Nevermoor-sarjan aloitus on fantastinen lukusukkula
Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan aloitusosaa mainostettiin Suomessa isosti, mikä ilahdutti minua suuresti. Itse luin teoksen alkukielellään ja The Trials of Morrigan Crow kului käsissä varsin nopeaan tahtiin. Käännöksen on kynäillyt Jaana Kapari-Jatta, joten uskallan lukematta todeta että tämä on varmasti vetävä suomeksikin.
Morrigan Crow on kirottu lapsi, jota syytetään kaikista lähialueen onnettomuuksista. Toisaalta hän on kirouksen vuoksi myös kuoleva yhdentenätoista syntymäpäivänään. Onneksi Morriganin elämään saapuu erikoinen Jupiter North, joka nappaa jo kohtaloonsa valmistautuneen tytön mukaansa ja kuljettaa Nevermooriin, ihmeelliseen taikamaailmaan. Jupiter väittää Morriganilla olevan ihmeellisiä kykyjä ja ilmoittaa tämän siksi Wundrous Societyn koetuksiin. Morrigan viihtyy uudessa asuinpaikassaan erinomaisesti ja saa ystäviä, mutta kokee silti syvää epävarmuutta pelätessään olevansa kelvoton liittymään hämmästyttävään järjestöön.
En osaa jättää vertailua Harry Pottereihin tekemättä tälläkään kertaa. Townsend saa minulta heti pisteitä siitä, että tarinassa ei sinänsä ole koulua saati varsinaisia velhoja. Tapahtumat kuitenkin käynnistyvät yksitoistavuotissyntymäpäivänä, Jupiter Northissa on jotain hyvin, hyvin dumbledoremaista (ja Fenissä ehkä hitunen McGarmiwaa) ja pahis-Wundersmithiltä löytyy kieltämättä voldemortmaisia piirteitä (nimeä ei tahdota lausua, on ollut vuosikausia piileskelemässä ja näin pois päin). Toki nämä yhtäläisyydet nousevat varmasti voimakkaasti mieleen siksikin, että klikkailen tällä hetkellä menemään Harry Potter: Hogwarts Mystery -mobiilipeliä.
Jos vertailut jätetään sikseen tai vaikkei jätettäisikään, on kirjassa potentiaalia. Se käynnistyi hieman hitaasti, mutta Morriganin päästessä viimein Nevermooriin asti olin täysin koukussa. Kohdatut koetukset olivat jännittäviä, ihastuin hotelli Deucalioniin ja sen asukkaisiin ja Morrigan oli miellyttävä sekoitus Addams Familyn Fridayn mustanpuhuvaa meininkiä ja lämmintä empatiakykyä.
Kirjan brittikansi ei kutsunut puoleensa ollenkaan, mutta onneksi olin jo nähnyt suomalaisen version ja viehättynyt siitä. Oman painokseni kansi vaikutti lähinnä hupsulta lastenkirjalta, vaikka olihan tässä erityisesti lopussa synkkiäkin sävyjä. Todennäköisesti sarjan meininki tulee myös vakavoitumaan, sillä osia on suunniteltu yhdeksän ja hahmojen kasvaessa kasvavat toki lukijatkin.
Loppuun todettakoon, että palaan varmasti Morriganin seikkailuiden pariin, toinen osa onkin jo ilmestynyt englanniksi. Toiminnantäyteistä ja mukaansatempaavaa (nuorten)fantasiaa lukee aina ilokseen.
HelMet-haasteesta kuittaan kohdan kirjassa on lohikäärme, vaikkeivät ne tässä missään suuressa roolissa olleetkaan, lisäksi tällä saa yhden pojon Jatkumo-haasteeseen.
Yöpöydän kirjoissa kehutaan teoksen ahmittavuutta, Suketus toteaa että Morriganista voi odottaa päähenkilönä vielä paljon.
Orion Childrens Books, 2017. 374 s.
Tämä sun arvio on nyt jo ties vaikka kuinka mones positiivinen teksti tästä kirjasta, joten kai se täytyy munkin jossakin vaiheessa tähän tarttua. Meillä Laura kirjoitti myös positiivisen arvion avausosasta. Maailma kuulostaa kyllä aika herkulliselta :) -Minna/bibobook.fi
VastaaPoistaSittenhän sun on tätä kokeiltava. ;) Käyn kurkkaamassa Lauran jutun tässä samalla!
PoistaJänniä eroja kyllä näissä eri painosten kansissa. Joskus alkuperäinen on parempi kuin suomennetun painoksen kansi, mutta sitten välillä kotimaiset kustantajat yllättävät kansilla, jotka päihittävät monet aikaisemmat. Goodreadsissa on kiva katsella kansia ja vertailla miten erilainen vaikutelma teoksesta tulee pelkän kannen perusteella.
VastaaPoistaKivaa, että tätä sarjaa on luvassa vielä niin monta osaa, joissa pääsee sukeltamaan syvälle tuohon uuteen, kiehtovaan maailmaan, jossa varmasti on vielä lukemattomia, paljastumattomia salaisuuksia.