Lavalta: Kenenkään Edith (HIT Helsinki)

Teos nähty kutsuvieraslipulla.

Kuva: Aino Sinda

Anna tunteiden tulla

HIT Helsingin kesän kuunnelmateos Kenenkään Edith vie katsojan kävelylle Käpylään kuulemaan Edithin tarinan. Se ei ole suuri eikä ehkä loppujen lopuksi erikoinen tarina, ja ehkä siksi se on kuitenkin erityinen. Se tuntuu todelta ja vähän taianomaiselta. Teoksen kokemiseen tarvitaan kuunnelmatiedosto, kuulokkeet ja materiaalipaketti, joka saapuu kokijalle postitse.

Yksin koettavan teoksen aikana liikutaan Taivaskallion liepeillä noin tunnin ajan. Liikuttava matka ei ole erityisen pitkä, yhteensä noin kilometrin, ja tahti oli sopivan rauhallinen, itse jaksoin sen puolikuntoisena hyvin. Hyviä kenkiä ja mukavia vaatteita kuitenkin suosittelen teoksen ohjeen mukaisesti. Reitti ei myöskään ole esteetön vaikkei se olekaan erityisen vaikeakulkuinen.

Paula Kovasen ohjaama ja käsikirjoittama teos käsittelee muun muassa hyväksytyksi ja nähdyksi tulemista ja sitä, miten petollisen helppoa on toisinaan olla kiltti ja toivoa. Varsinaisen tarinan ohella kuulokkeissa on seurana opas, joka kertoo minne seuraavaksi liikutaan ja missä kokijan tulisi milloinkin olla. Selkeää ja yksinkertaista, etenkin kaltaiselleni joka iloitsee selkeistä raameista.

Kuunnelmassa kuullaan yhteensä kahdeksaa ääninäyttelijää ja jonkin verran myös musiikkia. Kokonaisuutena kuunnelman äänimaisema oli miellyttävä, äänet selkeitä. Tästä ehkä huomannee, että ääniteoksen arviointi on minulle haastavaa, mutta joka tapauksessa kuuntelukokemus oli miellyttävä. En myöskään viitsi erotella kuuntelukokemusta sen tarkemmin, sillä tarina on uskoakseni parhaimmillaan kun siitä tietää mahdollisimman vähän.

Koin itse teoksen aurinkoisena mutta viileänä toukokuisena iltapäivänä ja Taivaskallion ympäristö näyttäytyi kauniina. Ihmisiä oli liikkeellä jonkin verran, mikä sopi teoksen tunnelmaan, ja kuunnelman ohjeistuksessa oli hyvin otettu huomioon ne kohdat, joissa saattaa joutua luovimaan paikalla jo olevien ihmisten mukaan.

Kenenkään Edith oli kaikkinensa viehättävä kokonaisuus. Sen tunnelma on läsnä niin varsinaisessa kuunnelmassa kuin materiaalipaketissa, visuaalinen ilme sopii teokseen ja sisältö on hyvin kuratoitu ja mahtuu takin taskuun. 

Eniten pidin siitä, että Kenenkään Edith oli ihmisenkokoinen, ei yrittänyt olla enempää kuin on. Ja se riittää. Se riittää.

**

Kiitokset HIT Helsingille kutsusta kokemaan kuunnelma.

Lipun teokseen voi hankkia 8.7. asti ja kuunnelma on koettavissa 31.7. asti.

Alekoodilla KUJERRUKSIA (voimassa 23.5.-5.6.) saat lipun hieman edullisemmin.

Lavalta: Mistakes (Kinetic Orchestra)

Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

 Kuva: Mikael Ahlfors

Virheitä ilman häpeää

Etenkin näinä viime vuosina sitä on alkanut unohtaa, miten tanssin katsominen voi elvyttää. Ehkä sitä nyt osaa arvostaa eri tavalla, toivon.

Kinetic Orchestran Mistakes -teoksen piti saada Helsingin ensi-iltansa Stoassa joulukuussa 2020. Ensi-ilta koitti lopulta Oulussa viime kesänä ja nyt teos saatiin myös Helsinkiin osana Stoassa järjestettyä Spring Break -festivaalia. Ehdin itse nähdä festivaalin esityksistä vain Mistakesin, mutta onneksi näin edes sen.

Teoskuvauksen mukaan Mistakes tutkii nimensä mukaisesti "virheen ja epävarmuuden olemusta näyttämöllä". Tämän enempää asiaa ei selitellä, joten tilaa jää tehdä omia tulkintoja. Minulle Mistakes näyttäytyi kokoelmana kohtauksia, joissa venytetään tanssinäyttämöllä totutun liikelaajuuden rajoja, kokeillaan estottomasti uutta ja sekoitellaan häpeilemättä erilaisia tanssityylejä. 

Olen tottunut Kinetic Orchestran teoksissa fyysisyyteen ja orgaaniseen liikkeeseen, törmäyksiin ja kontaktiin. Tutut elementit olivat edelleen ilmaisussa mukana, mutta Mistakesissa nähtiin tosiaan myös paljon selkeitä viitteitä eri tanssilajeihin baletista paritansseihin ja lattareista diskoon. Siihen sai aluksi vähän totutella, aivot vähän nyrjähtivät, mutta oli toisaalta myös upeaa nähdä se liikkeen ja osaamisen laajuus, jota Kinetic Orchestran ensemblesta löytyy.

Lavalla nähtiin tällä kertaa Sanni Giordani, Mia Jaatinen, Kalle Lähde ja Oskari Turpeinen, jotka ovat tehneet teoksen koreografian yhdessä Jarkko Mandelinin kanssa. Kaikki tanssijat saavat tilaa tuoda omaa henkilökohtaista osaamistaan esille sooloissa, mutta parhaimmillaan ensemble on mielestäni pelatessaan yhteen. Kehot kohtaavat, keskustelevat, pelaavat yhteen, ja kaiken tämän lisäksi tanssijoilla näyttää olevan hauskaa. Sitä on ilo katsoa.

Erityismaininta menköön kohtaukselle, jossa valot vilkkuivat ja tanssijat pomppivat kaikkien neljän raajan varassa. Absurdia ja ihanaa. Nauratti myös kohtaus, jossa kaikki tanssijat kiskoivat paidat pois päältään ja esiintyivät yläosattomissa, tuli mieleen Hair-musikaali mutta jotenkin kaoottisen mauttomana. Ja ehkä siksi se oli myös mahtava kohtaus, että se oli todellakin jotain sellaista mitä en odottanut ja se vedettiin kaikessa omituisuudessaan täysillä loppuun asti.

Ilahduttavasti myös teoksen musiikki oli paikan päällä tuotettua, sillä live-muusikot Janne Hast, Eero Tikkanen ja Petri Kautto tuottivat energisen äänimaiseman siinä tanssimaton reunalla. Keskityin niin kovasti liikkeeseen, että en osaa kuvailla musiikkia sen paremmin, mutta sen voi todeta että se sopi teokseen hyvin.

Noin tunnin mittainen teos oli viehättävä kokoelma tanssillisia kohtauksia. En tiedä oliko siinä varsinaista punaista lankaa, mutta en sellaista toisaalta kaivannutkaan. Kohtausten väliset siirtymät tuntuivat tosin paikoin hieman pitkiltä, toisaalta ymmärrän, ettei näin fyysisessä teoksessa voi koko ajan paahtaa täysillä kohtauksesta toiseen.

Mistakes oli liikkeen iloa, häpeämättömyyttä, yrityksiä ja erehdyksiä. Että mitä jos vain tekisi eikä miettisi lokerointia niin paljon. Tanssitaan enemmän, mietitään vähemmän.

***

Lämmin kiitos Kinetic Orchestralle kutsuvieraslipusta.