Tanssin katsomisesta

Social eMotions. Kuva: Amulio Espinosa

Muutaman viime vuoden aikana olen yrittänyt hivuttaa katsomisohjelmistooni yhä enemmän tanssia. Parhaimmillaan tanssin katsominen on todellinen nautinto, liikkeen lumoa ja ihmiskehon ihailua. Toisaalta tanssista on myös vaikea kirjoittaa, sillä liikesanasto on hakusessa ja omien tuntemusten kuvailu välillä todella haastavaa. Ehkä siksikin viime vuodelta jäi kirjoittamatta useasta tanssiesityksestä, joista kuitenkin pidin ja joihin haluan kuitenkin nyt vielä palata.

Keväällä näin kahden tanssiteoksen illassa Johanna Nuutisen HATCHEDin ja taiteellis-tieteellisen työryhmän valmistaman Social eMotionsin. Esitysilta oli perjantai. Muistan että oli pimeää ja olin rankan viikon jälkeen todella, todella väsynyt. Halusin kuitenkin mennä katsomaan esityksiä, olisi ollut nuivaa peruuttaa kiinnostava kulttuuri-ilta ystävän kanssa.

HATCHED oli näistä lähtökohdista ja ehkä muutenkin minulle haastava teos. Vallankäytöstä, anonymiteetistä ja identiteetin muodostumisesta ammentava teos sai aivot raksuttamaan ja jälkikäteen ajatellen mietin teemoja ehkä liikaa enkä heittäytynyt liikkeeseen. Huomasin myös, että Nuutisen tanssiessa osan teoksesta kasvot peitettyinä, oli minun vaikea keskittyä liikkeen katsomiseen. Kasvot ovat minulle selvästi tärkeät, vaikka niillä ei erityisesti mitään tunnetta yritettäisi välittää. Valosuunnittelultaan teos oli vaikuttava, muistan tarkimmin juuri mustalla tanssimatolla muuttuvat neliömäiset muodot ja säksättävän valon. Haluaisin nähdä tämän esityksen uudelleen.

Aalto-yliopiston Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella toteutettu projekti Social eMotions oli puolestaan todella kiinnostava tutkimus ja herätti seuralaiseni kanssa paljon keskustelua. Stoassa sekä esiteltiin tämä projekti että esitettiin tanssillisesti kohtauksia, joissa yleisö sai äänestää tanssijoiden tunnetilat koreografioihin puhelimien avulla. Teoksessa tanssivat Nuutinen ja Jarkko Lehmus, lisäksi lavalla oli kaksi sellistiä, Ulla Lampela ja Iida-Vilhelmiina Laine.

Esityksessä oli kiinnostavaa havainnoida, miten tanssijat toivat esiin erilaisia tunnetiloja liikkeissään. Liikekieltä oli tutkittu projektin aikana paljon. Seuralaiseni pohti, että tunnetilojen päättämisen sijaan katsojana olisi ollut kiinnostavampaa yrittää tunnistaa esitetty tunnetila. Toisaalta äänestämisellä saatiin jokaisesta esityksestä erilainen ja lisää dataa tutkimukseen, mutta olisi ollut mielenkiintoista myös nähdä osaisiko itse löytää keholliset merkit eri tunteista. Lisäksi olisi ollut kiinnostavaa tietää onko tunteiden kehollisessa ilmaisussa paljonkin kulttuurillisia eroja. Tätä myöten voisinkin tutkia, joko projektista on julkaistu artikkelit.

FRIGID. Kuva: Marko Mäkinen

Kevätkaudella kävin katsomassa myös tiimin Raekallio, Mandelin ja Kitti esityksen FRIGID (joka on muuten katsottavissa täällä, voisin tsekata itsekin sen uudelleen). Kolmen toisensa pitkään tunteneen tekijän yhteisteos toveruudesta ja luottamuksesta oli innostavaa katsottavaa. Kitti on minulle tuttu lähinnä miekkailukoreografioiden tekijänä, Raekalliolta olen kokenut Neuromaanin ja Mandelin on tuttu Kinetic Orchestran puuhamiehenä. Tähän esitykseen otin mukaani nykytanssia tai tanssia yleensäkin vain vähän katsoneen ystäväni.

Positiivisen äijämäistä energiaa pursuava esitys oli hyvää mieltä tuova. Kolmen taitavan tekijän yhteinen ponnistus oli liikkeellisesti näyttävä sisältäen muun muassa ilmassa tapahtuvaa akrobatiaa ja aikamoisia voimannäytteitä miesten hinatessa yleisöä pitkin esitystilaa. Myös seuralainen kiitteli vauhdikasta meininkiä. Lopussa esitys meni käsitteellisemmälle tasolle ja olin sen kanssa hieman hukassa taas tulkintaodotusteni kanssa, vasta nyt jälkikäteen luin esityksessä olleen puheosion olevan katkelma kirjasta. Jäin jumiin sen ajatuksen kanssa etten tiennyt onko esityksen tarina "totta" vai ei. Vauhdikkaimmilta osioiltaan esitys oli kuitenkin tavattoman mieleenpainuva ja olen ajatellut sitä paljon jälkikäteen.

All Male Panel. Kuva: Mikael Ahlfors

Loppuvuodesta puolestaan palasin taas Stoaan. Ensisijaisesti lähdin katsomaan kovasti pitämäni Kinetic Orchestran uutta teosta All Male Panelia, mutta sattumoisin samana iltana esitettiin myös itävaltalaisen tanssikorkeakoulun SEADin Bodhi Projectin teos Beneath a Falling Sky.

Beneath a Falling Skyssa kiinnostavinta oli nähdä projektissa koreografina toimineen Jarkko Mandelinin kädenjälki, tunnistaa tuttu liikekieli uudessa kontekstissa. Kuuden nuoren tanssijan koreografia oli miellyttävää katsottavaa ja liikkeellisesti se oli minulle helposti sulateltavaa. Koreografiassa minua viehätti erityisesti Mandelinille tyypillisen rajun liikkeen yhdistäminen luottamukseen perustuvaan heittäytymisen. Oli myös kiinnostavaa nähdä uusia tanssijoita.

All Male Panel oli yksi syksyn tärppilistani ehdottomista esityksistä. Kävin katsomassa ensimmäisen Kinetic Orchestran esitykseni vuonna 2013 ja sen jälkeen olen yrittänyt seurata tanssiporukkaa mahdollisimman tarkkaan. Tämänkertaisessa teoksessa tarkastelun kohteeksi oli otettu ilmastonmuutos ja ilmastokokouksissa nähty poliittinen teatteri. All Male Panel on osa RRR eli Rajoja rikkovat residenssituotannot -hanketta ja tässä teoksessa yhteistyötä ovat tehneet koreografi Jarkko Mandelin ja ilmastotutkija Joonas Merikanto.

Esityksessä käytettyjen projisointien ilmastonmuutostietoiskut olivat kiinnostavia ja mykkäelokuvien tyyliä henkivä reunus oli tyylikäs, mutta diojen asetteluun olisin kaivannut huolellisuutta. Välillä tekstistä ei saanut selvää ja muutenkin tuntui että diaesitys oli tehty hieman hutaisten. Tiedeosuus, skarppaa!

Koreografia puolestaan oli paljon sitä mitä odotin ja vähän lisää. Tallella oli paljon sitä liikekieltä, minkä Mandelinin koreografioihin yhdistän, mutta mukana oli myös kaikenlaista yllättävää. Poliittisen teatterin apinointi kumivasaroineen oli slapstick-huumoria kukkeimmillaan ja valtavien pallojen sisällä esitetyt osuudet olivat todella vaikuttavia. Esitys oli humoristinen mutta samalla aika surullinen, kun sen esittämiä ajatuksia lähti miettimään tarkemmin.

Johtopäätöksinä tästä vedän, että olen tanssikatsojana tuurilla elävä. Jotta pääsen heittäytymään tarvitsen rennon mielentilan ja virkeän mielen. Tausta-ajatukseksi kaipaan jotain riittävän selkeää tai sitten minun on syytä jättää teoskuvaus lukematta, sillä muuten katsominen menee ylianalysoinniksi ja en saa keskityttyä itse tanssiin. Toisaalta kaipaan itselleni haastetta katsojana. Minulla on tällä hetkellä aika tarkka visio siitä, millaisesta tanssista pidän ja haluaisin törmäyttää tätä näkemystä. Otan mielelläni vastaan suosituksia kiinnostavista tekijöistä, joiden kanssa pääsisin laajentamaan tanssikentän tuntemustani.