Mikko With: Saakelin satanen

Kirja saatu arvostelukappaleena. 

Aika monen satasen tähden

Olen viettänyt tänä keväänä paljon aikaa fantasiamaailmoissa, joten hyppy pienelle Pyhäharjun paikkakunnalle vaikutti hauskalta vaihtelulta. Mikko Within nuortenromaanissa Saakelin satanen (Myllylahti, 2021; saatu arvostelukappaleena) vietetään kesää ysiluokkaa lopettelevan Uunon kanssa, jolla on elämässään ongelmia yksi jos toinenkin, eikä hämäräperäisesti hänen haltuunsa päätyvä satasen seteli varsinaisesti helpota asioita.

Tarina alkaa vauhdikkaalla prologilla, jossa Uuno on lähdössä ryöstämään pakon edessä lähikauppaä ystävänsä Heikkisen kanssa. Koukuttavan alun jälkeen hypätään ajassa taaksepäin ja tutustutaan paremmin Uunoon, hänen äitiinsä ja veljeensä ja luonnollisesti myös siihen, miten alun erikoiseen tilanteeseen on päädytty.

Myönnetään heti tähän alkuun, että ensimmäisten lukujen aikana ajattelin, että ei tämä lähde. Kurkkasin vaiheiluissani kuitenkin vielä kirjan arvosteluja Goodreadsista ja korkeat tähditykset saivat pysyttelemään kirjan matkassa. Ei siinä sitten mennyt kauaakaan, kun Uunon seikkailu vei minut täysin mennessään, ja epäilen jo, että nihkeilyni johtui pääasiassa aloitushetken väsymyksestä.

Lähikaupan ryöstö on nimittäin lopulta vain sivujuonne varsinaisessa tarinassa, johon liittyy takaa-ajoja, painostavia kohtaamisia ja salaperäisiä urheilukasseja. Jotenkin With onnistuu myös kirjoittamaan näistä vauhdikkaista tapahtumista hämmentävän uskottavasti.

Jännittävien tapahtumien rinnalla Saakelin satasessa on ilahduttavasti myös paljon lämpöä. Uunon ja vanhemman Heikkisen ystävyys on omituisuudessaan lämminhenkinen ja Uunon huoli äitinsä jaksamisesta on sydämeenkäypää. Tunteiden kuvaus tuntuu realistiselta ja on mahtavaa lukea trillerimäistä kirjaa, jossa ihmiset ovat myös tunneskaalaltaan monipuolisia eivätkä vain porhalla tilanteesta toiseen.

Vauhdikkaat tapahtumat, huumori ja tarkkanäköinen ihmissuhdekuvaus kietoutuvat Saakelin satasessa hyväksi paketiksi. Teos onnistui myös riemukkaasti yllättämään tällaisen kolmikymppisen lukijan, mutta toivon kirjan saavan paljon lukukertoja erityisesti varsinaisen kohderyhmän käsissä.

Mikko With: Saakelin satanen
Myllylahti, 2021. 195 s.
Kansi: Kaisu Sandberg

Mystinen trillerinnälkä

Munkit ja trillerit. Ei vältsiin kannattaisi, mutta silti otan vielä yhden.

Liekö se tämä omituinen aika vai mikä, mutta äänikirjakuuntelutapani ovat heittäneet häränpyllyä sekä nyt että viime keväänä. Viime kevään käytin ahmien vähänkin kiinnostavanoloisia chick lit -kirjoja äänikirjapalvelun englanninkielisestä valikoimasta ja nyt siirryin tosiaan trillereihin. 

Omituista siitä tekee se, että en oikeastaan yleensä pidä trillereistä enkä siis juurikaan lue niitä. Eräs blogikollega ehdotti tähän vastaukseksi, että epävarmoina aikoina on miellyttävää uppoutua kirjoihin, joissa tarjotaan lopulta jonkinlainen selkeä vastaus tai päätös tilanteelle. Tämä ei ole yhtään pöllömpi tulkinta, sillä onhan se mukavaa että jotkin asiat menevät elämässä, edessä fiktiivisessä sellaisessa, nätisti nippuun.

Teoksista tuorein, Martta Kaukosen Terapiassa (WSOY, 2021) oli näistä nyt kuuntelemistani trillereistä suosikkini. Psykologisen trillerin juoni on niin monisyinen, että sen tiivistäminen on hankalaa enkä halua spoilata olennaisia käänteitä. Keskiössä on joka tapauksessa parikymppinen Ira, joka tahtoo aloittaa terapiasuhteen tv:stä tutun julkkispsykoterapeutti Clarissan kanssa. Kaukonen pyörittää tiivistunnelmaista juonta neljän kertojahahmon voimin, ja kääntää asetelman päälaelleen heti, kun luulin olevani asioista perillä. Käänteitä olisi ehkä omaan makuuni voinut olla jopa hieman vähemmän, mutta tylsää ei ainakaan tullut.

Tapahtumat ja teemat ovat kuitenkin raskaita (sv: pedofilia, itsemurha) ja tekivät kirjasta siksi paikoin haastavan kuunneltavan. Joka tapauksessa Terapiassa toimi oivallisesti äänikirjana, sillä jokaiselle neljästä kertojasta oli oma lukijansa ja mutkikasta juonta oli siten helpompi seurata myös äänimuodossa.

Jatkoin kotimaisen parista tanskalaiseen trilleriin tarttuen pseudonyymin takaa kirjoittavan Anna Ekbergin Uskottuun naiseen (Minerva, 2019; suom. Katarina Luoma). Teos löytyi lukupalveluun tallentamieni kirjojen loppupäästä, mutta oletan jonkun tätä teosta kehuneen kun sen olen listalleni lisännyt. Uskotussa naisessa pyöritellään kolmiodraamaa, jossa aviopari Christian ja Leonora alkavat käyttäytyä toisiaan kohden varsin murhanhimoisesti Leonoran saatua tietää Christianin suhteesta nuorempaan kollegaansa. Ihmiset pelaavat kylmästi toistensa tunteilla ja tapahtumat etenevät totuttuun tapaan nopeatempoisesti ja koukuttavasti.

Olettaisin myös tämän teoksen olevan genressään varsin mainio yksilö ja se onkin kerännyt esimerkiksi Goodreadsissa varsin kiittäviä arvioita. Itse kuitenkin aloin uupua loppua kohden, enkä ymmärtänyt miksi kolmiodraaman rinnalle oli kirjoitettu tarina siitä, kuinka tapausta tutkinut poliisi mukamas kertoi tapauksesta tyttärelleen aivan liian yksityiskohtaisesti. 

Viimeiseksi matkasin vielä Ranskaan ja kuuntelin Pierre Lemaitren Petoksen hinnan (Minerva, 2019; suom. Kaila Holma). Tälle trillerille on ilmeisesti annettu palkintojakin, mutta minut se jätti kylmäksi. Onneksi Markus Bäckmanin lukemista oli sentään miellyttävä kuunnella, kun en sitten osannut jättää tätä keskenkään.

Petoksen hinnassa työttömäksi jäänyt, eläkeikää kohti kulkeva Alain Delambre kuulee ihmeekseen pääsevänsä työhaastatteluun. Haastattelu järjestetään roolileikkinä, jossa haastateltavat pääsevät esittämään panttivankitilanteessa kysymyksiä yrityksen toimihenkilöille, joiden työmoraalia halutaan kätevästi samalla testata. Homma on siis jo alussa alkaen melkoisen korkealentoista, mutta aivan uusiin sfääreihin homma lähtee, kun Alain kuulee työpaikan saajan olevan jo päätetty. Hän on nimittäin käyttänyt jo omansa ja osan tyttärensäkin omaisuudesta valmistautuessaan erikoiseen haastatteluun. Fiktion ei toki tarvitse mallintaa todellisuutta, mutta Lemaitre veti homman tässä teoksessa todella överiksi.

Ryhdyin tässä kolmikon kuunneltuani pohtimaan, että ehkäpä olen myös tottuneempi pohjoismaalaiseen trillerimeininkiin ja vauhdikkaat takaa-ajot Pariisin kaduilla saati epämääräiset rahasotkut eivät niin vakuuttaneet tai innostaneet. Että antakaa mieluummin niitä iänikuisia kolmiodraamoja ja jätetään kansainväliset öljy-yhtiöt ja sen sellaiset muille. Toisaalta tämän kolmikon jälkeen oli myös virkistävää kuunnella taas omalle mukavuusalueelle asettuvaa kirjallisuutta, joten syrjähyppy trillereihin saattoi olla myös hyödyllinen.

Nuivasta suhtautumisestani huolimatta saa kuitenkin vinkata hyviä trillereitä! Ties vaikka kaipaisin tällaista genrehyppelyä toistekin.