Minja Koski ja Miiko Toiviainen suorittavat parisuhdetta. Kuva: Mitro Härkönen
Suorita, ihminen, suorita
Miehellä ja Naisella on vuosipäivä. Kukat ja kuohuva on hankittu, samoin täydelliset lahjat. Päivitykset sosiaaliseen mediaan syntyvät kuin itsestään. Elämä on täydellistä, tietenkin. Tai on siihen asti, kun Miehen verenpaine onkin koholla. Mitä jos syynä on sittenkin, kaikkien odotusten vastaisesti, huono parisuhde? Tätä ongelmakohtaa lähtee ruotimaan Teatteri Vanhan Jukon Seksimusikaali, jossa seksittömäksi muuttunutta parisuhdetta lähdetään systemaattisesti parantamaan.
Esityksen fokukseksi on valittu seksi, mutta lähes yhtä hyvin sen nimi voisi olla Elämämusikaali. Nainen ja Mies yrittävät suorittaa elämäänsä maanisesti kaikkien mahdollisten ohjeiden mukaan. Vuosipäivälahjaksi hankitaan lehtien suosittelemat nahkalaukut ja merkkikellot, jalkahieronnasta otetaan varmuuden vuoksi kuva instagramiin, aamusmoothiesta poistetaan lehtikaali sen mahdollisten raskasmetallipitoisuuksien vuoksi ja sohvalla nautitaan raikasta vettä trendikkäistä lasipurkeista, joissa on kierrepillit. Parisuhde on niin heteronormatiivinen kuin olla voi, sillä sehän se yhteiskunnan normaali on. Minua uuvuttaa jo tätä kirjoittaessa.
Pariskunta joutuu luopumaan iltojensa ilosta, stressittömästä tosi-tv:n katselusta, seksiharjoitusten vuoksi. Nekin suoritetaan niin pilkkua viilaten, että itkettää. Seksi on parisuhteen liima, hokee ääni pelastukseksi hankitussa parisuhdeapplikaatiossa, ja pariskunta höylää niin että sattuu. Suorittamista tuntuu alleviivaavan entisestään se, että seksikohtaukset esitetään nukkeleikin kautta.
Minja Kosken ja Miiko Toiviaisen näyttelijäntyö tehostaa esityksen sanomaa. Kirkkain silmin he suorittavat elämäänsä ja parisuhdettaan ja kaikki tehdään niin tosissaan, että koominen on tragikoomista. Irrottelevampaa otetta nähdään lähinnä esityksen lauluissa ja onneksi niin. Glitterinä lentävät aamusmoothien ainekset keventävät tunnelmaa, kun kurkkua kuristaa. Ajattelen, että tämä on niin överiä, mutta ei se oikeastaan ole. Ei tee edes tiukkaa kuvitella pariskuntaa, joka vaikkapa Miehen ja Naisen tavoin huolestuu seksielämänsä laadusta ja alkaa paniikissa suorittaa 12 suuseksiasennon harjoitusta vain siksi, että pääsee osaksi "normaaleja tilastoja". Tuskastuttaa.
Toivon aplodien alkamiseen asti, että minulle tarjoiltaisiin vielä pelastus, vakuutus siitä että näille ihmisille käy hyvin. Pelastusta ei suoda ja taputtaminen tuntuu vaikealta. Voin toki ajatella, että Mies ja Nainen pääsivät sittemmin elämän syrjään kiinni ja alkoivat tiedostaa, mitä he oikeasti tahtovat tehdä tässä elämässä.
Epämukavaa esityksen katsomisesta teki sen tunnistettavuus. Joka päivä silmiin osuu uutisia siitä miten hyvää elämää pitäisi elää. Ja jos ei uutisia, on tarjolla lukuisa määrä ystävien ja tuttavien sosiaalisen median päivityksiä, joita vasten voi omaa elämäänsä peilata ja todeta, että enpä tuohonkaan yllä. Oman tahdon hahmottamisesta tulee vaikeaa, kun "kaikki muut" tietävät kertoa mitä on hyvä elämä.
Vaikka Seksimusikaalista ei siis saanut hyvää mieltä, oli se ehdottomasti katsomisen arvoinen pienoismusikaali. Aino Pennasen käsikirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama esitys pyörinee mielessä vielä pitkään ja toivottavasti myös muistuttaa siitä, että voin myös itse päättää ja valita toisin kuin jonkun muun asettaman normaalin. Tai voihan sitä lähteä sinne Eat, Pray, Love -matkallekin, mutta vain jos itse sitä oikeasti haluaa.
Seksimusikaalin ehtii nähdä vielä perjantaina 4.10. Teatteri Vanhassa Jukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.