Lavalta: Rosemaryn huone (Jenni Kivelä ja Kiltit ihmiset)

Kuva: Aino Kannisto

Pelot tulevat näkyviksi vinksahtaneen kesäsiirtolan huoneissa

Minä en pidä kauhusta tai pelottavista jutuista. Jotenkin silti löysin itseni kävelemästä lokakuisena iltana Lammassaaren pitkospuita kohti Jenni Kivelän ja Kilttien ihmisten uutta teosta Rosemaryn huone. Esitys käsittelee pelkoa ja kauhua ja voi olla paikoin oikeasti hurja katsojasta riippuen, mutta itse päädyin nauttimaan kovasti pelkojen monipuolisesta käsittelystä.

Rosemaryn huoneesta on hankala kertoa paljastamatta liikoja. Kolmeen osioon jakautuva, omituiseen kesäsiirtolaan sijoittuva esitys on yllätyksellinen ja nerokas. Siinä on koko ajan jotakin perustavanlaatuisesti vinossa. Hymyt valahtavat kasvoilta, silmät tuijottavat maanisesti. Tanssijat liikkuvat paikoin kuin riivattuna. Tarjottu keitto epäilyttää, vaikka kerrotaan, että se ei sisällä pelottavaa botuliinia.

Kiinnostavimmassa osuudessa katsojat jaetaan ryhmiin ja siirretään istumaan pieniin huoneisiin eräänlaiseen asuntolaan. Ovi suljetaan ja jäämme istumaan sängyille. Huone on täynnä näennäisen merkityksettömiä yksityiskohtia, mutta luonnollisesti Liisa Pesosen lavastuksessa ja puvustuksessa kaikki on tarkkaan mietittyä. Esiintyjät tuovat mukanaan huoneeseen erilaisia kauhuja ja pelkoja. Osa ahdistaa ja välillä tekee mieli ravistella hiipivää pelkoa kehosta pois. Säikyttelyä ei onneksi ole, eikä esitys sitä tarvitsekaan. Myönnettävä toisaalta on, että jos jokin käsiteltävistä peloista osuu liian hyvin omaan kauhukarttaan, saattaa esityksessä tulla tukalat oltavat. Poistua kyllä saa kesken, eli esitys on siinä mielessä turvallinen.

Esityksen äänimaailma on upea. Jokaisella katsojalla on kuulokkeet ja niistä kuuluu yksilöllinen ääniraita. Tämän lisäksi myös esiintyjillä on omat laitteet. Esityksen keskimmäinen osa tapahtuu tosiaan samanaikaisesti useassa tilassa ja ajoitukset ovat niin tarkat, että ilman ohjeita esitys ei toimisi katsojien ääniraitojen kanssa. En voi kuin nostaa hattua, sillä esiintyjät kykenevät ohjeiden kuuntelemisen lisäksi esittämään omat osionsa täysin keskittyneesti. Hatunnostonsa ansaitsee luonnollisesti siis myös äänisuunnittelija Joonas Outakoski, sillä tällaista en ole ennen kokenut ja olen kuitenkin kulkenut viime vuosina aika monessa esityksessä kuulokkeet päässäni.

Rosemaryn huoneessa palaset ovat siis monella tavalla kohdallaan. Lammassaaren miljöötä käytetään hyvin hyödyksi ja siitä saadaan luotua vino paikka jossain nyrjähtäneessä ajassa. Tunnelma on mukavan epämiellyttävä koko esityksen ajan, tanssijat pysyvät roolissaan eivätkä vaikuta edes palelevan ohuissa vaatteissaan, vaikka ilma on todella kolea. He eivät tunnu todellisilta. Palatessa takaisin sivistyksen pariin mantereelle tekee mieli vain puhua esityksestä, pelon psykologiasta ja siitä, miten jotkut pelot puhuttelevat ja miksi.

Viimeiseksi suosittelen, että jos menet katsomaan esitystä laita todella lämpimästi päälle. Lokakuiset illat ovat kylmiä eivätkä Lammassaaren tilat ole lämmitettyjä. Kerrastot siis alle ja pipot ja hanskat mukaan!

Rosemaryn huoneen esityksiä on 20.10. asti, liput ja muut tiedot täältä.

Kiitokset työryhmälle lipusta ennakkoesitykseen.