Marilyn, Marilyn - Tarinoita ikonista ja ihmisestä

Marilyn, Marilyn - Tarinoita ikonista ja ihmisestä vie kahdentoista kirjailijan voimin matkalle ilmiöön nimeltä Marilyn. Novellit kertovat Marilynista, jostain Marilynin ympäriltä tai ovat hänen inspiroimiaan. Mitä voi kirjoittaa ihmisestä, josta muistamme vahvimmin sen roolin, tuotteen joka hänestä tehtiin?

Kokoelman aloittaa Salla Simukan kertomus Drag Queen. Luin lumoutuneena tarinaa Marilyniksi pukeutuvasta henkilöstä, lopuksi hengähdin yllättyessäni. Olisihan se pitänyt arvata. Jari Järvelän Kaninkäpälä  viekin sitten aivan toiseen suuntaan värisevää kaniinia ihmettelemään, sitkeää mutta herkkää ja traagista.

Saara Turusen Minä ja se toinen saa pään pyörälle, Turusen tekstityyliin on helppo uppoutua. Pidän tarinan hatarasta otteesta todellisuuteen, siitä miten minä ja se toinen sekoittuvat ja ovat sama ja eri. Tilanne sopii omassa mielessäni hyvin Marilyniin, pyrkimykseen olla jotakin ja tulla rakastetuksi.

Tuntuu, että kokoelman lukeminen täydentää hyvin viime kesänä luetun Blondin tarinaa. Vaikka sekin on fiktiota, oli minulla teoksen lukemisen jälkeen selkeämpi mielikuva Marilynista ja Norma Jeane Bakerista. Ehkä tästä ihmisestä, hahmosta, ei muuta voi saadakaan kuin mielikuvan, totuus on ikuisiksi ajoiksi kadotettu. Jotain samaa on Peter Franzénin Nana-Jeanessa, siinä tosin kerronnan epävarmuus jää vaivaavaksi palaksi kurkkuun, itkettää vähän. Hotellikäytävien kuumuus tuntuu pakahduttavalta.

Päivi Haanpään Smart girlissä Marilyn on mukana vain postikortissa, mutta tietynlainen hauras, ihmissuhteiden vaikeus, tavoittamaton onni häilyy mukana. Kulmat rypistyvät, mutta Marilyn jää, ehkä hyvässä ja pahassa. Jatsityttökin kipuilee, hapuaa kohti tosimaailmaa tai oikeastaan sieltä pois Tommi Kinnusen tarinassa. Siinä Marilyn on vielä vähemmän, vain varjo jatsitytön mielessä.

Juhlat tuovat Marilynin näkyville höyhenenkevyenä, jo jollekin menetettynä. Milja Kaunisto sanoittaa tekstissään Hollywoodin kokaiinipölyistä elämää, juhlia vain, mutta joskus juhliakin on liikaa. Tekee mieli juoda juomia, joissa on jäitä. Marika Riikosen Kimaltava nainen rannalla vie jonnekin aivan muualle, suomalaiseen mökkirantaan ja huussiin istumaan, ihmisyyttä etsimään. Siellä epätoivo ei kuitenkaan ole vielä lopullista, veneen ei tarvitse antaa vajota pohjaan asti.

Helsingin kaduille sijoittuva Antti Tuomaisen Mustavalkoinen sykähdyttää, istun henkilöiden kanssa yhdessä Orionin penkeille. Tarinassa on jotain vaivaannuttavaa ja tirkistelevää, ehkä siksi että se tuntuu todelta vaikka mieli huutaakin salaliittoteoriaa. Tuttu ympäristö, ehkä se on se.

Taija Tuomisen Olen aina halunnut ajaa avoautolla läpi Amerikan keskustelee Kauniston Juhlien kanssa, henkilöt ovat osittain samat mutta asfaltin ja liian kuuman asunnon sijaan tuoksuu punapuiden pihka ja salista kaikuvat kasinon äänet. Tarinan kertoma osa historiaa on minulle aiemmin tuntematonta. Amerikkaan ei kuitenkaan jäädä nytkään, vaan palataan takaisin suomalaiseen mielenmaisemaan Riina Katajavuoren Tästä se lähtee -tarinassa. Marilyn hymyilee seinältä teini-iän kynnyksellä kipuilevalle, jää mieleen, kannustaa. Epätoivoa on vain vähän.

Kokoelman lopettaa Siri Kolun Alas, alemmas joka näyttäytyy minulle jonkinlaisena sisarena Simukan aloitustarinalle. Marilynin kerrokset puretaan pala palalta, kunnes jäljelle jää jotain, joka on tai ei ole Marilyn. Emme voi tietää.

Salla Simukka & Marika Riikonen (toim.): Marilyn, Marilyn - Tarinoita ikonista ja ihmisestä
Tammi, 193 s.