Kuva: Mikko Pääkkönen
Hevosell' on pää parempi
Kesäteatterikausi jäi tänä vuonna lyhykäiseksi, mutta onneksi sain sen kruunuksi Salon Teatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaalin. Teos oli minulle tuttu vain nimeltä ja päätinkin marssia katsomoon ilman sen kummempia ennakkotutkimuksia. Ja mihinpä niitä olisi tarvinnutkaan, kun Peter Nybergin taiten ohjaama esitys vei muassaan. Vuohensaaressa saatiin kokea suuria tunteita sielua riipivästä surusta väkevään ja tuliseen rakkauteen.
1900-luvun alussa maailma on murroksessa ja aroilla vaeltavien romanien elämäntapa muuttuu uhanalaisemmaksi vuosi vuodelta. Leirit kuitenkin liikkuvat edelleen ja vanhoista tavoista pidetään kiinni. Kun noidaksikin syytetty kaunis romanityttö Radda (Vilma Koskela) löytää ja parantaa sotilaiden kanssa käydyssä taistossa loukkaantuneen Loiko Zabarin (Jerry Sarlin), ei kummankaan elämä ole enää entisellään. Nuoret eivät kykene vastustamaan välillään roihuavaa tunteiden paloa, mutta ylpeyttä ja omapäisyyttä molemmilla on liiankin kanssa. Vaikka Sarlinin ja Koskelan yhteinen lava-aika on loppujen lopuksi varsin vähäistä, on heitä helppo uskoa. Tunnelma on latautunut, kumpikin tuntuu olevan yhtä aikaa valmis syöksymään toisen syliin ja toisaalta pakoon.
Traagisen rakkaustarinan taustalla nähdään, kuinka vanhat perinteet murtuvat pala palalta ja valtaapitävät sortavat vähemmistöjä surutta. Kun teatteria tehdään näin isosti, on raja uskottavan ja sanalla sanoen kauhean välillä hiuksenhieno. Onneksi Vuohensaaressa tehdään vimmalla ja tunteella ja uskotaan siihen, mitä ollaan tekemässä. Koko ensemble suoriutuu rooleistaan upeasti. Se mahdollistaa muun muassa eeppiseksi muuttuvan takaa-ajokohtauksen, jossa on tosi kyseessä ja hevosten kaviot pöllyttävät hiekkaa takaa-ajajien hengittäessä niskaan.
Henkilöohjauksen lisäksi Nybergillä on taitoa käyttää koko näyttämötilaa hyödyksi. Vuohensaaren kesäteatteri tarjoaa jo itsessään esitykselle komeat puitteet ja niistä otetaan kaikki irti. Ensemblekohtauksissa tila täytetään runsaasti niin, että joka puolella on toimintaa, vaikka pääkohde onkin helposti pääteltävissä. Myös Venla Viisasen koreografiat ovat näyttäviä ja antavat koko ensemblelle mahdollisuuden loistaa rooleissaan.
Eniten rakastin esityksessä kuitenkin hevosia. Ja tärkeitähän ne olivat, hahmoille elintärkeitä. Hevoset edustivat vapautta: jos sinulla on hevonen, voit lähteä milloin tahansa. Hevosten vuoksi oltiin myös valmiita tekemään asioita, joihin ei muuten taivuttaisi. Ja silti hevoset olivat villieläimiä, ihmisen tahtoon vain väliaikaisesti tai omasta halustaan taipuvia. Jos niitä pidetään liian tiukilla kuolaimilla, ne murtuvat ja muuttuvat vain juhdiksi, mikä oli esityksessäkin nähtävissä verrattaessa paronin siistiksi suitsittuja kärryhevosia arolla villeinä laukkaaviin, kiiltäväkylkisiksi kuvittelemiini ratsuihin.
Loiko Zobar (Jerry Sarlin) hevosineen. Kuva: Mikko Pääkkönen
Hevoset oli toteutettu pääosin nukettamalla ja ratkaisu oli mielestäni erityisen onnistunut. Erityisesti Loiko Zabarin hevosta nukettanut Petra Myllyperkiö vakuutti liikekielellään ja heittäytymisellään; näyttämölle oli helppo kuvitella kaunis hevonen, jota nopeampaa ei arolta löydy. Erityismaininta tästä esityksestä siis yhteisesti kaikille upeille hevosten nukettajille!
Haastavinta upeassa tilassa on äänentoisto. Erityisesti lauluissa sanoista oli paikoin vaikeaa saada selvää, mutta ainakaan keskikatsomossa asia ei muuttunut ongelmalliseksi. Puhekohtauksissa äänet kuuluivat kuitenkin hyvin ja laulutaidossa ei voi sanoa olleen puutteita.
Vähempää en siis Salon Teatterilta odottanutkaan, mutta todetaan silti ääneen, että Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on erittäin onnistunut musikaaliesitys. Se luottaa paljon katsojan mielikuvituksen varaan ja palkitsee kokonaisvaltaisella kokemuksella. Ehkä kliseistä, mutta katsomossa sai tosiaan itkeä, nauraa ja kuultiin siellä myös muutama kollektiivinen järkytyksen kohahdus.
Jos siis tiesi kulkee vielä ensi viikolla Salon suuntaan, suosittelen erittäin lämpimästi esityksen katsomista. Ei sitä keveintä kesäteatteria millään mittarilla, mutta hyvin laadukasta sellaista.
***
ps. Otsikon pihistin Okra Playgroundin Rautasuu-kappaleesta. Suosittelen myös sen kuuntelemista ja upean videon katsomista kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.