Lavalta: Underneath (Recover Laboratory)

Kuva: Sofi Häkkinen

Epäpaikan olennot kohtaavat katsojan lempeästi ja suoraan

Valitsen raskaamman oven ja laskeudun kohti kosteaa tunneliverkostoa. Portaikon puolivälin jälkeen kohtaan ensimmäisen maanalaisen olennon. Recover Laboratoryn Underneath-teokseen lähdetään katsojana yksittäin ja kohdataan labyrintissa erilaisia olentoja. Niiden kanssa saa vuorovaikuttaa, jos haluaa, mutta reitin läpi voi myös vain kävellä. Minä valitsin tällä kertaa kohtaamiset ja olin vaikutettu.

Meilahden väestönsuoja näyttäytyy labyrinttimuodossaan jonkinlaisena epäpaikkana. Ilman lavastuksiakin siellä kävely tuntuisi oudolta, halleissa on autoja ja jopa moottorivene. Taiten rakennetut lavasteet näyttäytyvät silti orgaanisina, ne eivät tunnu tilaan erikseen rakennetuilta. Tuntuu, että paikan tunnun katoamisen lisäksi myös aika menettää merkitystään. Illuusiota rikkovat ainoastaan ajoittaiset opasteet, joiden olemassaolosta olin kuitenkin iloinen. Oli mukava tietää olevansa oikealla reitillä ja saada väliaikatietoja siitä, missä kohtaa labyrinttia suurinpiirtein kulkee.

Teoksen kuvauksessa kerrotaan sen tutkivan ihmistä ja ihmisyyden kokemusta. Suuria teemoja eivätkä niin helppoja toteuttaa, mutta minulle ne näkyivät. En ajatellut etukäteen virittäytyväni mitenkään niitä havainnoimaan, kunhan yritin lähteä avoimin mielin, ja yllätyin siitä, miten varkain minut johdateltiin ihmisyyttä pohtimaan. Pohtiminen ei toisaalta ole aivan oikea sana, sillä en myöskään kokenut aktiivisesti prosessoivani mitään, pikemminkin olin jollain tavalla ihmisyyden ytimessä. Sellaisessa paikassa, jossa voi katsoa toista silmiin ilman pelkoa tai häpeää ja tuntea tulevansa nähdyksi kokonaisena.

Ihastuin labyrintista löytämiini olentoihin. Ne olivat selvästi paikkasidonnaisia, omille reviireilleen jämähtäneitä ja osa myös hiukan ilkikurisia. Labyrintissa kulkijaa ne lähestyivät kukin omalla tavallaan, impulsseja tarjoten mutteivät pakottaen. Minä vietin aikaa niistä kaikkien kanssa. En halua pilata kenenkään kokemusta erittelemällä hetkiä tarkemmin eivätkä kohtaamiset varmasti näyttäydykään kaikille samanlaisina. Rohkaisen kuitenkin lämpimästi ottamaan impulsseja vastaan, sillä jaetut hetket jäivät väikkymään mieleen.

Kuva: Sofi Häkkinen

Tunnelissa vietettävä aika arvioidaan järjestäjän taholta puolesta tunnista kahteen tuntiin. Itse viihdyin kosteissa käytävissä ja luolissa hieman yli tunnin kiirehtimättä kulkien. Yllätyin siitä, että en kohdannut muita juuri lainkaan, vaikka tiesin labyrintissa olevan ainakin kuusi ihmistä samaan aikaan kanssani. Kokemus oli yksityinen ja miellyttävä.

Labyrintin keskivaiheilla on eräänlainen taidenäyttelyosuus, joka oli sekä rauhoittava että hieman pitkäveteinen. Olin itse labyrintissa sen verran korkeassa viritystilassa, että koin vain katsottavien teosten äärelle pysähtymisen haastavaksi. Teokset, joita sai koskea tai joiden kanssa sai tehdä jotain, tuntuivat mielekkäämmiltä. Oma suosikkini oli Pillow Talk, taiteilijaa en valitettavasti muista.

Elämyksenä Underneath on kokonaisvaltainen ja hyvin suunniteltu. Itse huomaan jännittäväni vapaasti läpikuljettavia teoksia, pelkään usein ohittavani epähuomiossa jotain, mutta täällä ohjeistus oli sen verran selkeä, että kokemukseen pystyi rauhassa uppoutumaan.* Suosittelen siis lukemaan odottelutilan lärpäkkeet huolella ja heittäytymään sitten labyrintin kiemuroihin itselle sopivalla intensiteetillä. Reitti on turvallinen ja olennot kilttejä.

Poistuttuani tunnelista aurinkoiseen syyspäivään oli pakko hengähtää hetkeksi. Olo oli läpikotaisin kohdattu. Labyrintin olennot katsoivat kohti suoraan ja lempeästi, tunsin itseni hyväksytyksi maan alla kulkiessani. Kiitos.

Labyrinttiin pääsee 20.12. asti.

Kiitokset lipusta esitykseen Recover Laboratorylle.

* Myönnetään, että esityksen jälkeen minuun iski kauhea jälkiahdistus siitä, että jätinkö kuitenkin jonkin nurkan tutkimatta ja ohitinko jotain vahingossa. Tuottajan kanssa keskusteltuani sain todettua, että ainakin löysin kaikki olennot tunneleista ja pääsin ahdistuksesta eroon. Huh.