitä ei ole kirjoitettu minulle...), en usko että Adichien kirjalla on oikein mitään annettavaa minulle, Gaylla ehkä.
VastaaPoistaHmm, mielenkiintoista. Siis tuo mainitsemasi Gayn viittaus The Help -romaaniin, jota en siis ole vieläkään saanut aikaiseksi lukea, vaikka sen aikoinaan innoissani hetimmiten hankin omaksi. Ehkä pitäisikin lukea tuo Gayn Bad Feminist ensin ja sitten tarttua "Piikoihin". Voisi olla melko kiintoisa kokemus tehdä niin.
VastaaPoistaNoita kahta muuta kirjaa en ole kiinnostunut lukemaan, mutta mielenkiinnolla kyllä luin kirjoituksesi niistä.
Kiinnostava kolmikko, joista en ole lukenut vielä yhtään. Hubara teki vaikutuksen Kirja vieköön!-illassa, Adichien romaaneista olen pitänyt kovasti ja Gayn kirjasta huomasin aiemmin Ompun vaikuttavan postauksen ja mietin, että täytyy olla hyvä kirja jos jaksaa niin pitkästi siitä kirjoittaa :)
VastaaPoistaOi, nyt oli kyllä aika kovaa kamaa tämä postaus, loistavaa!
VastaaPoistaGayk kirja vaikuttaa hyvin kiinnostavalta, erityisesti jäi mieleen kytemään hänen näkemyksensä suosituista nykykirjoista.
Ruskeat tytöt oli vähän aikaa sitten televisiossa esillä. Kuuntelin keskustelua kiinnostuneena ja huomasin, että selkeästi tällaiselle kirjalle ja keskustelulle on tarvetta.
Mietin juuri hetki sitten, että olisi kiva lukea esseistiikkaa pitkästä aikaa. Tässähän näitä vinkkejä nyt sitten tulikin, kiitos!
Kiitos mielenkiintoisesta koosteesta! Johonkin näistä pitää varmaan minunkin tarttua, kun oma suhteeni feminismiin on hieman kompleksinen. Alkaen siitä, että se tuntuu olevan usein sitä mitä puhuja/kirjoittaja sillä tarkoittaa, eikä liity tasa-arvoon kuin etäisesti.
VastaaPoistaJos saisin toivoa, laittaisin Koko Hubaran seuraavaan vaikkapa Helsinki Littiin keskustelemaan tämän vuoden Litissä esiintyneen Pettina Gappahin kanssa siitä, mistä saa kirjoittaa.
Luin juuri Bad Feministin, Hubara odottelee, Adichie taitaa tällä kertaa jäädä väliin, tai ainakin odottelemaan pitemmäksi aikaa.
VastaaPoistaGaylla oli pari tosi mielenkiintoista esseetä, jotenkin ihanaa huomata että vaikka olemme niin eri maailmoista, on joitain samojakin asioita mietitty. Enkä nyt tarkoita noita tasa-arvoasioita edes, vaan ihan jotain muuta, lähinnä kai kirjallisuuteen liittyviä ne jutut oli.
On tosi hienoa, että nyt on ilmestynyt näin monta avoimen feminististä populaaria teosta. Minun on ollut kauhean vaikea viime vuosina ymmärtää niitä muuten ihan järkevän oloisia naisia jotka kiivaasti kiistävät olevansa feministejä. Bad Feminist nyt jotenkin vähän avasi tuota juttua, vaikka ei se mun käsityskyvyn piiriin kyllä varmaan koskaan tule mahtumaan, ettei joku kannata sukupuolten tasa-arvoa.