Lavalta: Veriruusut (KOM-teatteri)

Oman elämän haltuunotto herättää riemua Maijassa ja Sigridissä (Oona Airola ja Helmi-Leena Nummela). Kuva: Marko Mäkinen

Kukkikoot ruusut muistoksenne

Ihan suorilta myönnän, että sisällissota tai sota yleensä ei ole minua lähtökohtaisesti kiinnostava aihe. Anneli Kannon Veriruusut-romaanin sentään tiesin, mutta en ole sitä lukenut. Näillä eväillä lähdin siis kutakuinkin ilman ennakko-odotuksia katsomaan KOM-teatterin kevään ensi-iltaa, Lauri Maijalan ohjaamaa ja dramatisoimaa Veriruusut-näytelmää. Vaikka tapahtumat ovatkin menneisyydessä, on teoksesta helppo löytää yhtymäkohtia tämän päivän keskusteluun tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.

On vuosi 1918 Valkeakoskella ja 15-vuotta täyttänyt Sigrid ohjataan hakemaan töitä paperitehtaalta, sillä onhan sen ikäisenä jo tuotava kotiin rahaa. Onneksi paperitehtaan naisjoukko ottaa aran tytön suojiinsa, auttaa välttämään tehdaspampun kourivia käsiä ja opastaa naisen elämän tärkeissä asioissa kuten muodissa. Pian kaupunkiin kuitenkin perustetaan punakaarti, sisällissota alkaa ja tehdas suljetaan. Naiset eivät tahdo jäädä syrjään ja toimettomiksi vaan päättävät perustaa naiskaartin. Jalkaan vedetään vanhempia pöyristyttävät housut ja opetellaan ampumaan kiväärillä. Sodan aikana pisteitä ei kuitenkaan saa jaloista aikomuksista saati aina rohkeudestakaan, mutta onneksi on ystäviä joiden kädestä pitää pahimmalla hetkellä.

Ensemble on hieno. Helmi-Leena Nummela on vakuuttavasti tarinan myötä kasvava Sigrid ja Oona Airola ihastuttava tämän ystävänä, lempeän kotikasvatuksen saaneena Maijana. Inka Reyesin palavasilmäinen Saima ei tarvinnut sanoja tehdäkseen vaikutuksen ja näyttelijän muutos hiljaiseksi Maijan sulhaseksi, Anttoniksi oli häkellyttävä. Vilma Melasniemi oli viehättävän rempseä kaartilainen, Saga Sarkola puolestaan roolissaan suloinen ja herkkä. Ursula Salo sukkuloi vimmalla vahvoista naisrooleista inhottavaksi tehtaanpampuksi, ihan puistattaa. Ja vielä Eeva Soivio, joka vuoroin on sydäntäsärkevän ihana Lyyti ja sitten kiroileva, muistoihinsa jumiin jäänyt äiti. Nähdään lavalla myös miesnäyttelijöitä, KOMin vakiokasvot Juho Milonoff ja Niko Saarela sekä Antti Autio hoitavat roolinsa hienosti. Tila on kuitenkin selvästi tällä kertaa annettu naisille ja hyvä niin.

Esitystä katsoessa minuun taisi iskeä niin sanottu Wonder Woman -efekti. Yhtäkkiä tutunoloisen tarinan pääosassa olivat ihan oikeasti naiset ja siihen oli niin paljon helpompi samaistua. Tuntui samaan aikaan hyvältä ja pahalta, sillä eihän tällä tarinalla arvattavastikaan mitään kovin onnellista loppua ollut vaikkei se vailla toivoa ollutkaan. Itketti.

Koko esityksessä ihailen sitä, miten pienellä voidaan saada vaikuttavaa aikaan. Markku Pätilän lavastus on pienieleinen mutta tehokas. Pyörönäyttämöä käytetään hienosti hyväksi ja katsomon läpi kulkeva käytävä mahdollistaa erilaisia sisääntuloja lavan takaosassa olevien oviaukkojen lisäksi. Esimerkiksi paperitehtaan toimintaa kuvaavat musiikilliset kohtaukset olivat upeaa katsottavaa. Myös valaistuksella (Tomi Suovankoski) onnistutaan rajaamaan tilaa ja keskittämään katsetta. Valo on tarvittaessa terävää tai pehmeää. Kerronnan lomaan on ujutettu työväenlauluja ja niillä onnistutaan joko viemään tarinaa eteenpäin tai kertomaan jotain hahmoista ja se oli hienoa se, etenkin kun näyttelijät myös itse soittivat milloin mitäkin soitinta.

Lähes kolmituntinen esitys kantaa pituutensa yllättävän hyvin. Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla ei kellon vilkuilu käy mielessäkään ja toinenkin puolisko käynnistyy vaikuttavasti. Loppupuolella ilmaa on sitten hieman liikaa, tarina päästää otteestaan. En tiedä onko ongelma rytmityksellinen, tuntuu hieman että toiseen puoliskoon on yritetty saada lisää pituuttaa ettei se olisi liian lyhyt. Onneksi loppu on hieno, mieleen tulee Les Misérablesin loppukohtaus enkä ihmettelisi vaikka se olisi jonkinlaisena esikuvana tässä ollutkin.

Lopulta verkkokalvoille jää vahvimpana kuva naisjoukosta, joka on jähmettynyt kesken liikkeen rynnätessään kohti mahdollista vapautta. Se on hieno kuva.

Kiitokset KOM-teatterille lipusta esitykseen ja mukavan bloggari-illan järjestämisestä!

ps. Mainittakoon vielä, että esitykset alkavat jo klo 18 mikä oli kyllä mainio juttu näin pitkän esityksen ollessa kyseessä!