Lavalta: Nightschool (Esitystaiteen seura / Korjaamo Stage)

Kuva: Otto Donner

Lempeä yökoulu vei muutoksen äärelle

Kävin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Essi Räisäsen ja kollektiivin järjestämässä yökoulussa, Nightschoolissa. Yö jännitti etukäteen aivan hirvittävästi. En pidä matkoista tai tilanteista, joissa en tiedä mihin olen menossa tai mitään siitä mitä tulee tapahtumaan. Nyt olin saanut vain ohjeet pakata makuupussin, makuualustan ja mukin ja tiedon siitä, että lähtisimme Korjaamon pihalta kello 19 ja palaisimme seuraavana aamuna viimeistään kello 7. Kaiken lisäksi lähdin matkaan ilman seuraa. Ja kaikki tämä oli aivan mahtavaa.

Työryhmä pyysi yön jälkeen, että emme paljastaisi yksityiskohtia matkan määränpäästä tai sinne kulkemisesta ennen esityskauden päättymistä. En siis kerro näistä asioista, mutta sen verran uskaltanen paljastaa että en odottanut päätyväni tähän kyseiseen paikkaan tai nukkuvani pientä osaa yöstäni design-sohvalla saati kuulevani hypnoottista jatkuvaa kohinaa.

Toisaalta tästä esityksestä tai kokemuksesta on ehkä muutenkin vähän vaikeaa kirjoittaa mitään tyhjentävää. Yritin aamulla unenpöpperöisenä selittää puolisolle mitä matkalla oikeastaan tapahtui, mutta sanallistaminen teki kokemuksesta jotenkin epäselvän ja hahmottoman. Yöllä kaikki tuntui loogiselta.

Jonkinlaisen kantavana teemana yökoululle oli muutos, puhuimme paljon siitä ja niistä asioista joita muutokseen ehkä tarvitaan. Spekuloimme myös sitä onko muutos itsessään tärkeää, pitäisikö kuitenkin keskittyä enemmän päämäärään kuin siihen että haluamme muutosta. Itse olen kirjoittanut yöllä reissuvihkooni muun muassa seuraavaa: Tietty epätietoisuus ja uskallus lienee tarpeellista muutokseen, mutta onko hiki pakollista?

Yökoulun rakenteeseen kuului oppitunteja, välitunteja ja ruokahetkiä. Unelmoin vieläkin eväsleivän pestosta ja keskellä yötä syöty koululounas oli miellyttävä tilaisuus. Oppitunnit olivat miellyttäviä, ajatuksia haastavia mutta silti lempeitä. Pääsin myös yön aikana katsomaan tähtiä, ihmettelemään taidetta ja otattamaan itsestäni koulukuvan. Kuvassa näkyy pörrötukkainen ja hämmentynyt, mutta iloisen oloinen tyyppi.

Pahimmista univeloista selvinneenä ja tätä kirjoittaessa alkaa oikeastaan taas vähän itkettää. Osittain ehkä siksi, että olen ylpeä itsestäni: uskalsin lähteä kokemaan tätä ja heittäytyä taide-elämykseen. Toiseksi yöstä jäi paljon hyviä muistoja: pala tähteä, muistikuva lempeästä kosketuksesta, viileä yön pimeys, lämmin viltti ympärillä, ihmiset joita en tunne mutta joiden kanssa oli hyvä keskustella ja kokea. Tällaisia yökouluja soisin kaikille.

Kiitokset koko työryhmälle (Olli Kontulainen, Milla Martikainen, Maija Nurmio, Ulla Raitio, Pauli Riikonen ja Essi Räisänen) loppukesän yön unesta, josta saa voimaa pitkäksi aikaa.

Käsittääkseni perjantain ja lauantain esityksiin mahtuu vielä mukaan, suosittelen.