Teos nähty kutsuvieraslipulla.
En odottanut, että Bonding olisi näin hauska! Oli Pori Dance Companyn teos paljon muutakin, ja se herätti paljon ajatuksia sekä itse esityksestä että sen katsomisesta, mutta ennen kaikkea se oli minusta hauska ja lempeä teos.
Jo teoksen aloittava riisuutumiskohtaus on häkellyttävän hauska. Tanssijoiden (ilmeikkäät Alina Sakko, Meri Tankka ja Riikka Tankka) dynamiikka toimii valtavan hyvin, klovnerian vaikutteet näkyvät olemisen tavasta ja liikekielestä. Pidin myös valtavasti siitä, että vaatteiden riisuminen näyttäytyi tarkoituksenmukaisena ja luontevana osana teosta. Minusta on kiehtovaa katsoa erityisesti tanssiteoksissa nimenomaan kehoja ja liikettä ja tässä siihen luotiin hyvät puitteet.
Olin ennakkotietojen perusteella odottanut teokselta ehkä enemmän tai erilaista työskentelyä köysien kanssa, mikä vaati itseltäni ajatusten uudelleenskaalausta katsomiskokemuksen aikana. Tarkemmin ajateltuna on toki ymmärrettävää, että monimutkaisempia sidontoja on haastava toteuttaa reaaliaikaisesti esityksen aikana niin, että se on turvallista. Ajatusten kalibroinnin jälkeen tanssijoiden köysityöskentelyn seuraaminen oli kiehtovaa. Solmut, sitominen, sotkuun menevät ja selvitettävät köydet ovat lisäksi jo itsessään symbolisesti kiehtovia ja mahdollistavat monenlaiset ajatuspolut ja assosiaatiot. Tuoko köysi turvaa, sitooko se paikalleen, onko se kahle vai vapautus?
Ohjaaja Mimosa Lindahl avaa käsiohjelmassa teoksen tematiikkaa ja valmistumisprosessia, mutta jättää ilahduttavasti tilaa myös katsojan omille tulkinnoille. Kykenen kyllä näkemään teoksessa myös teosesittelyssä mainitut sidonnan ja purkamisen, läsnäolon ja irtipäästämisen, mutta ne eivät nousseet minulle katsojana keskeisimmiksi elementeiksi. Minulle Bonding näyttäytyi jonkinlaisena yhdessä rakennettuna ja samalla hyvin henkilökohtaisena rituaalina. Se oli jaettu kokemus, suunnattu ulospäin, mutta samalla sisäänpäinkääntynyt.
Meinasin myös hieman huolestua jossain puolivälin paikkeilla, sillä esityksessä oli paljon minulle katsojana haastavia elementtejä. Koen usein esimerkiksi matalataajuuksiset äänet, butosta ammentavan liikekielen ja "teollisen" näyttämökuvan itselleni vaikeina. Jälkimmäisenä viittaan Bondingin lavasteissa käytettyihin valkoisiin muoveihin ja metallirakenteisiin. Teoksen ansioksi on todettava, että koin katsojana oloni niin turvalliseksi, että nämä yleensä haastavat elementit tulivat minulle helpommin lähestyttäviksi.
Suhtaudun usein myös projisointien käyttöön hieman niheästi, mutta Bondingissa valoa, varjoa ja videokuvaa käytettiin monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti suhteessa tanssijoihin. Erityinen hatunnosto siis myös video- (Mikko Lampinen) ja valosuunnittelulle (Karel Šimek).
Bondingin olennaisin ansio minulle oli sen aiheuttama turvallisuuden tunne. On vapauttavaa ja rentouttavaa voida istua katsomossa, kun kokee, että esiintyjillä on turvallista lavalla ja minun on turvallista olla katsomossa. Se on arvokasta. Kiitos.
***
Kiitokset kutsuvieraslipusta työryhmälle.
