Kuva: Jenny Mansikkasalo
Olen miettinyt tulevaisuuden maailmaa lähiaikoina paljon. Viime vuonna tein sen suurimman ympäristörikoksen eli sain lapsen. Nyt pohdin, onko tätä maailmaa enää olemassa tai millaisena se näyttäytyy, kun lapseni on aikuinen. Ajatukset tuntuvat välillä musertavilta erilaisten kauhuskenaarioiden ristitulessa. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?
Rakkaudesta-työryhmä työstää tällä hetkellä Suvilahdessa esitystä Rakkaudesta - sanasto tuleville vuosikymmenille, jossa yritetään käsitellä asioita joille ei ole vielä nimiä. Esityksen yhtenä tavoitteena on löytää uusia sanoja, sanoja luopumiselle, surulle ja elämäntapojen muutokselle, jotta voimme jatkaa elämistä tällä maapallolla. Tämä ajatusmalli tuntuu lohdulliselta. Työryhmän kutsumana kävin seuraamassa heidän harjoituksiaan Cirkon Maneesissa.
Tällä hetkellä esityksen ensi-iltaan on vähän alle kaksi viikkoa. Kohtauksia työstetään ja harjoitellaan. Suunnittelu on kuitenkin aloitettu jo vuonna 2016, jolloin muun muassa haastateltiin tutkijoita aiheen tiimoilta. Alkuperäinen lähtökohta teokselle oli utopian käsite, mutta ajatus muokkautui pian uuden sanaston kehittämiseksi. Uusia sanoja kirjoittivat muun muassa tutkijat, kirjailijat ja työryhmä. Sanastoa löytyy jo verkosta Utopedia-sivustolta ja sinne voi käydä ehdottamassa myös omia sanoja.
Mitä pelkillä sanoilla sitten voi tehdä? Esiintyjä Minna Haapasalo toteaa, että tulevaisuutta emme voi tietää, mutta sanoilla ja niiden käytöllä rakennamme sitä. Jenny Mansikkasalo, myös esiintyjä, lisää, että on tärkeää pohtia miten voimme auttaa itseämme ja toisiamme muutoksessa. Yhdessä tuottaja Inari Pesosen kanssa he kertovat, että esityksen tavoitteena on ehdottaa, keskustella ja käsitellä erilaisia, paikoin ristiriitaisiakin tulevaisuudenkuvia.
Esityksestä on pyritty saamaan mahdollisimman moniääninen ja sitä on viimeisen vuoden aikana demotettu erilaisisa yhteyksissä, jotta siitä saataisiin toimiva kokonaisuus. Tyylilaji ja tunnelma ovat vähitellen hioutuneet kohti lopullista muotoaan. Tällä hetkellä viilataan lähinnä esiintyjien omia osioita ja laitetaan askelmerkkejä kuntoon.
Noin kolmituntiseksi kaavailtu esitys alkaa kävelyosuudella Suvilahdessa. Katsojilla tulee olemaan kuulokkeet, kuten melko useassa esityksessä on viime aikoina ollut, mutta työryhmä kertoo pyrkivänsä luomaan hetkestä yksityisemmän ja omaehtoisemman eikä mitään massavaellusta. Teatteritilassa eli Cirkon Maneesissa eistyn muuntuu kollektiiviseksi kokemukseksi. Katsomisen lisäksi esitykseen on haluttu lempeää osallistamista, jonka toivotaan olevan sopivan matalan kynnyksen toimintaa. Itse pääsin harjoituksia seuratessani tätäkin hieman kokeilemaan ja ainakin tällaisessa "yksityisesityksessä" osallistuminen tuntui hieman jännittävältä, mutta teemaan sopivalta ja perustellulta. Kiinnostavaa nähdä, miten homma toimii kun katsojia on enemmän.
Mansikkasalo kertoi myös lyhyesti, kuinka esityksen ilma-akrobatiaosuuksia oli suunniteltu. Improvisaatiolähtöinen liike kuulemma lähti muokkautumaan siitä tunnelmasta, minkä kustakin käsitteestä sai. Mansikkasalo myös toteaa, että on ollut haastavaa kun liikkeen on käytävä jonkinlaisen ajatusmankelin läpi, jotta ne saadaan liittymään aiheeseen. Lähtökohtana kun ei ole "vain näyttää liikettä ilmassa, vaan löytää jonkinlainen motiivi sille liikkeelle".
Kuva: Jenny Mansikkasalo
Visuaalisesti esityksestä jäivät tässä rakennusvaiheessa mieleen kasvit, ilmapallot ja tikkaat. Valaistuksellisesti tavoitteena on käyttää ainakin jossain määrin myös luonnonvaloa, sillä esitysvalot syövät hurjia määriä energiaa ja työryhmä on myös laskeskellut tarkasti esityksen hiilijalanjälkeä ja energiankulutusta. Valosuunnittelija Jenni Pystynen kertoi muun muassa kuinka jossain vaiheessa palloteltiin ajatusta valoenergian tuottamisesta polkupyörillä ja siitä, kuinka idea hylättiin sillä tarvittavien pyörien määrä olisi ollut esityskontekstissa järjetön. Täysin omavaraiseksi esitystä ei siis saada, mutta minimikulutukseen on joka tapauksessa pyritty.
Hetken ehdin nähdä koko työryhmän työskentelemässä koreografian parissa. Aiemmin mainittujen lisäksi joukkoon olivat liittyneet esiintyjät Heikki Tolin ja Joona Lindberg, äänitiskin takana työtään teki Johannes Vartola ja tarkentavia ohjeita jakeli Emma Puikkonen. Kohtauksesta tuli hyvä mieli, odotan tämän näkemistä.
Esitys tuntuu virkistävältä synkkien tulevaisuuden kuvien maalailun lomassa. Rakkaudesta ei ehkä ratkaise kaikkia tämän maailman ongelmia, mutta ainakin näin harjoitusten perusteella se tuo minulle toivoa siitä, että jotain voi tehdä. Samanlaisena tämä maailma ei tule säilymään, mutta ehkä se, me voimme muuttua ja pelastaa siitä jotain olennaista.
Rakkaudesta - sanasto tuleville vuosikymmenille -esitystä esitetään Suvilahdessa 11.-16.9. Lisätietoa ja liput Cirkon sivuilta.
Onpa kiinnostava esitys, todella.
VastaaPoistaEn oikein pidä siitä, että tulevaisuus nähdään nykyään niin yksinomaisen negatiivisena. Uskon vahvasti, että tulevaisuus tuo ratkaisut tämän päivän ongelmiin. Sitä tämäkin esitys varmaan osittain pohtii.
Lapset on ihanin asia maailmassa (vaikka kuluttavat ja vaikka väkiluku maapallolla kasvaa). Mukavia hetkiä sinulle pikkuisen kanssa.
Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta. On tärkeää pohtia tulevaisuutta sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta. Olin eilen koulutuksessa, jossa pohdittiin tulevaisuutta yksilön kannalta ja onneksi ei päädytty näin ikäviin näkymiin.
VastaaPoistaMinulle ainakin lapset ovat parasta maailmassa ja nyt tällä hetkellä myös lastenlapset. Ihanaa syksyä sinulle ja pikkuiselle!