Aloitin taannoisen lukuhaasteeni pokkarihyllystäni kaivamalla Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman -romaanilla, joka oli julkaisuvuonnaan 2005 Finlandia-ehdokkaanakin. Ehdokkuus ei ole kirjan luettuani yllätys, sillä vaikka teksti on ihon alle hiipivän ahdistavaa, on kirjoitus taidokasta ja aihe tärkeä.
Annan äiti soittaa ja pyytää tätä käymään tapaamassa veljeään Joonaa mielisairaalassa. Vierailu ahdistaa niin paljon, että matkallaan Anna vitkuttelee ja käy samalla mielessään sekä veljen hoitoon päätymiseen johtanutta tapahtumaketjua että yhdysvaltalaisen miesystävänsä Ianin perhehistoriaa. Kummassakin suvussa kipukohdat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle eikä niiden prosessointi ole mitenkään helppoa. Ajatukset sodasta ja terrorismista kulkevat tiiviisti tarinan mukana, mutteivät korostu liikaa.
Romaani on mitaltaan vain 158 sivua, mutta ei sen pitempi tarvitse ollakaan. Hirvonen saa kirjoitettua sivuille kaiken sen olennaisen, surun ja epätietoisuuden, voimattomuuden. Päälinjat kirjasta tuntuvat haipuvan nopeasti mielestä, mutta tässä muutamaa viikkoa lukemisen jälkeen on helppo palauttaa mieleen väläyksiä kirjan kohtauksista. Sinne ne jäivät mieleen, vaikka pyyhkiä yrittäisi.
Vaikutuin hurjasti, mutta tämän jälkeen oli pakko lukea jotain kevyempää. Pää ei kestä kerrallaan kuin tietyn määrän tunnekuohuja.
HelMet-haasteesta kuittaan tällä kohdan esikoisteos.
Avain, 2005. 158 s.
Hirvisen kirjat ovat kyllä hirvittävän hyviä ja upeita. Minäkään en muista tästä enää muuta kuin pääkohdat, mutta tunnelma on hyvinkin mielessä.
VastaaPoistaTunnelmien luojana Hirvonen on todella hyvä!
Poista