Joskus mieli yksinkertaisesti huutaa hömppää. Siis että äkkiä jotain kevyttä ja ihanaa ja sellaista, että tiedän lopussa käyvän hyvin vaikka välissä vähän kipuillaan. Joku oli suositellut tuttavalleni Veera Vaahteraa hyvänä kevyenä kirjallisuutena ja riemukseni löysin teoksia useamman Book Beatista. Nappasin satunnaisotannalla luettavaksi uusimman teoksen Kevyesti kipsissä (Tammi, 2016), jossa seikkaillaan sopivasti kirjallisuuden ja rakkaussuhteiden sekamelskassa.
Lotta työskentelee kirjaston vahtimestarina ja viihtyy työssään hyvin. Luppoaikana voi hyvin sukeltaa kirjojen maailmaan ja ihmisten kanssa tarvitsee olla tekemisissä verrattain vähän. Ihmisistä on kuitenkin välillä oltava riippuvainen, etenkin jos sattuu murtamaan jalkansa ja joutuu samaan aikaan muuttamaan siskon luokse vesivahinkoa pakoon. Sisko avopuolisoineen alkaa tietysti puuhata Lotalle jotain sutinaa ja miesehdokkaita onkin yhtäkkiä kaksin kappalein. Fiksun Jirin kanssa puhuttavaa riittäisi kirjoista vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin musiikkiosaston Ollen välittömyys ja rentous vetää myös puoleensa vaikka mies onkin muista ihmisistä aivan liian kiinnostunut. Samalla kun Lotta yrittää seurata sydämensä ääntä hautautuu hän entistä pahemmin keskeneräisten kirjojen suohon. Onko kaikki aloitetut kirjat pakko lukea loppuun?
Vaahtera kirjoittaa leppoisaa ja fiksua kaunoa, jonka parissa viihdyin erinomaisesti. Nautin Lotan kirjallisuuskeskusteluista ja tuskailusta päälle kaatuvista kirjapinoista, symppasin miesehdokkaita (joista molemmat olivat omalla tavallaan kivoja, kerrankin) ja pidin myös lukuisista sivuhenkilöistä. Läpi kirjan kulkee lämminhenkisyys, tällaista tämä nyt välillä on (vaikka huuruiset lemmenhetket vaksikopissa vähän naurattivatkin, rajansa nyt kaikella hei!).
Kuittaan teoksella Helmet-lukuhaasteesta kohdan salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon toinen kirjailijanimi.
Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika viehättyi lukuhimoisesta Lotasta, Pihi nainen hieman paheksui Lotan paikoin töykeää käytöstä ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja nautti teoksen tuomasta kevyestä hengähdyshetkestä.
Tammi, 2016, 243 s.
Hyvin luonnehdit tätä kirjaa ja hömppänälkää! Minä olen myös Vaahterani lukenut (uusin Sopivasti sekaisin ilmestyi tänä keväänä); pidän viihdyttävästä sujuvuudesta ja sen seassa olevista realistishenkisitä arkiproblemista - ja genreen kuuluvista onnellisita lopuista.
VastaaPoistaKiitos Tuija! Pitääkin lukea myös tuo Sopivasti sekaisin, hömppä sopii hyvin rinnakkaisluettavaksi (tai kuunneltavaksi) raskaammalle kirjallisuudelle.
Poista