Perinteikäs fantasiaseikkailu pohjoisissa maisemissa
Kuusilaaksossa Oliver ja hänen äitinsä ovat outolintuja eivätkä he juuri ole kyläläisten kanssa tekemisissä. Kun äiti katoaa, ei kukaan halua auttaa, kunnes Oliverin uniin ilmestyy valtava, todelliseksi osoittautuva karhu. Alkaa vaarallinen matka Ikimaahan, jonne Oliveria saati tämän äitiä ei todellakaan tahdota takaisin. Samaan aikaan Kalla, harvenevan Hukkaklaanin nuorin, yrittää epätoivoisesti saavuttaa menestystä soturikoulussa päästäkseen metsänvartijaksi suojelemaan susilaumaansa.
Soturin tie aloittaa Kimmo Ohtosen nuorille suunnatun Ikimaa-fantasiatrilogian. Ikimaassa valta on vaihtunut ja julma kuningas yrittää saada vanhat kuiskaajasuvut ja niiden voimaeläimet kukistettua saadakseen itselleen lisää valtaa. Muutenkin valtakunnan tilanne on epävakaa, sillä kuninkaan valtaannousu ei ole sujunut ongelmitta. Tässä uudessa maassa Oliver joutuu opettelemaan selviytymistä uudenlaisissa ympyröissä ja avuksi tähän tehtävään saadaan luonnollisesti Kalla, joka tuntee metsän ja soturin taidot kuin omat taskunsa.
Kuusilaakson dystooppisen ja karun maiseman jälkeen siirtymä Ikimaan reheviin havumetsiin tuntuu helpottavalta. Ohtosen luontokuvaus on asiantuntevaa ja siihen on selvästi panostettu. Oliverille tuntemattomien metsäneläinten pikkutarkka kuvailu tuntuu paikoin jopa hieman huvittavalta. Pohjoisesta luonnosta ja voimaeläimistä ponnistava tarina on sympaattinen ja Ohtonen onnistuu myös pujottamaan tarinaansa kiinnostavia koukkuja tulevasta.
Harmillisesti teos tuntuu hieman viimeistelemättömältä. Lauserakenteet ovat paikoin toisteisia ja tuntuu, että kirja olisi voinut käydä läpi vielä yhden editointikierroksen. Lisäksi tarina nojaa mielestäni liikaakin lajityyppinsä klassisiin elementteihin. Nuori poika matkaa uuteen maailmaan ja saa tietää salaisuuksia menneisyydestään, toinen kertoja on maailmassa kuin kotonaan ja taitava kuin mikä, pahat tyypit ovat todella pahoja ja niin edespäin. Toisaalta kirjassa on myös sen verran hyviä ajatuksia, että sen jaksoi kuitenkin lukea ongelmitta loppuun.
Soturin tie ei siis noussut suureksi suosiksi omassa lukemistossani, mutta toisaalta toivotan lämpimästi tervetulleeksi suhteellisen helppolukuisen ja maltillisenpituisen kotimaisen fantasiakirjan. Löytäköön se kohderyhmästään paljon innostuneita lukijoita.
Kirsin kirjanurkassa pidettiin erityisesti päähenkilöiden tasavertaisuudesta, Suketus jäi kaipaamaan kirjalle pikaista jatkoa.
Helmet-haasteesta kuittaan kohdan kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan ja pisteen Jatkumo-haasteeseen.
Otava, 2018. 335 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.