Surun käydessä taloksi apu on usein tarpeen
Max Porterin Surulla on sulkapeite (Gummerus, 2018) on kaunisniminen pienoisromaani surusta ja siitä selviytymisestä. Perheen äiti kuolee ja isä ja pojat jäävät yksin kykenemättöminä käsittelemään menetystä, kunnes ovelle saapuu varis, joka ottaa perheen siipiensä suojaan. Surutyö voi alkaa eikä se ole aina helppoa saati kaunista katsella.
Kirjan kertojina toimivat niin isä, pojat kuin variskin. Aina ei ole ihan selvää mitä tapahtuu tai missä aikatasossa ollaan. Lisäksi surussa vellominen on tosiaan rumaa puuhaa, välillä on tarve huutaa ja antaa kyynelten valua variksen siipien suojaan. Varis ei ole mikään kiltti lohduttaja, mutta vimmainen se tehtävässään on, ei luovuta ennen kuin tilanne on selätetty.
Ihmettelin variksen valikoitumista kirjan linnuksi, en osannut sijoittaa tätä harmaa-mustapukuista lintua surun selättäjäksi. Ajattelin, että kyseessä olisi ollut korppi, kun kirjassa viitattiin useassakin kohtaa linnun esiintymiseen runoissa, mutta todennäköisesti en vain tunne brittiläistä runoutta läheskään riittävästi. Varis on toisaalta mielestäni paljon sympaattisempi kuin korppi, joten ehkä se siksikin on parempi valinta.
Lukemisen jälkeen jäi olo, että jotain meni pahasti ohi. Kirja on pettävän nopealukuinen, mittaa vain reilut sata sivua, mutta rivien välissä olisi tulkittavaa varmasti toiseksikin mokomaksi. Äidin kuolemasta puhutaan etenkin aluksi vain vihjaillen eikä sekään ole aina ihan selvää, miten isä ja pojat surustaan selviävät ja mikä varis loppujen lopuksi on vai onko se mitään. Laina-aika painoi kuitenkin päälle, joten tuuttasin kirjan nopeasti kannesta kanteen.
Vaikka vähän harmittikin, en pitänyt kirjasta niin paljon että olisin lainannut sen uudelleen ja palannut siihen. Vertaukset tuntuivat hankalilta ja tunnelma oli jotenkin epämiellyttävä. En ehkä halunnutkaan päästää kirjaa ihon alle. Kirja on markkinointitekstinsä mukaan kuitenkin hurmannut --- niin kriitikot kuin lukijatkin ja sitä on kehuttu paljon Goodreadsissa, joten kehotan muodostamaan tästä oman mielipiteen.
Yöpöydän kirjoissa kirjoitetaan tästä todella kauniisti, Kosmisen K puolestaan erittelee hienosti variksen roolia surutyössä.
Gummerus, 2018. 119 s.
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Luulin ensin tämän olevan dekkari, mutta ei vissiin. Sen verran tuo mysteeri tämän tarinan kohdalla kiinnostaa, että varmaan luen jos tulee vastaan. Etenkin koska arvostan nykyään näitä lyhyempiäkin romaaneja.
VastaaPoistaNimen ja kannenkin perusteella voisi tosiaan olla, mutta dekkari tämä ei kyllä ole. Toki mysteeriä ja epäselvyyttä siitä mitä todella tapahtuu jne., mutta se ei ole keskiössä. Pienoisromaanina kuitenkin kiinnostava tapaus.
PoistaOlen lukenut tästä kirjasta aiemmin vain positiivisia kommentteja, joten on hyvä saada vähän toisenlaista näkökulmaa.
VastaaPoistaItse tunsin jopa vähän huonoa omaatuntoa että miten en nyt tästä pitänyt kun niin moni on, vaikka niinhän se menee että aina ei pidä. Mukava kuitenkin tarjota näkökulmaa.
PoistaKirja on sen verran ohut, että siihen voisi tarttuakin, vaikka onkin surullinen. Pidän linnuista ja symboliikasta. Vertausten tulkitseminen kuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaSymboliikkaa ja vertauksia tässä on vaikka muille jakaa joten jos ne kiinnostavat niin kimppuun vain!
PoistaSuomenkielinen nimi on kauniimpi ja runollisempi kuin alkuteoksen nimi. Aihe ei varsinaisesti juuri nyt puhuttele.
VastaaPoistaNimen käännös on tosiaan erityisen onnistunut!
PoistaKirjan nimi on väännös Emily Dickinsonin runosta "Hope is the thing with feathers". Se on kaunis runo ja ainoa syy miksi kirja minua hieman kiinnostaa. Noin muuten ei ole jostain syystä syntynyt siihen lukufiilistä. Mutta ehkä se syntyy joskus. :)
VastaaPoistaAhaa, kiitos! Pitääpä etsiskellä runo luettavaksi. :)
PoistaLuin juuri Naja Marie Aidtin niinikään surua käsittelevän kirjan 'Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin' ja se - en nyt liioittele - taitaa olla hienoin ikinä lukemani teos surusta.
VastaaPoistaEm. johtuen en usko, että tulen tätä Porterin kirjaa ainakaan lähitulevaisuudessa lukemaan, sillä minulla on pitkäksi aikaa sulateltavaa tuossa mainitsemassani teoksessa.
Korpista mulle tulee tyyppi, joka lähinnä varastelee kaikkea mikä kiiltää. Varmaan tosiaan varis on siksikin parempi valinta
Kiinnostavaa, pitää tsekata tuo teos. Monta saman teeman teosta lyhyen ajan sisällä, ainakin jos aihe on näin painava ja monitahoinen, käy helposti liian raskaaksi ja puuduttavaksi.
PoistaLintuassosiaatiot ovat mielenkiintoisia. Minulle korppi on jotenkin aika mystinen ja ehkä vetäytyväkin ja harakka näyttäytyy varastelevana ja huikentelevaisena.
Kuulosta amielenkiintoiselta, mutta kenties aiheeltaan hieman liian raskaalta tämähetkiseen lukufiilikseeni. En ehkä haluakaan miettiä, miten muu perhe pärjäisi, jos itse tästä katoaisin ja sellaisia ajatuksia tuosta taitaisi väkisin tulla.
VastaaPoistaNe eivät kyllä ole mitenkään mukavia ajatuksia. Kevyt tämä ei minun mielestäni tosiaan ollut eikä millään mittarilla viihdekirjaksi luokiteltava, kiinnostava sinänsä mutta vaati ainakin minulta lukijana paljon.
PoistaMinuunkin iskee ensiksi tuo tavattoman soiva kirjan nimi.
VastaaPoistaSinänsä välttelen juuri nyt hieman kirjoja, jotka ovat kovin rankkoja ja surullisia, sillä lukulistalla on ollut vuotta 1918 ja sotaa.
Tuo tunne, että ei saa kaikkea irti, on tuttu. Jos se johtuu puutteellisesta tietämyksestä, ilahdun aina, kun googlaamalla löytyy uusia yhteyksiä. Lukupiiriläiseni naureskelevat aina välillä, että miten ihmeessä ehdin lukea kirjan, kun olen hakenut kaikki taustatiedotkin.