Mahtavaa, Hel-YA!

Syyskuun lopulla järjestettiin kaikkien aikojen toinen Hel-YA! -festivaali, jossa keskitytään young adult -kirjallisuuteen. Glorian tiloihin siirtynyt tapahtuma keräsi helmoihinsa aimo joukon lukemisesta kiinnostuneita nuoria ja myös meitä vähän vanhempia kirjallisuuden ystäviä kuuntelemaan kiinnostavia paneelikeskusteluja kirjoista ja niiden liepeiltä.

Sekä dystopiaa että fantasiaa käsittelevissä paneeleissa mainittiin useaan kertaan se, kuinka kirjailija on ikään kuin ennustaja tai herkille taajuuksille virittäytynyt tyyppi. Jos onni osuu kohdalle, ajoittuu kirjan julkaisu juuri sellaiseen saumaan kun aiheesta puhutaan. Toisinaan tuntuu, että moni samaan aikaan julkaistu kirja kertookin samasta aiheesta. K.K. Alongi pohti tämän johtuvan siitä, että kirjailijat tulevat tarttuneiksi ilmassa leijuviin aiheisiin ja lähtevät niistä omiin suuntiinsa. Dystopiapaneelissa todettiin, että dystopiakirjoissa on aina pakko olla toivoa. Se oli minusta lohdullinen ajatus.

Fantasiakirjallisuuskeskustelussa keskusteltiin erityisesti siitä, mikä tekee fantasiasta kiinnostavan kirjallisuudenlajin. Erika Vik muun muassa totesi, että fantasiassa voi kehitellä kokonaisia maailmoja teemoineen ilman meidän maailmamme painolastia ja Elina Pitkäkangas täydensi fantasian poistavan ennakko-odotuksia. Tällöin lukija voi itse havahtua esimerkiksi ongelmallisiin rakenteisiin ja parhaimmillaan vetää niistä yhtäläisyysmerkkejä reaalimaailmaan. Suomalaista spefiä kuvattiin keskustelussa erittäin kantaaottavaksi, mutta pelättiin myös että kritiikki saattaa jäädä ns. maagisen tilpehöörin alle piiloon. Mediassa myös keskitytään helposti kirjan ns. kärkipointtiin, mikä voi antaa kirjasta yksipuolisen kuvan. Esimerkiksi keskusteluun osallistuneen Magdalena Hain Kolmas sisar -teos on ollut viime aikoina paljon esillä panseksuaalisuuden ja muutenkin vapaamman seksuaalisuuden teemojen kautta ja huomasin itsekin yllättyväni siitä, miten paljon kaikkea kiinnostavaa kirja edellämainittujen lisäksi sisältää.

Useaan otteeseen pohdiskeltiin myös sitä, vähentävätkö fantasia- ja young adult -leimat jollain tavalla kirjojen uskottavuutta. Tämä on mielestäni hirvittävän surullinen kysymys, mutta onneksi tapahtuman kirjailijat seisoivat ylpeästi kirjojensa takana. Muun muassa Hai myös totesi, että ihminen on narsistinen eläinlaji, joten myös lähtökohtaisesti vaikkapa avaruushämähäkeistä kertovat teokset kertovat kuitenkin "meistä". Tarinoissa on erilaisia tasoja ja syvemmät pohjavirrat saattavat fantasia- ja dystopiakirjoissa olla niin sanottuja realistisia tai aikuisten kirjoja kiinnostavampia, jos vain osataan katsoa luokittelujen ohi. Toisaalta kirjoja voi ja saa lukea myös niiden sisältämien seikkailu- ja eskapismitasojen vuoksi.

Feminismiä käsitelleessä paneelissa pääsivät rinnakkain Anu Holopaisen Sydänhengitystä, Essi Ihosen Ainoa taivas ja Laura Lähteenmäen Yksi kevät. Keskustelussa todettiin näiden teosten sopivan temaattisesti erittäin hyvin yhteen ja olen koko kolmikon laittanut jo omalle lukulistalleni, mahtavaa. Itse pidin tässä keskustelussa erityisesti siitä, että esimerkiksi abortista puhuttiin asiallisesti ja monipuolisesti. Tästä paneelista minulla on vain vähän muistiinpanoja, olen näemmä unohtanut kirjoittaa, mutta muistan hyvin sen mieleni vallanneen ilon siitä, miten lavalla keskusteltiin hienosti feminismistä.

Suurimman hämmennyksen päivän aikana aiheutti paneeli, jossa keskusteltiin kirjojen siirtämisestä valkokankaalle tai televisioon. Keskustelemassa olivat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen, sillä molempien teoksista on suunnitteilla versiot joko elokuvaksi tai televisioon. Hämmennykseni ei johtunut siitä, etteikö näitä teoksia kannattaisi versioida. Minusta olisi mahtavaa nähdä Teemestarin kirja elokuvana ja Väki-sarja televisiossa. Oli nimittäin kamalaa huomata, että en osannut nimetä yhtään kotimaista näkemääni hyvää kirja-adaptaatiota viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Tottahan toki on tullut Nälkäpelejä ja muita, mutta kotimaisia en vain keksinyt. Kysyin samaa Twitterissä ja iso osa vastauksistakin viittasi vanhempiin sovituksiin. Uudemmista aion nyt viimein katsoa Aleksi Delikouraksen Nörtti: Dragonslayer 666 -sarjan. Toivokaamme siis, että paneelissa keskusteluun nostetut sovitukset realisoituvat pian ja ovat loistavia, jolloin ehkä kotimaisiin tuotantoihinkin saadaan uutta puhtia.

Yksi eniten odottamani paneeli oli otsikolla Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa? Paneelissa keskustelivat Bookish Tea Party -blogin Katri, vloggari Kalenterikarju eli Mikko Toiviainen, kirjailija ja kirjavinkkari Sini Helminen sekä lukiolainen Maiju Koivula. Ongelmalliseksi koettiin muun muassa nuortenkirjallisuuden laaja skaala eli se, että saman kattokäsitteen alle mahtuu niin söpöjä ja turvallisia romansseja kuin teemoiltaan rajujakin kirjoja.

Nuorille suunnattuihin kirjoihin toivottiin hyvän tarinan lisäksi jotain yhteiskunnallista teemaa ja muistutusta siitä, että nuorilla on myös valtaa muuttaa asioita. Viime vuosina nuortenkirjoissa ovat olleet nousussa "vahvojen naisten" tarinat ja Helminen muun muassa haaveili siitä, että näiden naisten ei tarvitsisi aina potkia. Samaa aihetta sivuttiin myös fantasiakeskustelussa, jossa odotettiin päivää jolloin voidaan puhua vain hahmoista eikä ihmetellä esimerkiksi herkkää mieshahmoa. Toiveissa siintävät lisäksi ei-toksiset poikahahmot, vässykkänaiset ja -miehet ja monipuolisuuden kasvattaminen esimerkiksi muunsukupuolisten tai sateenkaarevien päähenkilöiden muodossa.

Sen lisäksi että nuortenkirjoja toivottiin paremmin esille kirjakaupoissa ja kirjastoissa toivottiin lisää kirjatrailereita ja haikailtiin enemmän pöhinää Instagramiin ja etenkin Youtubeen. Ehdin jo hetkeksi ahdistua tästä ja tuntea itseni kävyksi, kunnes tajusin tällä hetkellä itsekin poimivani suurimman osan lukuvinkeistäni Instasta. Lisäksi kirjabloggarit ovat juuri perustaneet upouuden Kirjakultti-kanavan, jossa on jo useita videoita, mahtavaa!

Viimeisimpinä pointteina nousi Toiviaisen toive siitä, että muistettaisiin puhua myös lukemisen epähyödyllisyydestä. Tänä hyggeilyn aikakautena onkin syytä muistuttaa, että hyvään kirjaan tarttuminen ja sohvannurkkaan käpertyminen on ihanan hyödytöntä. Nostattakaamme siis lukuintoa ja -iloa vaikka tämän näkökulman kautta.

Minulle päivän viimeiseksi keskusteluksi jäi Salla Simukan ja Siri Kolun yhteisshow. Tästäkään keskustelusta en kirjoittanut ylös muuta kuin että lentokoneeseen ei kannata laittaa tyllihametta. Muistiinpanojen puuttuminen johtuu siitä, että keskityin fanittamaan näitä kahta valovoimaista kirjailijaa, jotka puhuivat mahtavasti aikuisiällä löytämästään ystävyydestä ja syvästä yhteydestä. Kun niin paljon puhutaan siitä, kuinka naisten välinen ystävyys on vaikeaa ja kauheaa, oli yksinkertaisesti ihanaa kuunnella innostunutta puhetta ystävyyden kantavasta voimasta. Toki ystävyydessäkin on aina ryppyjä, tietysti, mutta niistä selvitään. Huippua, kiitos!

Minua ilahdutti myös kovasti, että tauoilla näytettiin valkokankaalta ulkomaisten tai paikalle muuten pääsemättömien kirjailijoiden tervehdyksiä. Lisäksi ohjelmaa oli Glorian aulatilassa, jossa keskusteltiin muun muassa idean kehittämisestä peliksi tai kirjaksi ja laulujen muuttumisesta tarinoiksi. Itse en näitä keskusteluja ehtinyt seurata, mutta kuulemani mukaan nekin olivat kiinnostavia ja vähintäänkin keräsivät paljon väkeä.

Helsingin Kirjamessujen kolkutellessa jo ihan konkreettisesti ovelle huomaan ajattelevani Hel-YA:ta kaipauksella. Minusta on suoraan sanottuna ihanaa kuunnella hyvin vedettyjä paneelikeskusteluja kirjallisuudesta ja sen ilmiöistä rauhallisessa tilassa. Tiedän, että messuhallissa käydään hyviä keskusteluja päivittäin, mutta katon kohotessa korkealle ja äänten puuroutuessa en ainakaan itse pysty keskittymään kovin pitkiä aikoja. Hel-YA:n aikana sain istua ja nauttia ihan rauhassa ja se oli mahtavaa. Ensi vuotta siis odotellen, kiitos!

Sain kutsuvieraslipun festivaalille, kiitos järjestäjille.