Lavalta: Saaren halkeamia (OSIRIS teatteri)

Kuva: Joakim Berghäll

Hengitä, katso, kuuntele

Vallisaari on ollut auki yleisölle keväästä 2016. Aiemmin sotilaskäytössä olleessa saaressa on upeaa luontoa ja viehättävät, inhimillisen pituiset vaellusreitit. Näemmä tarvitsen kuitenkin jonkin muun syyn lähteä saarelle kuin se itsessään, ja tällä kertaa rantauduin Luotsipihan laiturille tarkoituksenani mennä kokemaan OSIRIS teatterin musiikkia ja tanssia sisältävä vaellusesitys Saaren halkeamia.

Esityksen aikana kävellään rauhalliseen tahtiin osa Aleksanterinkierrosta pysähtyen sopiviin paikkoihin katsomaan ja kuuntelemaan. Saksofonin ääni kiirii metsälammen toiselta puolelta, puun rungon takaa ilmestyy käsi, tanssijan paljas jalka kohtaa sileäksi kuluneen kallion. Vallisaaren rehevä saaristoluonto ja sen hylätyt linnoitusrakenteet toimivat hienosti osana esitystä.

Viisihenkinen työryhmä on luonut matkan varrelle tiloja, joissa on helppo hengittää. Joakim Berghällin ja Charlotta Hägforsin musiikki kuljettaa ajattomaan hetkeen irti arjen hektisyydestä. Hanna Pihko, Salli Berghäll ja Riikka Siirala tanssivat valkoisissa mekoissaan ja pehmeissä kengissään jotenkin pidäkkeettömästi, liike on ilmavaa ja keskustelevaa. Se ei ehkä saa huokailemaan ihastuksesta monimutkaisuudellaan, mutta ei sen tarvitsekaan. Ilmaisu on kontaktissa maahan, leikkisää ja ympäristöön sopivaa.

Rahisevalla tiellä kävellessä ehtii samalla ihailla ympäristöä. Lähes koskemattomana rehottavat metsäalueet näyttävät jotenkin teräväpiirteisemmiltä kuin yleensä, yksityiskohdat piirtyvät kirkkaassa ilmassa näkyviin hämmentävän tarkasti. Esityspaikat on valittu hienosti, pysähtyessä sielu lepää katsellessa lammen rannalla jo hiljakseen kellastuvia puita tai ilta-auringon värjäämää merta. Hetket myös piirtyivät kauniisti mieleen, sillä meitä katsojia oli pyydetty hiljentymään ja puhelimet saivat luonnollisesti jäädä taskuun. Mieli lepäsi, kun sai vain katsoa eikä tullut pohdittua pitäisikö tämäkin hetki nyt erikseen ikuistaa.

Esitys loppuu upeisiin maisemiin Aleksanterinpatterin lähistölle. Jo pelkästään tämän näköalan vuoksi kannatti tulla, mutta taide kohottaa elämystä. Pelkän upean Helsingin siluetin ja iltameren lisäksi muistan nyt tuulessa liehuvat valkoiset lakanat, tanssijoiden kohottuvat kädet, saksofonin keskustelevan äänen ja hymisen mielessäni matkalla laulettua matkalaulua.

Viimeinen esitys on sunnuntaina 26.8. klo 18.

Kiitokset OSIRIS teatterille kutsusta esitykseen.