Lavalta: Meganin tarina (Valtimonteatteri)

Kuva: David Kozma

Viestejä ihmisyyden synkältä puolelta

En muista milloin olen viimeksi istunut niin hiljaisessa katsomossa. Valtimonteatterissa pyörii nyt Tuomas Timosen kirjoittama ja David Kozman ohjaama näytelmä Meganin tarina, joka perustuu tositapahtumiin. 13-vuotias Megan tekee itsemurhan käsistä riistäytyneen nettikiusaamisen seurauksena ja jättää jo valmiiksi saumoistaan ratkeilevan perheensä kipuilemaan tyttären poismenon kanssa. Kovalla intensiteetillä esitetty teos ei innostanut katsomosta naurua, vaan sekä väliajalle että esityksen jälkeen salista poistui vakavailmeisiä ihmisiä.

Eleonoora Kauhanen esittää Megania kivuliaan aidosti ja tuo syvyyttä sekä hahmoonsa että koko esitykseen hypnoottisella laululla. Muutenkin näytelmän nuoret näyttelevät uskottavasti, esimerkiksi Meganin veljeä Briania esittävä Kasperi Kola tuo lavalle vahvaa tunnetta vaikkei tällä paljon varsinaisia repliikkejä olekaan. Mona Kortelampi ja Timo-Pekka Luoma, esityksessä Meganin vanhemmat, onnistuvat erityisesti surun ja avuttoman turhautumisen tulkitsemisessa.

Esityksessä yhdistetään lavanäytteleminen lyhyisiin elokuvapätkiin. Periaatteessa videokuva näyttämöllä tuntuu jo menneen talven lumilta, mutta Mara Jelinkon kuvaamat videot ovat sen verran laadukkaasti kuvattuja ja tukevat tarinaa niin hyvin, että yhdistelmä toimii. Videoiden avulla saadaan myös laajennusta lavakuvaan ilman turhaa lavastesäätämistä eikä näyttelijöiden tarvitse myöskään hyppiä roolista toiseen. Varsinainen lavastus on kliinisen mustavalkoinen, näyttelijät mustissa suruasuissaan, mikä omalta osaltaan tiivistää tunnelmaa. Myös Romulus Chiciucin äänisuunnittelu tukee tarinan kerrontaa.

Erityisesti ensimmäinen puoliaika, jossa seurataan Meganin kuolemaan johtavia tapahtumia, on intensiivistä katsottavaa. Herkän ja murrosikäisen Meganin innostusta uudesta ystävästä ja lopulta musertavaa surua on kamalaa seurata. Toisella puoliajalla keskitytään tapauksen jälkipyykkiin ja siinä näytelmän teho hieman rakoilee, sillä tilanne on sekava ja erityisesti aikuiset käyttäytyvät niin epämiellyttävästi että pahaa tekee. Meganista tehdyn dokumentin näyttö monelta "ruudulta" yhtä aikaa aiheutti myös keskittymisen hajoamista, sillä mistään puheesta ei oikein saanut selkoa ja koko tapauksen käsittely jäi täten hieman epäselväksi.

Nettikiusaamisesta tehtiin Meganin tapauksen jälkeen rikos Yhdysvalloissa, mutta ongelma ei ole poistunut. Verkossa kiusataan nykyään niin nuoria kuin aikuisiakin ja vaikka lopputulos ei yleensä onneksi ole yhtä vakava kuin Meganin kanssa, voivat seuraukset olla kauaskantoisia. Esityksessä kiusaaminen tapahtuu nykyään jo vanhanaikaisessa MySpace-palvelussa, sillä tapahtuma-aika on jätetty todellisten tapahtumien mukaisesti vuoteen 2006. Hieman hassua tämä on siksi, että esityksessä käytössä kuitenkin on uusia läppäreitä ja padeja, mutta katsottakoon tätä aikavääristymää tällä kertaa läpi sormien.

Näytelmä on sinänsä ongelmallinen, että tyydyttävää ratkaisua sen esittämään tilanteeseen ei saada. Oikeastaan esityksen edetessä turhauma vain kasvaa, sillä pahimman jo tapahduttua moni näytelmän henkilö käyttäytyy edelleen hirveällä ja itsekkäällä tavalla. Meganin äiti löytää ratkaisun suruunsa aktivismin kautta, isä vaipuu yhä syvemmälle mustuuteen. Näin se toisaalta menee oikeassakin elämässä, että yksinkertaisia ja takuuvarmoja ratkaisuja nettikiusaamisen ratkaisemiseen ei ole.

Hyvää mieltä Meganin tarinasta ei siis itselleen saa, mutta ajatuksia herättävän kokemuksen kyllä. Jos työskentelet nuorien kanssa, mene katsomaan. Ja vaikket työskentelisikään, niin mene silti, sillä aihe on tärkeä ja tämä tulkinta siitä hieno.

Viimeinen esitys on Valtimonteatterilla 11.11.