Arvostelukappale
Sen seitsemää sorttia Pietarissa
Erityisesti tänä vuonna loppuvuoden matkustelut kannattaa suorittaa nojatuolista käsin. Varteenotettavaksi matkakumppaniksi tarjoan Anniina Tarasovan romaania Kuoleman kulissit (Gummerus, 2020), jossa matkataan hikisen Kyproksen kautta hyhmäiseen Pietariin viettämään erinäisiä talven juhlia. Loskassa kahlaamisen sijaan luvassa on vauhdikasta yrityskauppasuhmurointia, alkoholijuomien kilistelyä ja hyvää ruokaa.
Gaalaillallinen Kyproksella päättyy ikävästi, kun juuri palkittu työntekijä löydetään kuolleena suihkulähteestä. Sattumuksen seurauksena Reija Wren saa kuitenkin pestin sisäisen tarkastuksen tiimissä ja passitetaan Pietariin aloittamaan amerikkalaisyritys Woilingtonin toimintaa Venäjällä mahdollisten tehdaskauppojen selvityksen muodossa. Hohdokkaaksi povailtu toimisto on tosin remontin tarpeessa, paikalle lähetetyt alaiset taidoltaan kyseenalaisia ja kaiken lisäksi päällysmieheksi ilmestyy Konstantin, jota Reija ei ollut ajatellut edellisten tunnesotkujen jälkeen tapaavansa enää koskaan. Tylsää ei siis tule.
Tutustuin säpäkkään Reijaan jo Venäläiset tilikirjani -teoksessa ja varsin samalla meiningillä jatketaan. Edeltävän teoksen lukeminen ei tosin ole välttämätöntä heittäytyäkseen Kuoleman kulisseihin, mutta toki ihmissuhdekiemurat ja sen sellaiset käynevät enemmän järkeen kun taustatietoa on enemmän.
Tarasovan kerronta pursuaa yksityiskohtia venäläisestä (ekspatriaatti)kulttuurista. Koska oma tietämykseni asian suhteen on minimaalinen, nautin näistä detaljeista kovasti. Erityisesti ruokakuvaus on herkullista (olisipa edessäni georgialainen pitopöytä) ja kuvaukset niin pietarilaisesta joukkoliikenteestä kuin kommunalka-elämästäkin ovat kiinnostavia. Harmillisesti yksityiskohtainen kuvaus tuntuu tosin toisinaan kiilaavaan varsinaisen tarinan edistämisen edelle, eli pientä tiivistämisen varaa olisi ollut kiinnostavuudesta huolimatta. Lopussa tarinan vauhti kiihtyy kuitenkin sen verran rivakaksi, että teos pitää napakasti otteessaan.
Kuoleman kulissit oli kuin pienoista ähkyä aiheuttava pitopöytä, joka kuitenkin kutsuu santsaamaan. Päästyäni kirjan kanssa kunnolla alkuun, tuli sitä luettua melkomoisella tahdilla ja viihdyin hyvin. Jos siis matka talviseen Pietariin kiinnostaa eikä varsin yksityiskohtainen sisäisten tarkastusten prosessien kuvaus pelota, suosittelen hyppäämään samppanjat kainalossa Reijan matkaan. Kippis!
Kiitokset kirjailijalle ja kustantamolle arvostelukappaleesta.
Gummerus, 2020. 384 s.
Kansi: Timo Numminen
Ah, georgialainen pitopöytä... ne juustoleivät (hatsapurit ?) ovat jumalaista herkkua, varsinkin meidän naapurissa olevan ravintolan tarjoamina.
VastaaPoistaLuin Tarasovan ensimmäisen ja se oli omalaatuisuudessaan varsin piristävä. Tämäkin pitänee siis lukaista jossain vaiheessa.
Olisipa hatsapuria, en ole ikinä syönyt! Laitan jollekin ruokahaavelistalle sen!
PoistaTämä jatkaa tosiaan edellisessä osassa aloitettua linjaa, joten iskenee heihin, jotka siitä pitivät, kuin veitsi voihin.
Tässäpä hyvä kohta Kirjalliseen maailmanvalloitukseen! Kypros minulta nimittäin puuttu.
VastaaPoistaMainiota! Laukku siis olalle ja kohti Kyprosta!
PoistaYksityiskohtaiset sisäiset tarkastukset... hmm. Olen usein harkinnut Tarasovaan tutustumista. Ehkä kuunteluun, jollei lukuun.
VastaaPoistaÄänikirjoinakin nämä ovat varsin pitkiä (13-14 tuntia), mutta voisin kuvitella viihtyväni näiden parissa hyvin myös kuulokkeiden kautta!
PoistaMulla on usein pieni epäluulo Venäjälle suuntautuvaa kirjallisuutta kohtaan, ainakin jos se sijoittuu nykypäivään. Venäjä tsaarien aikan on kiehtovaa ja toisaalta Tulisiiven ja Mitä männyt näkevät -tyyliset Neuvostoaikaan sijoittuvat kirjat kiinnostavat pienissä erissä. Tästä en taida löytää oikein mitään mikä veisi minut mukanaan.
VastaaPoistaEn nyt tiedä mistä epäluulosi kumpuaa, mutta minusta tämä on tosiaan varsin raikas kulttuurimatka. Minä olen lukenut ja kuunnellut aika vähän Venäjälle ja/tai Neuvostoliittoon sijoittuneita teoksia, äkkiseltään osaan nimetä vain Koskisen Ystäväni Rasputinin.
PoistaMinua ujosti kiinnostaa nämä kirjat, mutta siis haluaisin aloittaa Venäläisistä tilikirjoistani koska olen järjestysfriikki. :D Yksityiskohtaiset kuvaukset ovat kiinnostavia, jos liittyvät kulttuurisiin tapoihin, perinteisiin tai vastaaviin. Ainoastaan ruokakulttuurin koen aika epäkiinnostavana, vaikka kulttuuriahan sekin on, mutta jotenkin se on osa-alue joka ei minua kiinnosta juuri lainkaan. Saattaisi siis aiheuttaa minulle ähkyä tämä kirja?
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti aloittamaan ensimmäisestä osasta, sillä ihmissuhteisiin saa siitä hyvää pohjaa! Jos ne eivät niin innosta, voi hyvin aloittaa tästäkin. :)
PoistaRuoan kuvailu on kyllä taitolaji, toivottavasti tämä ei turvota liikaa jos päädyt tarttumaan!
Luen tätä parhaillaan ja olen kyllä nauttinut kovasti. Minuakin kiehtoo venäläisen ja ekspariaatti-arjen kuvaus. Reija on myös tosi kiehtova henkilöhahmo. Minusta tosi rasittava ja ärsyttävä ja juuri siksi niin riemastuttava!
VastaaPoistaJuurikin näin! Säännöllisesti tekisi mieli kurmoottaa Reijaa ja toisaalta pidän hänestä valtavasti!
PoistaMinä nautin kovasti Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani -kirjasta. Se oli fiksua business-viihdettä. Olen itse ollut esimerkiksi Latviassa expattina ja monta juttua oli kovin tutunoloista.
VastaaPoistaNyt Kuoleman kulissit on joutunut odottamaan vuoroaan ihan liian kauan. Otankin sen heti, kirjoituksesi innoittamana, lukuvuoroon!
Kiva kuulla, Kirsi! Expat-elämää kokeneille näissä teoksissa on varmasti oma kiintoisa lisätasonsa.
Poista