Yksityiskohta Myyrmäen juna-aseman graffitista.
Rytmikäs sukellus rap-miehen mielenmaisemaan
En kulje nykyrunouden trendien aallonharjalla, joten julkaisuvuotensa hittituote Paperi T:n post-alfa (Kosmos, 2016) oli minulta vielä lukematta. En itse asiassa ole aivan varma, olenko koskaan tietoisesti kuullut yhtään Paperi T:n kappaletta. Todennäköisesti en. Yhden haastattelun olen sentään lukenut.
Ei tämä runojen lukemista kuitenkaan haitannut, tämä sivistymättömyyteni, vaan ahmaisin kokoelman yhdeltä istumalta. Niin, sekään ei toki ole runojen suhteen yleensä se paras tapa, mutta tällä mennään. Olisi niissä varmasti ollut enemmänkin pureksittavaa, jos olisi malttanut ja ehtinyt pysähtyä. Intellektuellin nuoren miehen mielenmaisema on betoniseinää, kaupungin jylyä, kuuluisuuden kiroa, viiniä ja tupakkaa.
Luin kokoelman jonkinlaisena pitkänä rap-kappaleena, biitti löytyi pään sisästä. Osittain tykkäsin, osittain en. Joitain asioita oli sanottu hirvittävän hienosti ja rytmiikka oli, kuten olettaa saattaa, erinomaista, mutta toisaalta välillä tuntui että olen ihan liian tyhmä näitä lukemaan kun en tiennyt kaikkia runoissa mainittuja henkilöitä ja ehkä vähän myös tuntui, että minulle kettuillaan. Yleisfiilis on kuitenkin ehdottoman positiivinen ja kokonaisuutena tämä oli mukavan helppolukuinen olematta turhan heppoinen.
Visuaalisesti tämä oli myös kiinnostava, mustat sivut ja valkoinen teksti. Romaanin kohdalla ei varmaankaan olisi kovin miellyttävää lukea, mutta runojen väljällä taitolla tuntui silmissä miellyttävältä. Muutenkin teos on esineenä jotenkin harvinaisen onnistunut.
Sanottakoon vaikka, että ei lainkaan harmittanut tämän kokoelman lukeminen ja jos tämä on runokokoelmana toiminut edes jollekulle porttihuumeena nykyrunouteen niin aivan huippua.
Amma innostui tämän myötä 2010-luvun runoudesta, Tuijata löysi teoksesta tiivistettyjä elämäntilatuntoja.
Kosmos, 2016. 96 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.