Lavalta: Aidatut unelmat (Sari Palmgren/Zodiak)

Kuva: Jouni Ihalainen

Aistit auki unelmille

Siitä on vähän alle vuosi, kun seisoin Kannelmäen Sitratorilla odottamassa Sari Palmgrenin Aidatut unelmat -teoksen alkamista. Minulla oli jalassa hyvät kävelykengät, kuten oli ohjeistettu, edessä oli reilun muutaman tunnin kävely ympäri Kannelmäkeä ja Malminkartanoa kuulokkeet korvilla ja tanssia katsellen. Esitys oli vaikuttava ja kaunis, mutta en saanut siitä kirjoitettua mitään viime vuonna. Kokemus on painunut kuitenkin elävästi mieleen, sillä sitä seuraavana aamuna menin sairaalaan verenpainetarkastukseen ja jäin sinne etuajassa synnyttämään. Esitys muodostui itselleni siis jonkinlaiseksi siirtymäriitiksi, mutta koska Aidatut unelmat on nyt palannut ohjelmistoon, on sen muistelu jopa ajankohtaista.

Liikaa en esityksestä halua paljastaa, sillä se on yllätyksellinen ja elämyksellinen. Reitille lähdetään pienissä ryhmissä oppaiden johdolla, mutta vuorovaikutusta ei ryhmän sisällä varsinaisesti ole. Kuulokkeista kuuluu kohteisiin suunniteltu äänimaisema, mutta samalla ne tuovat tiettyä yksityisyyttä ja mahdollistavat keskittymisen esitykseen. Äänimaiseman ovat suunnitelleet Tuomas Norvio ja Esa Mattila ja siihen kuuluu myös Mikko Perkolan ja Norvion säveltämää musiikkia. Muistan esityksen kerronnalliset hetket vain hatarasti, mutta tunnelmaan ne sopivat, sen muistan. Paras äänellinen hetki reitillä minulle tapahtui kuitenkin ilman kuulokkeita, tunnistatte kyllä kohdan jos menette esitykseen.

Reitin varrella kohdataan lukuisia tanssijoita julkisissa tiloissa ja yksityisissä puutarhoissa. Tanssijat ilmestyvät usein yllätyksellisesti ja saattavat vaikuttaa hetken normaaleilta kulkijoilta, jotka intoutuvat yhtäkkiä tanssin pyörteisiin. Mieleen on jäänyt muun muassa matkalaukkunsa kanssa holtittomasti liikkuva mies. Tanssijoita on teoksessa yli 80 ja suuri osa heistä on vapaaehtoisia, hatunnosto heille.

Matkan aikana keskityin kuuntelemaan ja katsomaan, joten en tiedä osaisinko kävellä ryhmämme reittiä itsekseni. Toki esitykseen uppoutumista auttoi sekin, että alue oli itselleni suurilta osin vierasta. Kun ei ihan tiedä missä on, on luotettava ryhmään. Tämä toi esitykseen myös tietynlaista myyttisyyttä, oli olo kuin liikkuisi sadussa, jossa mitä tahansa voi tapahtua. Makumuistoiksi reitiltä jäivät vohvelikeksi ja kirpeä omena.

Kuva: Jouni Ihalainen

Olen miettinyt tätä esitystä vuoden aikana lukuisia kertoja. Minut esitys juurrutti siihen hetkeen, sai kaipaamaan tanssia ja pohtimaan sitä, miten hienoja tiloja meillä onkaan ja millaisia salaisia puutarhahelmiä, yksityisiä ja yleisiä, lähiympäristöstä löytyykään. Multa käsissä, kallio jalkojen alla, se, että eväät maistuvat aina parhaalta ulkona.

Aidatut unelmat muodostui minulle hurjan tärkeäksi teokseksi esitykseen liittymättömistä syistä, mutta se on myös itsessään kaunis ja ympäristöönsä kiinnostavalla katseella suhtautuva. Kun omenatarha jäi taakse, oli jäsenissä hyvä taideuupumus ja himoitsin lettuja. Suosittelen lämpimästi kokemaan tämän aistit auki, esityksiä on nyt elokuussa 18.8.-26.8.