Lavalta: Kätketyt kasvot (Wusheng Company)

Freia Stenbäck ja Nora Sandholm-Azémar esittävät sisaruksia. Kuva: Annika Saloranta

Pienieleinen Kätketyt kasvot on kaunis ja yllättävän pelottava esitys

Wusheng Companyn uusin teos, Antti Silvennoisen ohjaama Kätketyt kasvot on aasialaisesta teatteriperinteestä ja japanilaisista kummitustarinoista ammentava herkkä näyttämöteos. Kaksi siskosta on hylännyt kotinsa paremman elämän toivossa ja matkaa kohti parempaa, mutta nuorempi ei onnistu irtautumaan menneisyyden painolastista. Vaikka innoittajana ovatkin kummitustarina, on esitys pelottavan lisäksi myös hyvin herkkä ja surullinen.

Sisarusten (Nora Sandholm-Azémar ja Freia Stenbäck) keskinäinen dynamiikka on vaikuttava. Kun he tarttuvat toisiaan ensimmäistä kertaa kädestä, nousevat karvat pystyyn. Tunteiden välittäminen pelkin ilmein ja elein onnistuu upeasti ja myös muutamassa kohdassa kuultu laulu sopii tunnelmaan hyvin. Fyysisesti esitys on omaan silmääni haastava ja raskaskin, mutta esiintyjät selviytyvät kaikesta kovin helpon ja kevyen näköisesti.

Markus Rantasen säveltämä ja esittämä musiikki luo esitykseen hienon tunnelman. Yhdessä Anniina Veijalaisen valosuunnittelun kanssa se riittää oivallisesti esityksen puitteiksi. Musiikki ja valo tukevat esityksen tunnelmaa ja saavat esimerkiksi pelottavat kohdat tuntumaan oikeasti niin pelottavilta, että oikein yllätyin. Vaikka esityksen demoni olisi voinut olla lipovine kielineen ja toljottavine silmineen myös huvittava ilmestys, huomasin jännittäväni joka kerta sen saapuessa lavalle.

Kuva: Eero Alava

Aasialainen teatteriperinne on minulle varsin vierasta, oikeastaan kaikki kokemukseni siitä ovat Wusheng Companyn käsialaa. Esitystä katsoessa jäin miettimään, jääkö minulta paljonkin ymmärtämättä, sillä en tiedä merkitsevätkö esimerkiksi tietyt käsien asennot ja hypyt jotain erityistä, onko niillä symbolista merkitystä. Tarinan kerrontatapa eroaa myös sen verran paljon minulle tutummasta länsimaisesta ilmaisusta, että tarinan seuraaminen tuntui erilaiselta vaikkei teoksen perusajatuksen ymmärtäminen sinänsä vaikeaa ollutkaan. Ilmaisun tietynlainen hitaus myös haastoi minua katsojana, on maltettava odottaa ja kestettävä toistoa.

Esityksen kesto on vajaan tunnin, mutta jotenkin se tuntuu hyvällä tavalla pidemmältä, täydemmältä. Sisarusten keskinäinen välittäminen koskettaa. Kätketyt kasvot on kaunis ja surullinen kummitustarina. Sen pelottavuus näyttäytyi minulle pelkona ihmisen sisäisiä demoneita kohtaan ja on sitä kautta tarinana hyvin samaistuttava.

Esityksiä on vielä tämän viikon ajan WHS Teatteri Unionin tiloissa, viimeinen esitys on 11.3.

Kurkkaa myös kriitikko Jussi Tossavaisen arvio Helsingin Sanomista, siinä kommentoidaan osaavasti muun muassa juuri teoksen liikekieltä. Ylen Jussi Mankkisen jutussa puolestaan tekijät kertovat esityksen tekemisestä.

Kiitokset kutsuvieraslipusta esitykseen.