Rakastan Sivumennen-podcastia. Kuuntelen sitä aivan liian harvoin, mutta silloin kun kuuntelen, kuuntelen monta jaksoa putkeen. Viime keväänä kuuntelin jakson, jossa Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen olivat lukeneet kasan Jojo Moyesin ja Liane Moriartyn kirjoja. Innostuin jaksosta niin paljon, että päätin tehdä saman. Moyesilta päätin tarttua Me Before You -sarjaan ja Moriartylta luin Mustat valkeat valheet - ja Nainen joka unohti -teokset.
Mustat valkeat valheet on samanaikaisesti todella koukuttava lukusukkula että ahdistava kuvaus ihmisyydestä. Pirriween koulun aikuisten joukosta löytyy harvinaisen epämiellyttäviä tyyppejä ja lapsiperheiden idyllisten kulissien takaa löytyy synkkiä salaisuuksia kuten syrjähyppyjä ja parisuhdeväkivaltaa. Moriarty on rakentanut teoksensa niin, että lukija yritetään saada koukkuun heti ensisivuilla ja sen jälkeen hänet kelataan hitaasti niin syvälle tarinaan, että irti on turha pyristellä.
Kirjasta tehty tv-sarja ei onnistunut koukuttamaan minua alusta asti lainkaan näin tehokkaasti. Katsoin sarjan kyllä loppuun ja siinä oli hienoja roolisuorituksia, mutta ehkä olisi ollut syytä pitää versioiden välillä enemmän taukoa. Kun loppuratkaisun tiesi, ei jaksojen kanssa ollut tarvetta pitää kiirettä. Hieman myös kyseenalaistin sarjan kakkoskauden järkevyyden, kunnes huomasin että näyttelijäjoukkion jatkoksi on saatu Meryl Streep. Streepiä en voi vastustaa, joten katsottava on kunhan sarja oletettavasti ensi vuoden puolella ilmestyy.
Nainen joka unohti oli viimeinen teos, jonka luin tähän omaan pikku haasteeseeni. Alice Love kaatuu steppitunnilla, lyö pahasti päänsä ja kertakaikkiaan unohtaa kaiken edellisen kymmenen vuoden tapahtumista. Pian neljäkymmentä täyttävä kolmen lapsen aivan liian tehokas äiti kokee olevansa kolmikymmenvuotias ja ensimmäistä lastaan odottava ja palavasti mieheensä rakastunut hupsuttelija. Luonnollisesti tästä seuraa kaikenlaista hankaluutta, kun Alice yrittää jälleen saada otteen elämästään.
Idealtaan kirja on aika pöhkö, mutta sitä oli todella vaikea laskea käsistään. Alicen muistin palautuessa vähitellen sitä arvioi itsekin hänen tekemiään valintoja ja sitä, miten kieltämättä hieman raiteiltaan suistuneen elämän saisi takaisin kestävälle pohjalle. Loppuratkaisua sai jännittää loppuun asti enkä tosiaan tiedä, olinko siihen tyytyväinen vai en. Lisämaustetta tuovat Alicen siskon Elizabethin ja tämän "varamummon" Frannien puheenvuorot, jotka mehevöittävät kirjan tarinaa omilla sivujuonteillaan. Yllättävän kiinnostava romaani!
Moriarty osaa siis kirjoittaa koukuttavasti ja osansa on varmasti myös Helene Bützowin sujuvilla käännöksillä. Kirjoja tulee helposti luettua "vielä yksi luku" ja vaikka ne ovatkin ensivaikutelmaltaan aika keveitä, on rullaavan tarinan oheen upotettu painavia teemoja.
Moyesin otin haltuun äänikirjoina, sillä kuuntelin kehuja keränneen Me Before You -sarjan kaikki kolme osaa. Kirjoissa seurataan paikoilleen jämähtäneen Louisa Clarkin elämänmuutosta hänen päästyään töihin onnettomuudessa halvaantuneen ja siitä katkeroituneen Will Traynorin avustajaksi. Jätettäköön juonen tarkempi kommentointi sikseen, mutta todettakoon että luvassa on kärrykaupalla suuria tunteita ja noin miljoona juonenkäännettä.
Kirjoja vaivaa jossain määrin uskomattomien sattumusten ja erikoisten tapahtumien runsaudenpula. Esimerkiksi toiseen osaan on onnistuttu ahtamaan vakava onnettomuus, kammottava työpaikka, paikoin erikoiseksi käyvät selviytymisryhmän istunnot, äidin feministinen herääminen, yllättäen löytyvä erään hahmon jälkeläinen ja aimo liuta väärinkäsityksiä. Toisaalta hyväksyn kevyeltä kirjallisuudelta tietynlaisen turboahtauksen ja kaikesta huolimatta sisällön myötä tuli itsekin ajateltua ihan järkeviä juttuja. En voi myöskään väittää, etteivätkö kirjojen tapahtumat olisi yhtään koskettaneet, vaikka en nenäliinoja kuunnellessa tarvinnutkaan.
Kolmannessa osassa nautin New Yorkin kuvauksesta ja jälleen älyttömistä sattumuksista. Henkilöhahmojen kavalkadi on täynnä kliseitä, esimerkiksi kelvatkoon kiukkuinen naapurinmummo, jonka elämä onkin sitten ollut aivan huikean mielenkiintoinen ja jonka kanssa lopulta ystävystytään. Ihmissuhderyöpytys on ylitsevuotavaa läpi koko kirjan tai oikeastaan koko sarjan, mutta entäs sitten. Erityisesti tämän kolmannen osan kohdalla ajattelin itsekin paljon muun muassa elämässä tehtäviä valintoja ja kiltteyttä eli höpsöttelyn ohella sain myös paljon ajateltavaa.
Kaksi ensimmäistä osaa sain kuunnella suomeksi Heli Naskin käännöksinä ja Mervi Takatalon hienoina lukutulkintoina. Takatalon lukurytmi on miellyttävä ja totta puhuen paahdoin nämä lähes tuplanopeudella, sillä hyvien lukijoiden kanssa niin voi tehdä. Kolmas osa löytyi tätä sarjaa kahlatessani vain englanniksi, joten siinä sain tyytyä Ann Actoniin, joka hänkin luki teoksen oikein mainiosti. Englanniksi nopeutta ei tosin voi lisätä aivan niin paljon kuin suomeksi kuunnellessa.
Lämmin kiitos Sivumennen-podcastin Jonnalle ja Johannalle innostamisesta tähän luku-urakkaan. Olette mainioita!
Mustat valkeat valheet menee minulla Helmet-lukuhaasteessa kohtaan palkitun kääntäjän kääntämä kirja.
WSOY, 2015. 447 s.
Suomennos: Helene Bützow
WSOY, 2016. 495 s.
Suomennos: Helene Bützow
Gummerus, 2015/2018. 15 h 48 min.
Suomennos: Heli Naski
Lukija: Mervi Takatalo
Gummerus, 2016/2018. 14 h 51 min.
Suomennos: Heli Naski
Lukija: Mervi Takatalo
Penguin Books, 2018. 13 h 37 min.
Lukija: Anna Acton
Hyvä idea tehdä kooste kirjoista, joissa on paljon samaa, toistoa ja tuota mainitsemaasi turboahtausta. Olen lukenut molempia M:iä.ä, Moyesiä pitkälti siksi, että olen anglofiili, Moriartya siksi, että sain kaverilta ison pinon ikuisuuslainaan. Moriartyn kirjoissa on enemmän vaihtelua. Ja kuten sanoin toiseenkin Moyes-postiin, pidän latteana juonena sitä, että joku lähtee 2010-luvulla New Yorkiin etsimään itseään.
VastaaPoistaKiitos Anu!
PoistaTosiaan, tuo New York -käänne oli hieman, no, pölyinen, mutta jotenkin kaikessa tutussa kliseisyydessään aika symppis. Raikkaammin New Yorkiin lähtöä käsiteltiin Elina Kilkun Vaimovallankumous -äänikirjasarjassa, sitä suosittelen!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinun tulee kuunneltua podcasteja todella harvoin. Lähinnä silloin, kun sattuu silmään Twitteristä jonkun tutun vinkkaamana. Ja olen kuitenkin itse ollut podcastissa vieraana. :D Tuo Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää on ollut vuosia lukulistalla ja olen jopa ehdottanut lukupiirilleni sitä, mutta velä ei ole tullut tartuttua siihen. Elokuvaakin olen säästellyt siihen, että luen kirjan ensin.
VastaaPoistaMinullakin on podcast-kuuntelu nykyään todella satunnaista, ystävien vinkkaamien jaksojen lista kasvaa huolestuttavasti. :D
PoistaKerro minulle jotain hyvää on kaikessä höpsöisyydessään lukemisen arvoinen, toivottavasti pidät. Minä voisin nyt katsoa elokuvan jossain vaiheessa, olisi ihan kiinnostavaa nähdä miten tarina on saatu valkokankaalle.
Kiva postaus, kiitos tästä. Olen lukenut Moriartylta Pihajuhlat-kirjan ja pidin siitä kovasti. Tykkäsin Moriartyn kirjoitustyylistä. Hyllyssä odottaa Mustat valkeat valheet. Moyesit ovat tuttuja, ne oli mukavaa aurinkotuolilukemista kesällä. - Hyvää syksyn jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Anneli! Minulla on Pihajuhlat vielä lukematta, mutta aion sen ehdottomasti kyllä lukea. Mustat valkeat oli tosi koukuttava. Moyesit sopivat nimenomaan kesälukemiseksi, ei niin haittaa jos välillä tulee keskeytyksiä tai ajatus karkailee. Hyvää syksyä sinullekin!
PoistaRakastan Moriartya, tykkään hänen yhtä aikaa kevyistä, mutta kieron juonikkaista kirjoistaan. Sarjan olen jättänyt välistä, mutta että Meryl Streep??!! Pakko laittaa uuteen harkintaan.
VastaaPoistaMoyesista tykkään myös, erityisesti uusin teos kolahti. Vähemmän tulee luettua chicklitiä, mutta näiltä kahdelta kirjailijalta luen, mitä vain ikinä keksivät kirjoittaakaan.
Ehkä voit hypätä sarjassa sitten suoraan kakkoskaudelle? Monet ystävät kehuivat tuota sarjaa ja se oli kyllä hyvin tehty, mutta ei se koukuttanut niin pahasti kun tiesi mitä tulee tapahtumaan. Kakkoskausi kiinnostaa nyt siltä kantilta, että nimenomaan ei tiedä tulevaa.
PoistaJa vähän sama. Luen aika vähän nykyään tällaista kevyempää, mutta nämä kirjailijat kyllä kolahtavat. Onneksi on vielä pari suomennosta jäljellä.
Minulla on Moyes vielä kokonaan kokeilematta, mutta Moriartylta luin Hyvä aviomies-romaanin, joka oli ihan mielenkiintoisesti vinksahtanut, vaikken ihan kamalasti ihastunutkaan. Molempien kirjoja toki odottaa Kobossa sitä oikeaa hetkeä. Kaipa sellainen vielä joskus tulee.
VastaaPoistaNämä ovat mielestäni hyviä "luppoajan" kirjoja, Moriartya olen lueskellut imettäessä tai lasta nukuttaessa ja Moeysit tosiaan tykittelin äänikirjoina. Hyvä aviomies ei ollut minusta lainkaan niin koukuttava kuin vaikkapa Mustat valkeat valheet, se vei kyllä mukanaan.
Poista