Lavalta: FULL PULL, Woyzeck

Kuva: Sami Roikola

Yliviritetyt supertraktorit ja herkkä tanssijapoika

Siitä lienee viitisentoista vuotta, kun olin tavalliseen tapaan viettämässä muutamaa kesäistä viikkoa enoni luona Nilsiässä. Sinä kesänä koukutuin jostain syystä tractor pullingiin, katsoin sitä päivittäin ja jännitin miten kisaajille käy. Sen jälkeen en ole lajiin missään varsinaisesti törmännyt, ennen kuin näin Laura Mattilan ohjaaman FULL PULL, Woyzeckin.

Esityksestä piti ilmeisesti alunperin tulla sellainen perinteisempi Woyzeck, mutta jossain vaiheessa esityksen fokukseksi tuli Juho Uusitalon, esityksen ainoan näyttelijän, tarina. Büchnerin tarinan elementtejä on edelleen säilytetty, mutta alkuperäisen tekstin syvällisempi tunteminen ei ainakaan minulle ollut edellytys esityksestä nauttimiseen.

Uusitalo ei solahtanut kasvuympäristössään Pohjanmaalla miehille varattuun muottiin. Perheen muut miehet harrastivat tractor pullingia, Uusitalon tehtävät siihen liittyen löytyivät vähitellen keittiöstä. Jääkiekko ei kiinnostanut, mutta tanssin parista löytyi harrastus ja intohimo. Kymmenvuotiaana Uusitalo teki ensimmäisen oman koreografiansa Yksinäisen miehen vaellus ja se nähdään myös tässä esityksessä. Hieno hetki, mutta käytännössä tanssiryhmän ainoana poikana elo ja olo ei aina ollut sitä helpointa. Kaiken lisäksi äänenmurroskin taisi jäädä tulematta tai ainakin äänen ylärekisterin käyttö tuntui nuorena luontevammalta, vaikka matalampikin taajuus lopulta löytyi käyttöön.

Uusitalon kasvutarinaan on upotettu pätkiä Woyzeckista, maanrakoon painetun miehen kamppailusta, ja lisäksi työryhmän muiden miesjäsenten (äänisuunnittelusta vastaava Markus Tapio ja valo- video- ja lavastesuunnittelun luonut Sami Roikola) näkökulmia toksiseen maskuliinisuuteen. Liikuntatuntien simputus, "oikeanlaiseen miehuuteen" liittyvä väkivalta, uhoaminen ja synkissä vesissä rypeminen näyttäytyvät esityksessä varoittavina esimerkkeinä. Mattilan ohjaus ei kuitenkaan väitä yhdenlaisen miehuuden olevan jotenkin oikeampaa, vaan lähinnä näyttää myrkyllisten oletusten mahdollisia seuraamuksia. Miehille on tilaa niin siellä yliviritetyn traktorin ratissa kuin tanssisalissakin.

Henkilökohtaisen teeman lisäksi esitys on myös fyysisiltä puitteiltaan intiimi. Kruununhakalainen asunto, jossa esitys nähdään, on Mattilan ja Uusitalon koti. Kuumana heinäkuun iltana esitystila on paahteinen, mutta hieno. Pahvilaatikot reunustavat lavaksi laitettua tilaa, hapsulamput vievät ajatukset mummolamaisiin vanhoillisiin tiloihin. Valaistus on pääasiassa hämärä.

Täytyy vielä erikseen kehua esityksen ikkunaruutuihin tehtyjä projisointeja. En tiedä minkälaiset high tech -ruudut ja systeemit siellä oli, mutta hienolta näytti ja oli mahtavaa kun kerrankin projisoinnit eivät samalla heijastuneet näyttelijän kasvoihin ja muuhun rekvisiittaan. Pohjanmaalla kuvatut videopätkät myös keskustelevat hyvin esityksen sisällön kanssa ja toivat siihen lisää syvyyttä.

Hieman yli tunnin pituinen esitys on hieno keskustelunavaus tärkeästä aiheesta. Se uskaltaa kyseenalaistaa ja kommentoida, mutta ei uhriudu vaan näyttää miten omista unelmistaan voi pitää kiinni haastavassakin ympäristössä ja löytää niistä voimaa, jota omaksi itseksi kasvamiseen tarvitaan.

Teos on Juho Uusitalon Teatterikorkeakoulun taiteellinen opinnäytetyö. Esityksiä on 16.7. asti.

Anton Vanha-Majamaa on kirjoittanut Hesariin kiinnostavan, esitystä taustoittavan arvion.

Veera Salmi: Saari

Saaren iltanuotiolla korjataan kolhittuja sieluja

Kiusatut, hylätyt, yksinäiset, tervetuloa Saarelle! Veera Salmen romaanissa elämän kolhimat nuoret lähtevät seuraamaan unelmaansa Tyynenmeren autiolle saarelle. Majojen rakentamisen ja iltanuotiolle kokoontumisen lisäksi tavoitteena on myös auttaa muita lapsia ja nuoria selviämään hankalista tilanteista. Unelmaelämä yhteiskunnan ulkopuolella ei lopulta taida kuitenkaan olla sitä, mitä kaikki sydämessään haluavat.

Kirjan pääasiallinen kertoja on Hansama, poika, joka lavasti kuolemansa päästääkseen pois yksinäisestä elämästään ja joka haaveilee mielikuvituksen tuotteesta todelliseksi määränpääksi muuttuneesta saaresta. Vähitellen joukon jatkoksi saadaan muitakin kolhittuja, Malala ja Morris näin aluksi, ja matka saarelle voi alkaa. Ystävysten yhteispeli toimii mainiosti ja kaikkien osaamista tarvitaan uuden elämän alkuun saattamiseksi. Täysin eristyksissä Saarella ei kuitenkaan olla, vaan kolmikko yrittää resurssiensa rajoissa auttaa muitakin lapsia.

Tarina ei ole suoraan sanottuna kovin realistinen ja suhtauduin jossain määrin kriittisesti kirjan maailmaan. Mitä kieltä eri puolilta maailmaa saapuneet nuoret keskenään puhuvat? Voiko rikkinäisiä tavaroita korjaamalla oikeasti ansaita niin paljon rahaa? Pystyykö passeja tosiaan väärentämään lentokentän vessassa tuosta noin vain? Voinee siis todeta, että immersio ei täysin kohdallani onnistunut sillä ajattelin näitä asioita lukiessani huvittavan usein. Toisaalta tarina kuitenkin vei mukanaan, halusin tietää mitä näille sympaattisille tyypeille lopulta tapahtuu. 

Epäuskottavuuksistaan huolimatta kirjan sanoma nimittäin lämmitti mieltä ja sydäntä ja realismikakkulat kannattaakin jättää tätä lukiessa kotiin. Voimiansa yhdistämällä nuoret saivat aikaan vaikka mitä ja heidän ystävyytensä oli ilahduttavaa. Pidin myös siitä, että tarina onnistui kuitenkin väistämään mielestäni siirappisimmat mahdollisuudet ja heittää kehiin sopivasti realismia, kun sitä tarvitaan. 

Salmi kirjoittaa mukaansatempaavasti ja kertojaratkaisut ovat vinkeitä. Hansama tuntuu rikkovan neljättä seinää ahkerasti puhellen välillä lukijan kanssa. Aluksi se tuntui hieman kummalliselta, mutta lopulta homma sopi oivallisesti kirjan tyyliin. Saari sai ajattelemaan, miten paljon yksinäisiä nuoria maailmassa on ja toisaalta sitä, miten pienin keinoin monia heistä voisi auttaa. Aina ei tarvitse lähteä Saarelle löytääkseen paremman huomisen. 

Kirjan innoittamana aion myös kokeilla inkiväärin kasvattamista omassa keittiössä, ehkä myös ananaksen, ja kokkailla ihastuttavan yksinkertaisen oloista porkkana-inkiväärikeittoa. 

Kirsin kirjanurkassa toivotaan kirjan pääsevän luettavaksi kouluissa, Kirjahurjake-blogissa lämmettiin vähitellen nuorten touhuille ja Luetaanko tämä? -blogissa toivotaan, että kirjaan tarttuisi moni sen ajoittain haastavasta tyylistä huolimatta.

Veera Salmi: Saari

Otava, 2018. 350 s.

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀,: Älä mene pois (Lit up!)

Yllätyksellinen ja voimakas tarina eräästä avioliitosta

Ystävä sanoi, että Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n teos Älä mene pois ei todennäköisesti ole minun kirjani. Hän oli oikeassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi huono. Nigerialaisen Adébáyọ̀n tarina murenevasta avioliitosta, salaisuuksien painosta ja vanhemmuudesta on väkevästi kerrottu.

Yejiden ja Akinin intohimoisesti alkanut avioliitto natisee liitoksistaan. Toivottua lasta ei kuulu näkijöistä ja pyhiinvaelluksista huolimatta ja anoppi tuputtaa talouteen toista vaimoa. Avioparin välit kiristyvät ja valheet ja salailu kuormittavat aikaisemmin lämpimiä välejä. Akin ja Yejide pääsevät kertojiksi kumpikin vuorollaan ja vähitellen lukijalle selviävät parisuhteen synkimmät salaisuudet. Kerrontatapa on koukuttava, dramaattinen ja lukiessa saa yllättyä monta kertaa. Tarinan ohessa Adébáyọ̀ avaa Nigerian poliittista (lähi)historiaa ja perinteitä.

Joidenkin aiheidensa puolesta kirja oli minulle raskas luettava ja jouduin pitämään itseäni ikään kuin käsivarren mitan päässä. Vauvavuotta elellessä pieniin lapsiin liittyvät vastoinkäymiset ahdistavat entistä enemmän. Tämän vuoksi en voinut myöskään heittäytyä tarinan vietäväksi ja ulkopuolisena tarkkailijana tarina ei luonnollisesti vaikuta yhtä voimakkaasti kuin voisi. Haastavaksi koin myös sen, että lukujen alussa ei oltu mainittu äänessä olevaa kertojaa ja välillä jouduin palaamaan sivuja taaksepäin, sillä olin lukenut "väärästä näkökulmasta" ja siten aivot menivät hieman solmuun.

Kiinnostavaa oli kuitenkin tutustua nigerialaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Kirja on pullollaan mielenkiintoisia yksityiskohtia niin nimistä, perinteistä, taikauskosta kuin hiusten laitosta. Adébáyọ̀ on hyvä kertoja ja vaikkei kirja innostaisikaan, suosittelen katsomaan ainakin tämän Laura Lindstedtin kanssa käydyn keskustelun Helsinki Litissä.

Kirsin kirjanurkassa tätä kuvataan vangitsevajuoniseksi romaaniksi, Kirjasähkökäyrän Mai meinasi pakahtua lukiessaan.

Aloitan teoksella oman Lit up! -lukusarjani, jossa luen Helsinki Litissä kuulemieni kirjailijoiden teoksia.

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois (Stay with Me, 2017)
Atena, 2018. 300 s.
Käännös: Heli Naski