Kesäkisa, my true love (Kesäkisan kolmas viikkoraportti)

Kolmas Kesäkisaviikko hujahti ohi vauhdilla. Ensiksi haluan kiittää Vehkaa siitä, että hän palautti tämän upean seikkailun miun ja meidän kaikkien kesään. Voi olla, että perheeltäni kuului hiukan syviä huokauksia kun ilmoitin innosta hihkuen, että Kesäkisa on tehnyt comebackin ja osallistun siihen rakkaiden hobittieni kanssa. Isommat lapset osaavat jo kysyä jotain ehdottaessani, että “Onko se Kesäkisatehtävä?”. Tämän kolmannen Kesäkisaviikon aikana olen esimerkiksi maannut 10 minuuttia kuuntelemassa sateenropinaa, kokannut risottoa, tehnyt kukkaseppeleen ja kärrynpyörän (ks. Kuva) sekä askarrellut kirjanmerkkejä. Lisäksi kävimme koko perheen voimin seuraamassa sivusta urheilua kun pääsimme nauttimaan Viestiliigan tunnelmasta Anttolassa. Tervetuloa kaikille ensi viikolla Mikkeli-Jukolaan suorittamaan tätä tehtävää!

Kolmannen viikon aikana olemme saaneet puuhattua paljon helppoja tehtäviä pistepankkiin, on muun muassa tarkistettu kotivara, selvitetty hiilijalanjälki, paettu zombeja, luettu päivän sanomalehti sekä tieteellinen artikkeli. Lisäksi on seisottu kalliolla tuulisella säällä, tehty palvelus, syöty uusia perunoita, opeteltu itsemyötätuntoa ja kehuttu kuvittajaa. Katri kunnostautui ruokatehtävissä ja söi itselleen uutta hedelmää sekä joi lasillisen tomaattimehua. Oot miun idoli!

Sunnuntaina myös lukupiirimme kokoontui videopuhelun äärelle keskustelemaan toukokuun tehtävästä, jonka Katri oli suunnitellut. Piti lukea uudelleen joku oma suosikkikirja. Puolet meistä oli saanut kirjan luettua ja puolet oli aloittanut. Saimme siis kuitattua myös lukupiiriin osallistumisen koko tiimin voimin. Samalla pidimme Kesäkisan viikkopalaverin, jossa miulla oli vetovastuu enkä ollut valmistautunut siihen millään tavalla. Alkaa nämä kuopuksen klo 4.30 aamuherätyksen painaa. Hyvä puoli näissä herätyksissä on tietenkin se, että pystyimme katselemaan auringonnousua! Onneksi on näin upeat joukkuekaverit niin palaveri meni silti sujuvasti. Parastahan Kesäkisassa on se, että saan viettää “ylimääräistä” aikaa näiden ihanien ihmisten kanssa. Palaverin aikana Mira teki söpön käpylehmän.

Linnea myös vei upeasti Team Love(craftin) Mooman katsomaan kotikaupungin nähtävyyttä, koko Suomen rakastaman Käärijän muraalia.

Vaikeista tehtävistä Mira sai suoritettua upeasti “lue 70 sivua päivässä viikon ajan”, allekirjoittaneella se kaatui jo heti toisena päivänä. Uusi yritys siis käyntiin. Onnistuin kuitenkin rakentamaan nelikerroksisen korttitalon! Vaikka Mira lupaili viime viikolla, että olisin lempeämpi ja kertoisin meidän pistetilanteemme niin tyydyn vain toteamaan, että me ollaan siellä missä tuulee. Ihanaa neljättä Kesäkisaviikkoa kaikille kisaajille, pidetään hauskaa!

Halauksin, Hanna

Haiku, tanka ja sonetti – check!

Viikkoraporttia pukkaa maagisen kesäkisan 2025 toiselta viikolta! Magiikkaa tässä viikossa onkin
kuulkaa riittänyt, ja sen vastapainona (tai taustavaikuttimena?) tiukkaa strategisointia ja analyysia.

Erinäisten viestittelyjen lopputuloksena päädyimme nimittäin pitämään viikoittaista kesäkisa-
palaveria, johon osallistuvat aina kulloisenkin viikon raportointivastaava sekä muut kynnelle
kykenevät.

Sonetti kesäkisan viikkopalavereista

Maksimoidaksemme yhteisöllisyyden kulttuuria
kesäkisassa armon vuonna kakskytviis
Viikoittain, muista suunnitelmista viis,
päätimme Fellowshipin voimin pitää palaveria

No ei – katsomme tietty aina kalenteria
ja jos ei muuta merkittynä ole niis’
viikkovastaavan avuksi hop ja siis
Vuoron perään kannustamme bloggaria

Totesimme ettei tätä saa suorittaa
Nyt ei vaan oteta yhtään mitään paineita,
siitä ystävän on helppo muistuttaa

Sillä tavalla loistokokemuksen kisasta saa
Ei(pä) täällä tavoitella kunnioita, maineita,
vaan ystävyyden riemua, hehkuvaa

Ensimmäinen palaveri oli vaatimattomasti huge success. Sen aikana laadittiin mm. lista helpoista
tehtävistä, jotka mielestämme vaativat aavistuksen suurempaa effortia, ja alustavasti jaettiin niitä.
Onneksi olemme näin monilahjakkaita ja idearikkaita tyyppejä, että ei mene sormi suuhun kuin
korkeintaan tunturin laelle kiipeämisen kanssa, koska kukaan meistä ei taida olla tunturien läheisyyteen eksymässä ennen elokuun puoliväliä.

Unesta kaukaa
Saavuttamattomana
Tunturi suuri

Liikaa ei kuitenkaan parane tästä mieltään pahoittaa, sillä tehtävien suorittaminen on edennyt
toisellakin viikolla melkoisessa flow-tilassa, eli helposti ja aika usein myös vähän vahingossa!
Löysimme ainakin Myrnan kupit kirppikseltä, neliapilan, sekä riippukeinun, jossa lukea runoja. On
pukeuduttu 80-luvun mekkoon ja pyydetty tarjoilijalta suosituksia.

Mikä asu! <3

Viikon aikana on myös syntynyt erinäisiä runoja, ja niiden lisäksi mm. dalgona-kahvi ja omakuva.
Kuuntelulistalla on ollut ainakin folk-levy ja kuunnelma. Viihdekirjan lukusuoritus tuli Ulla Onervan
Hattaradilemmasta, ja kirjan loputtua kirjailija käveli iltalenkillä vastaan – ai että!

Hanna onnistui pakenemaan shakissa pitkään, mutta lopulta 10-vuotias vastustaja vei pelin.

Bonuspisteitä joukkueellemme toi ainakin uuden tanssin askeleiden opetteluvideo sekä
mielenosoitukseen osallistuminen! Linnea on siis bonuspisteiden kruunattu kuningatar tässä
joukkueessa. Sadan helpon tehtävän raja meni myös rikki kisan toisella viikolla, mutta kierona
savolaisluonteeni estää minua avaamasta sen enempää tämän hetken pistesaldoamme. Onneksi
ensi viikon raportoija on itseäni hyväsydämisempi. <3

Vaikeista tehtävistä Hanna on purkittanut kaksi käymällä menestyksekkäästi iltarasteilla sekä
luopumalla viidestäkymmenestä (kertaa ainakin kymmenen) tavarasta kirppiskaaoksen merkeissä.
Linnea puolestaan vieraili Jouka Lumisalon ihastumisopin julkkareissa 22.5. ja viihtyi!

Meemi on syntynyt. <3

Mira esiintyi lapsukaisten kanssa päiväkodin kevätjuhlassa yli sadan hengen yleisölle –
ensimmäinen kerta, kun esiintyminen ei tuottanut minkäänlaista jännitystä, vaan silkkaa ylpeyttä. <3

Kestäminen täysin loppu.

Tähän liittyen on kuitattu myös liminaalitilassa vierailu ja melkoinen ympyrän sulkeutuminen,
nimittäin Mira jätti 19.5. valmistumispyynnön, joka hyväksyttiin 23.5. Hurraa! Ympyrä siis sulkeutui,
koska tämän opiskelupaikan saaminen toi pisteitä ensimmäisessä kesäkisassa v. 2022. Äkkiä meni
ja kauan kesti, samaan aikaan!

Lopuksi runomittainen eläköön sille, että Katri kiipesi sisään toisen kerroksen ikkunasta
vaivattomasti ja tyylikkäästi.

Pelottomasti
Korkeuksia uhmaten
Helppo suoritus
Ikkunalla nauraen
Ihan ainutlaatuinen

Np: Lady Gaga – Applause

Ensi viikkoon!

- Mira

Maaginen kesäkisa 2025 – tästä se alkaa

Vaikeista tehtävistä ensimmäinen suoritettu: nelikerroksisen korttitalon rakensi Mira.

Kesän aikana Kujerruksia-blogi aktivoituu ainakin sen verran, että käytämme joukkueeni kanssa tätä alustaa kesäkisasuoritustemme noin viikottaiseen raportoimiseen. Maaginen kesäkisa 2025 on Vehka Kurjenmiekan kolmatta kertaa masinoima kesähäppeninki, jonka tarkoituksena on haluamallaan intensiteetillä suorittaa erilaisia helppoja ja vaikeita tehtäviä pareina tai joukkueina. Kesäkisan viralliset säännöt löytyvät Vehkan Eksymiskartasto-blogista, ja mukaan voi ilmoittautua vielä 31.5. asti.

Nelihenkisen kesäkisajoukkueemme Bookish Fellowship muodostaa lukupiirimme, jonka kaksi jäsentä ovat entisiä parisarjan kolmossijalaisia, yksi on mukana ensimmäistä kertaa ja minä, tämän kerran kirjoittaja, mukana kolmatta kertaa. Täällä siis kirjoittavat vuorotellen aakkosjärjestyksessä ilmoitettuna Hanna, Katri, Linnea ja Mira.

Hannan lukeman yli kolmekymmentä vuotta vanhan Akkarin välistä löytyi myös äärimmäisen tarpeellinen huijauskoodi!

Ensimmäinen kesäkisaviikko on sujunut vauhdikkaasti. Tätä kirjoittaessa helpoista tehtävistä on suoritettu 61/400 ja vaikeista tehtävistä yksi, eli ensimmäisessä kuvassa näkyvä korttitalo. Oman kokemukseni mukaan ensimmäisillä viikoilla suoritettuja tehtäviä tuntuu kertyvän kuin itsekseen, etenkin kun mukana on taitavia kisakumppaneita (itsehän olen suorittanut helpoista tehtävistä liikuttavat kaksi, mutta ehtiihän tässä!). Kynsiä on lakattu, jääkahveja ja cocktaileja valmistettu, tehty blackout-runoutta (ks. kuva), omenapuuhun kiivetty, levyjä kuunneltu, lähetetty kantaaottavia sähköposteja poliitikoille, imuroitu, lusikoita tasapainoiteltu (ks. kuva) ja pidetty itsestämme huolta monin tavoin.

Katri taiteili Katherine Pancolin Mimmit 3 -romaanin sivusta varsin dramaattisen blackout-runon.

Hanna tasapainotteli lusikat kupin reunalle.

Eniten keskustelua tällä viikolla herätti tehtävä 382 eli muistuta mieleesi, mitkä veden olomuodot olivatkaan sillä jäimme pohtimaan, tarkoitettiinko tällä nyt olomuotojen nimiä vai veden esiintymismuotoja näissä olomuodoissa. Joka tapauksessa mieleenmuistutus tuli suoritettua perusteellisesti ja koko joukkueen voimin!

Seuraavalle viikolle lähdemme innokkain mielin. Tulevia tehtäviä varten on jo muun muassa varailtu kirjoja, tehty suunnitelmia vaikeiden tehtävien varalle ja fiilistelty koko kesäkisapöhinää.

Vielä kerran: Kesäkisaan ehtii liittyä mukaan vielä 31.5. asti. Säännöt ja muu tieto löytyy, kuten yllä mainittiin, Vehkan Eksymiskartta -blogista. Ja kukaanhan ei kiellä suorittamasta tehtäviä ihan vain omaksi ilokseen ja riemukseen.

- Linnea

Lavalta: Huone jossa me tavataan (Jenni Kivelä)

Kuva: Darina Rodionova

Mitä meistä jää

Taidekoti Kirpilä Pohjoisella Hesperiankadulla on ihmeellinen paikka, asunto täynnä taidetta. Voisi sinne mennä ihan muutenkin vain, aukioloaikoina, mutta nyt menin sinne jo toista kertaa kokemaan tanssiesitystä. Jenni Kivelän Huone jossa me tavataan on neljän esiintyjän ja kuulokkeista kuuluvan äänen teos isän kuolemasta ja sen käsittelystä.

Ostin lipun sillä perusteella, että pidin valtavasti vuonna 2018 näkemästäni Rosemaryn huone -teoksesta ja niinpä en edes tutustunut siihen, mitä esitys käsittelee. Ehkä hyväkin, menin takki auki ja mitään odottamatta, en ehtinyt jännittää aihetta. Aihe ei sinänsä ole onneksi juuri nyt itselleni ajankohtainen, mutta kyllä se aina pysähdyttää ja mietityttää, samanlaisia ajatuskulkuja, häpeää, katumusta, epämääräistä surua on tullut koettua.

Teos on Kivelälle omakohtainen, mutta sisältää myös fiktiota ja tulkintaa. Omakohtaisuus tuo teokselle tiettyä painoa ja vakavuutta, ja samalla siihen voi kuitenkin suhtautua esityksenä. Minun ei tarvitse pohtia, mitkä tapahtumista ovat "totta", mutta uskon että tunteet ovat.

Huone jossa me tavataan tuntuu huokoiselta. Muistot tulvivat esiin tavaroiden ja hajujen kautta, samalla ollaan nykyhetkessä. Turhautumista, kipua, surua, rakkautta, monimutkaisia tunnesyhmyröitä. Tanssijat (Linda Holm, Elina Kivioja, Ninu Lindfors ja Jenni Kivelä) samankaltaisissa mustissa asuissaan, hiukset nutturalla, tuntuvat olevan keskellä prosessia, työstämistä, liike ei ole sulavaa eikä sen sellaista ole tarkoitus ollakaan.

Taidekoti Kirpilän tilaa hyödynnettiin esityksessä mukavasti, sen tietty pysähtyneisyys sopi aiheeseen hyvin. Katsojat jaettiin alun jälkeen kolmeen ryhmään, joissa liikuttiin esiintyjien ohjaamana tilasta toiseen. Se oli miellyttävää, osa huoneista kun oli suhteellisen pieniä ja näin tunnelma säilyi intiiminä, ja toisaalta ei tarvinnut kuikuilla kenenkään olan yli. Aluksi ajattelin kuulokkeista kuuluvien ohjeiden rikkovan illuusiota, mutta lopulta ne tuntuivat olennaiselta osalta. Vierainahan siellä oltiin, toisessa, joten hyväkin että oli ohjeita, siirtymiä. Joonas Outakosken äänisuunnittelu tuntui tarkoituksenmukaiselta.

Huone jossa me tavataan tuntui hyvin aukiolevalta teokselta. Sen kertoja havainnoi tunnetilojaan, nyppi auki rupia ja pyrki toisaalta katsomaan lempeästi sekä itseään että esityksen isää kaiken sen keskeneräisyyden keskellä.

Esitys on kulkenut mukana ajatuksissani tämän viikon, ja luultavasti majailee siellä vielä pitkään. Hyvän esityksen merkki.

Huone jossa me tavataan esitetään maaliskuussa Taidekoti Kirpilässä vielä kaksi kertaa, lisätietoja täältä.

Lavalta: Angels in America (Kansallisteatteri)

Kuva: Mitro Härkönen

Elämässä kiinni

Muistan, kun Angels in America -tv-sarja rantautui Suomeen 2000-luvun alussa. Sarjaa mainostettiin laajasti ja katsoinkin sitä muutaman jakson, mutta sen ajan minulle sarja oli liian ”aikuinen” ja jätin sen kesken.

Muistan törmänneeni mainintoihin tv-sarjasta ja näytelmän versioinneista maailmalla aika ajoin, mutta teiniminun kokemus ei innostanut lähempään tarkasteluun. Kunnes sitten Kansallisteatterin version promokuvat läjähtivät somessa eteeni, ja totesin tahtovani nähdä esityksen jo puhtaasti sen näyttelijäensemblen vuoksi.

Kannatti, sillä Angels in America on kaikessa massiivisuudessaan upea.

1980-luvun New Yorkiin sijoittuvan näytelmän henkilöt kipuilevat kukin tahoillaan. Aids on vielä uusi sairaus, josta ei tiedetä juuri mitään ja parannuskeinot ovat kortilla. Epätietoisuus synnyttää pelkoa ja eripuraa, eikä tilanne ainakaan paranna seksuaalivähemmistöjen haurasta asemaa. Näytelmässä eri taustoista tulevien henkilöiden kohtalot kietoutuvat sotkuisesti yhteen, ja maallisten pulmien lisäksi maan kamaralle saapuu myös enkeli, joka on valinnut ihmisten joukosta itselleen uuden profeetan.

Kushnerin alkuperäinen versio on massiivinen yli kuusituntinen esitys, mutta Kansallisteatterissa on saatu erityislupa lyhentää teos nyt nähtävään noin neljään tuntiin. Tätä myöten tyhjäkäyntiä ei todellakaan ole, mutta tahti ei silti tunnu hätäiseltä, ja ainakin minulle ummikolle tarina avautui selkeänä ja upeana. Ohjaaja Linda Wallgren on tehnyt upeaa työtä niin sovituksen kuin ohjauksen kanssa, ja Juho Gröndahlin suomennos kuulostaa hyvältä. Erityismaininta siipassa suurta hilpeyttä herättäneelle Susikoira Roi -vitsiväännökselle.

Työryhmä on käsittämättömän hyvä. Aleksi Holkon ja Markku Haussilan olen nähnyt näyttelevän yhdessä ennenkin ja myönnän, että heidän vuoksi esityksestä alunperin kiinnostuin. Kannatti. Inke Koskisen maanisen intensiivinen enkeli on hengästyttävä. Kristiina Halttu liikkuu näennäisen keveästi roolista toiseen ja tasapainoilee koomisten hahmojen kanssa tarkasti. Timo Tuominen on ihastuttavan rasittava Roy Cohnina. Otto Rokan ja Aksa Korttilan esittämän pariskunnan solmujen ratkonta on kiehtovaa katsottavaa. Leo Ikhilorin hahmoa nähdään verrattain vähän, mutta hänestä piirtyy ihailtavan moniulotteinen kuva. Kehumista voisi jatkaa vielä pitkään, mutta saanette ideasta kiinni.

Hyvää näyttelijäntyötä tukee Tarja Simonen onnistunut lavastus ja Ville Virtasen tyylikäs valosuunnittelu ja käsittämätön upea livemusiikki, josta vastaavat Stina Koskinen ja Joonas Outakoski. Meni nyt namedroppailuksi, mutta minkäs teet kun tahdon kaikkia hehkuttaa.

Että jos tällaista tuntien pituista puheteatteria tehdään, niin ihanaa, että se tehdään just näin. Kushnerin teksti on Wallgrenin ja työryhmän käsissä yhtaikaisesti kiinni tapahtuma-ajassaan ja tässä päivässä, ja sen sanoma radikaalista toivosta osuu viime aikojen runnomaan sydämeeni syvästi.

Tällä oli huimaa aloittaa oma teatterivuosi 2025.

***

Syksyn 2025 esitykset tulevat myyntiin nyt tammikuussa, suosittelen.

Todettakoon esityksen ulkopuolelta vielä, että oli riemastuttavaa löytää väliaikatarjoilun valikoimasta hodareita. Yli neljätuntisen esityksen kanssa tankkaus oli perusteltua, serviisi kävi sutjakasti ilman ennakkotilausta ja vegaanivaihtoehtokin löytyi.