Olen alkanut haalia itselleni lastenkirjoja luettavaksi, sillä luettuani Taika Dahlbomin oivallisen kolumnin Hesarista jouduin toteamaan, että oikeasti tietämykseni nykylastenkirjallisuudesta on aika heikko. Tässä lyhyet fiilistelyt kolmesta teoksesta, joista viimeinen tosin on vanha, mutta täyttää sentään yhden ammottavan aukon Helmet-haasteesta.
Magdalena Hain Mörkö Möö ja Mikko Pöö on ollut pitkään lukulistalla ja lähti sopivasti vastaan sattuessaan mukaan. Lopulta tämän luki siippa eräänä iltana iltasaduksi vauvalle ja minäkin sain kuunnella. Mörkö Möö on kellarissa asustava karvainen ja oikeastaan aika sympaattinen olento, joka seikkailee talossa ja pelkää vähän sitä jotakin yläkerrassa asuvaa. Eräänä päivänä epäonnisen sattuman seurauksena Mörkö joutuu kohtaamaan pelkonsa, mutta asioilla on toinenkin puoli joka saadaan lukea kirja nurinpäin kääntämällä. Saana Nyqvistin hauskasti kuvittama teos on lempeä kirja mörköpelosta, mieleen tuli vähän se ihana Mauri Kunnaksen rusinoita popsiva mörkö. Avoimeksi jäävä loppu jättää tilaa keskustelulle ja aiheen pohtimiselle. Pohtiminen hoidettiin tosin tällä kertaa minun ja siipan kesken, sillä vauva ei juuri osallistunut keskusteluun.
***
Finlandssvensk läsutmaningenin marraskuun kirjan määrittävä tekijä oli, että kirjailijalla olisi kuvassa päässä hattu. Lähikirjaston valikoiman ainut ehdot täyttävä kirja ei kiinnostanut yhtään, mutta kirjamessuilla näin Schildts & Söderströmin osastolla aivan ihanan kirjailijakuvan, kysyin kirjailijan ja päädyin lainaamaan Finlandia Junior -ehdokkaanakin olleen Lena Frölander-Ulfin teoksen Jag, Fidel och skogen (suom. Minä, Muru ja metsä). Siinä kirjan pieni minä on merta rakastavan äidin kanssa mökillä ja mökillä pissalla käydään metsässä, oli pimeää tai ei. Metsästä löytyykin sitten jos jonkinlaista otusta ja olentoa, mutta lopulta siellä ei ehkä kuitenkaan ole niin pelottavaa. Loppujen lopuksi samaistuin kuitenkin enemmän kirjan äitiin, sillä haluaisin olla juuri nyt villapaita yllä merenrantamökissä, vaikka ulkovessareissut eivät niin houkuttelekaan. Kirjan raapetöitä ja akvarelleja yhdistävät kuvitukset ovat ihanat.
***
Helmet-haasteeseen piti lukea jotain oseanialaiselta kirjailijalta ja koska aika käy vähiin ja koska halusin jonkun ei-australialaisen, löysin lopulta Uudessa-Seelannissa syntyneen Ruth Parkin. Park on kirjoittanut useita romaaneja, mutta häneltä on suomennettu ainoastaan kaksi lastenkirjaa joten niillä mentiin. Pasilan kirjavarastosta luokseni saapui vompatista kertova Pompeliini seikkailee.
Pompeliini on hieman höpsö nallepuhmainen vompatti, joka haaveilee ystävistä ja punarenkaisesta polkupyörästä. Erinäisten sattumuksien kautta hänen seuraansa liittyy sympaattinen Hiiri ja itsestään hieman epävarma Viiru-kissa. Yhdessä kolmikko muun muassa työskentelee sirkuksessa ja perustaa nukketeatterin. Kerronta on leppoisaa, mutta kokonaisuus jäi aika hajanaiseksi ja Pompeliini oli oikeastaan aika rasittava päähenkilö. Toisaalta oli hauskaa lukea vaihteeksi hieman erikoisemmasta eläimestä ja tätä oli mukavaa lukea ääneen. Siipan mielestä teoksessa oli jotain hauskan anarkistista. Myös teoksen jatko-osa Pompeliini lomalla on suomennettu.
Karisto, 2012. 20 s.
Kuvitus: Saana Nyqvist
Schildts & Söderströms, 2016. 40 s.
WSOY, 1976. 67 s.
Kuvitus: Noela Young
Suomentanut: Kirsti Kattelus
Hei, kiitti Pompeliini-vinkistä, just tuskaillut, että jääkö mun Helmet nyt oikeesti vaillinaiseksi tuon oseania-kohdan takia. Pitää etsiä vielä joku Intia-aiheinen lastenkirja 😉
VastaaPoistaJee, olepa hyvä! Toivottavasti löytyy myös Intia-kirja, mä lainasin juuri Slummien miljonäärin.
Poista