Klassikkohaaste - Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Naisen vaarallinen viha

Marraskuun lopussa minun olisi pitänyt olla Lilla Teaternin katsomossa katsomassa Män kan inte våldtas -esitystä. Se tietenkin peruuntui. Minä olisin halunnut olla ensi viikon lauantaina katsomassa samaista esitystä, mutta sekin on peruuntunut. Niin,  tilanne on mikä on, mutta joka tapauksessa tämän esityksen vuoksi päätin vihdoin myös lukea Märta Tikkasen romaanin Miestä ei voi raiskata (1974, suom. Kyllikki Villa).

Aikaisempi kosketuspintani teokseen on vuodelta 2016, kun näin teoksesta sovitetun klovneriaversion Teatterikorkeakoulussa. (Ajatella, silloin rappukäytäväkatsomossa oli vain kymmenisen katsojaa, vierekkäin sai kylläkin istua. Mutta eihän minun tästä pitänyt kirjoittaa.) Juonellisesti muistin siitä lopulta vähän, tunteen tasolla paljon. Vihaa, aggressiota, avuttomuutta yhteiskunnan rajoittuneisuuden edessä.

Koska vihainen kirjan päähenkilö Tova Randers on. Hän täyttää neljäkymmentä, päättää juhlistaa sitä pihvillä, tuosta noin vain, lähtee ravintolasta Martti Westerin mukaan lasilliselle ja sitten Martti raiskaa hänet. Ja kamalaa, melkein jo kirjoitin "tuli raiskatuksi", vaikka siitähän ei ollut kysymys. Hänet raiskattiin. Ja kuinka vihaiseksi minä tulenkin tätä kirjoittaessani, sillä ei tuo näppäimistöstäni lähes karannut ilmaisu ole mitenkään poikkeava. Helpompaahan se toki on sanoa, että jotain vain tapahtui ihmiselle, vaikka kyseessä on se, että joku, toinen ihminen, teki kamalan asian toiselle ihmiselle ja se ei ole sen ihmisen vika, jolle tämä asia tehtiin.

Mutta tosiaan, Tova ei halua soittaa poliisille, koska hän kuvittelee jo mielessään keskustelun, jossa miespoliisit vähättelevät ja mitätöivät ja lopulta koko asia unohdetaan, kunhan se on ensin sälytetty hänen syykseen.  Joten Tova päättää kostaa, hän suunnittelee huolellisesti kuinka hän raiskaisi Martti Westerin ja ilmoittaisi itsensä poliisille, tekisi tapauksesta julkisen ja saisi asian keskustelun alle. Näin. Ja lopulta Tova saa kostonsa, tavallaan, mutta ei pääse tavoitteeseensa. Miestä ei voi raiskata, poliisi on lähinnä huvittunut, hupsu nainen, eipä tässä mitään, viedään sinut kotiin.

Loppu on siis monella tavoin epätyydyttävä. Toimintaan kannustanut aggressio on kulutettu, yhteiskunnan vaarattomaksi tekemä. Tai ei täysin, kapina on alkanut, mutta työtä on vielä, paljon.

Nykymaailmassa lainsäädäntö on onneksi muuttunut ja ymmärretään, ainakin teorian tasolla, että kuka tahansa voi joutua seksuaalirikoksen uhriksi. Muutoin teos tuntuu kuitenkin epämiellyttävän ajankohtaiselta ja paikkaansapitävältä. Vähättely, uhrin syyttely, häpeän tunne, liiankin tuttuja aiheita.

Kirjan sulkemisen jälkeen uuvuttaa ja turhauttaa. Ja suututtaa, tietenkin. Kääntyköön se myönteiseksi aggressioksi, sellaiseksi jonka avulla saa asioita aikaan.

Niin ja tosiaan, osallistun tällä myös Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, joka järjestettiin nyt 12. kertaa!

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas, 1974)
Tammi, uusintapainos vuodelta 2019.
Suomentanut: Kyllikki Villa
Kansi: Anders Carpelan

Kujerruksia 10 vuotta!

Niin se vain on, että tammikuussa 2011 Kujerruksia näki päivänvalon ja täällä sitä ollaan edelleen. Huh huh ja hurraa! Vaikka itse blogi on ollut viimeisinä kahtena vuotena hiljaisempi moninaisista syistä, niin täällä ruudun takana sydän sykkii edelleen kirjallisuudelle ja esittävälle taiteelle. Ehkä jopa vahvemmin, kuin kymmenen vuotta sitten. Olen moneen otteeseen pohtinut, pitäisikö koko blogi pistää multiin tai edes tauolle, ei se ole kertaakaan tuntunut hyvältä ratkaisulta. Omaan tahtiin siis mennään, ja hyvä niin.

Synttärikuvan inspiraationa on ollut, kuten moni ehkä tunnistaakin, WSOY:n vuonna 2020 juhlapainoksena julkaisema Astrid Lindgrenin ja Ingrid Vang Nymanin Peppi viettää syntymäpäiviä. Kuva otettiin päivän varoitusajalla meidän makuuhuoneessamme ja taustakankaana käytettiin Tuomaksen taiten virittelemää laavukangasta, editointi on myös kokonaan hirvittävän mukavan siipan käsialaa. Kiitos ideasta juhlia kymppisynttäreitä copycat-kansikuvalla Luetut, lukemattomat -blogin Liisalle!

Miltäs täällä hieman pölyisessä blogissa sitten näyttää? Postaustahti on tosiaan täällä Bloggerin puolella laskenut kuin lehmänhäntä. 2019 uusia tekstejä tuli 34 kappaletta, viime vuonna vain 15. Instagramissa olen höpissyt lähinnä kaikesta muusta kuin kirjoista, toki syynä on myös viimeaikainen valitettava kulttuuritarjonnan vähäisyys. Kirjoja olen kylläkin lukenut varsin entiseen tahtiin, mutta tekstiä ei ole syntynyt kuin ajoittain.

Ja silti, täällä sitä ollaan. Mitään lupauksia mahtipontisesta aktivoitumisesta en aio tehdä, mutta myönnettävä on, että sormenpäitä vähän kutkuttaa ja tuntuu siltä, että nyt voisi taas kirjoittaa. Erityisesti haaveilisin kirjoittavani enemmän lempilapsestani lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, katsotaan kuinka käy.

Kyselin tosiaan Instagramissa toiveita siitä, miten 10-vuotistaivalta voisi juhlistaa. Copycat-kuva komeilee tosiaan tuolla ylhäällä ja Instagramissa aion myös järjestää pienen kulttuuriaiheisen arvonnan ja ehkä höpistä myös tarinoiden puolella jotain toivottujen top 5 -listojen tiimoilta.

Lisäksi kysyttiin 10 lempibloggaustani (kiitos Hanna!) vuosien varrelta ja sepä olikin vaikea kysymys! Yhteensä tekstejä on täällä Bloggerissa huimat 1481 kappaletta, joten ihan jokainen ei toki muistu kirkkaasti mieleen. Seuraavat tekstit kuitenkin joko muistin tai löysin kevyesti pintaa kuopsutellen, joten tässäpä ne, aikajärjestyksessä.

huhtikuu 2011
Lavalta: RENT (Suomen Musiikkiteatteri Ensemble)

Muistan aina, että tämä on blogin ensimmäinen Lavalta-bloggaus, vaikka tosiasiassa se on kolmas. Siinä mielessä tapaus on kuitenkin merkityksellinen, että mikään RENTin versio ei ole vienyt tätä jalustaltaan ja tämä oli minun ja Tuomaksen ensimmäinen toiseen kaupunkiin, tässä tapauksessa mainioon teatterikaupunkiin Lahteen, suuntautunut teatterimatka.

lokakuu 2012
Stephenie Meyer: Twilight

Tämä valebloggaus julkaistiin syksyllä 2012 osana kirjabloggaajien plagiointi-flashmobia, joka järjestettiin useiden bloggareiden havaittua, että blogitekstejä käytettiin toisinaan sellaisinaan tai osittain äidinkielen esitelmissä. Muiden tekstejä oli hulvatonta lukea ja taisipa niistäkin jokunen päätyä hämmentyneiden äidinkielenopettajien silmien alle.

kesäkuu 2014
Lavalta: Liisa Ihmemaassa - tyttö joka aikaan putosi (Ryhmäteatteri)

Tämä taitaa olla ainoa blogista löytyvä arvio, jonka kirjoitin runomuodossa. Muistan, että tekstin kirjoittaminen riimitellen oli hauskaa, mutta tavaksi siitä ei kyllä minulle olisi!

helmikuu 2015
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari

Huomasin näitä linkkejä kerätessäni, että kaikki tuntuivat liittyvän teatteriin tai johonkin erikoistapaukseen, joten pyysin Tuomasta valitsemaan edes jonkin kirjabloggauksen, joka oli hänestä erityisen hyvä. Hän valitsi tämän. Haru oli kirja, jota rakastin syvästi, ja toivon sen löytävän tiensä minun hyllyyni vielä jonain päivänä.

helmikuu 2015
Lavalta: Annika gör Svansjön (Oblivia)

Tämä teksti kirjoitettiin yhdessä ihanan ystäväni Heidin kanssa syöden muikkuja ja silakoita ravintola Cellassa. Kaikenlaista sitä tuli kokeiltua! Yhteiskirjoittamista voisin hyvin tehdä toistekin.

toukokuu 2015
Kuinka päästä huoneesta ulos tunnissa - testissä Room Escape -peli

Tämä on tilastojen mukaan blogin kaikkien aikojen luetuin teksti ja siihenkin liittyy Heidi! Heidi kutsui joukon bloggaajia testaamaan silloin Suomessa aivan uutta konseptia eli pakohuonetta. Tämä kokemus myös sytytti oman rakkauteni pakopeleihin ja niitä onkin sittemmin tullut pelattua niin pakohuoneissa kuin kotona pelattavina versioinakin (joista voisin muuten kirjoittaa ihan oman bloggauksensa!).

lokakuu 2017
Matka näkymättömäksi tytöksi (eli miten tullaan tuotantojärjestäjäksi)

Aloin joskus minimesenaatin syntymän jälkeen seurata Helsingin Kaupunginteatterin tuotantojärjestäjä Henriikka Koskenniemeä instagramissa. Sen lisäksi, että hänen työjuttunsa olivat tosi kiinnostavia, vaikutti hän myös todella mukavalta ihmiseltä. Rohkaistuin ja kysyin, saisinko haastatella häntä blogiin. Sain haastattelun (josta tuli mielestäni kaiken lisäksi aika hyvä!) ja sitä myöten meistä tuli vähitellen myös ystäviä. Blogin parhaita puolia onkin, edelleen, ollut sen kautta löytyneet sydänystävät.

helmikuu 2018
Making of Putkinotko: Taivaalta tippuja maitotonkka ja lennossa editoitavat kohtaukset

Olen päässyt tekemään Teatteri Jurkan kanssa kaksi todella mielenkiintoista sisältöyhteistyötä, jossa seurasin ensin keväällä 2018 Putkinotkon (linkki vie tämän sarjan toiseen osaan) ja sitten keväällä 2019 vielä Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3:n harjoituksia. Kaiken lisäksi tein ison osan näistä käynnistä minimesenaatin kanssa, mikä oli ihan mahtavaa. Siellä hän posotti päiväuniaan takahuoneessa ja minä kirjoitin.

huhtikuu 2018
Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Siippa oli sitä mieltä, että tähän voisi linkata myös jonkin hauskan postauksen ja tämä oli kuulemma sellainen. Lisäksi postauksen kuvassa on maailma hellyyttävin minimesenaatin vauvakäsi, joten linkkaus on sen arvoinen jo sen vuoksi. Ja tulipa tästä mieleen, että olisi hauska blogata jälleen myös sarjakuvista!

tammikuu 2019
J. Pekka Mäkelä: Hunan

Olen kirjoittanut kahden viime vuoden aikana kammottavan vähän kirjoista tänne blogiin, tekstien laskemiseen riittävät kevyesti kahden käden sormet. Hunanin bloggausta muistan kuitenkin kirjoittaneeni huolella ja innolla, luinhan kirjan käytännössä kaksi kertaa putkeen ja sain (pyynnöstä, miten ihanaa) haastatella ystävääni J. Pekkaa myös kirjan julkaisutilaisuudessa alkuvuodesta 2018.

BONUKSENA elokuu 2012
Copycat-kirjankansikilpailun uusi tuleminen

Pitäisi ehkä kiittää Amman lukuhetki -blogin järjestämästä copycat-kisasta useammin, sillä sen satoa on blogin pitkäikäisin profiilikuva, joka on käytössä myös Instagramissa ja Twitterissä. En ole enää tuo kahdeksan ja puolen vuoden takainen neitonen, mutta edelleen jaksamme siipan kanssa vitsailla ns. hyppykuvista. Tämän kuvan myötä Tuomas-parka on myös saanut editoida kaikki enemmän työtä vaativat kuvat blogiin ja sitä hän onkin ansiokkaasti ja vain toisinaan hieman mutisten tehnyt. Sydän.

Tuntui oikeastaan aika ihanalta ja kevyeltä tulla pitkästä aikaa tänne kirjoittamaan, toivotaan että se tunne säilyy.

Siippa on toivonut, että muinaisina aikoina aktiivinen Kupista-sarja tekisi paluun, itse haaveilen juurikin kirjatekstien kirjoittamisesta ja kaikenmoisesta. Toivotaan hyviä tuulia tälle alkavalle seuraavalle kymmenelle!

Ja kiitos sinulle, joka tätä luet. Sillä vaikka usein sitä ajatteleekin kirjoittavansa paljolti itselleen, niin onhan tämä parhaimmillaan vuorovaikutuslaji.